Syysretkellä

Kävimme rakkaan työystäväni kanssa viikko sitten pienellä syysretkellä. Alunperin matkan päämääränä oli Kirkkonummen asemalla toimiva Huone Ett Rum niminen hurmaava pikku puoti, jonka tuotteita hiplasin jo vuosi sitten Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla. Lisäksi olen vieraillut heidän Facebook- ja nettisivuillaan usein ihailemassa tuotteita. 

Kauniita ja mielenkiintoisia juttuja sieltä löytyikin, lapsille toin mm.tuliaiseksi tillandsiat eli ilmakasvit! Söimme herkullisen lounaan intialaisessa ravintolassa nimeltään Shiva, ja sen jälkeen päädyimme melkein ex tempore Hvitträskin museoon, josta kaikki yläpuolella olevat kuvat. Ihastuimme paikan tunnelmaan molemmat, ja voin suositella lämpimästi täällä käymistä kaikille kotimaan kulttuurihistoriasta kiinnostuneille!

Paluumatkalla poikkesimme vielä uskomattomaan paikkaan nimeltään Kasvihuoneilmiö. Riemunkirjava tavaratalo entisessä kasvihuoneessa. Paikka, josta löytyy sistustustavaraa moneen makuun, kitschiä ja kimalletta, kirjoja, kortteja, armeijan vaatteita... jos ei kestä ollenkaan tavaranpaljoutta, ei kannata poiketa. Paikassa ei voi olla mietimättä, kuka niitä kaikkia tavaroita voi tarvita, mutta kun ottaa kevyemmän vaihteen mieleensä, niin huumorin kera kiertäen saa kyllä hauskan kokemuksen.

Alla vielä meidän ilmakasvimme, aikas veikeitä ovat!

Hyvä viikko

Samana iltana taivaalla oli kirkas kuu ja pihasaunalla pökkeröinen neitoperhonen, joka ehti laittaa siipensä suppuun hakiessani kameraa. 

Kalenterissani on lähiviikkoina monta kivaa asiaa tulossa, ja tosi monta on jo toteutunutkin. Tänään juhlistetaan eläkkeelle jäävää kollegaa hyvän ruoan ja teatterin parissa. Viikonlopulla työvuorojen välissä pääsen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin konserttiin, ensimmäistä kertaa livenä koen kyseisen orkesterin. Odotan innolla,  sillä olen tutustunut heidän tuotantoonsa syksyn aikana, ja täytyy sanoa, että olen ihastunut. Upeita rytmejä ja hienoja sanoituksia. 

Eilen virittelin pitkästä aikaa itseni lattarirytmeihin ohjatulla tunnella, ja se oli hauskaa. Illalla teimme vielä reippaan kävelylenkin pakkasessa hyvän työystävän kanssa. Tänään vapaapäivä on mennyt illan kekkereitä valmistellessa, kotihommia tehden ja taloa lämmittäen. Siinä sivussa olen seuraillut, sekä kommentoinut Kodin Kuvalehden bloggauskurssia joka alkoi maanantaina. Joskopa saisin uutta virtaa tähän touhuun.

Aamuhetki

Minulla on toveri, joka harrastaa valokuvaamista enemmän tosissaan kuin minä. Joskus oli puhetta, että lähdetään yhdessä lähellä olevalle Torronsuolle aamu-usvaa kuvaamaan. Viime sunnuntaina se toteutui. Oli upeaa. Tuli upeita kuvia. Yhdessä tuumin totesimme, että uusia yhteisiä retkiä on alettava suunnitella heti kohta pian. 

Viimeinen kuva Karoliina Kärkkäisen eli Sinisilmän ottama, muut omiani. Karoliinan blogin puolelta löytyy vanhempia kuvia, mutta Facebookista löydät hänen tuoreita otoksiaan etsimällä sivuston Sinisilmä. 

Kun ulkona alkaa olla tasaisen harmaata (lukuunottamatta alati sammaloituvaa, ikivihreää pihanurmikkoamme), niin värinälkäisenä huomasin koonneeni keittiönpöydälle syksyn värit. Kynttilä palaa kotona ollessa melkein koko ajan ja olen jälleen kerran alkanut odottaa talvea lumineen oikein tosissani. En minä syksyisin mielestäni koe mitään masennukseen viittaavaa, mutta kyllähän tuo lisääntyvä pimeys ennen lunta on aika väsyttävää.

Syysloma oli onneksi mukava ja rentouttava; sain myytyä kirpputorilla lastenvaatteita ja -tarvikkeita, matkustimme itään päin, hoidimme pieniä serkkuja, luin Kjell Westön uusimman kirjan, hillosin työkaverilta saamiani talviomenoita, kuivasin viimeiset satsit omia kaneliomenoita ja persiljaa, aloitin haravointiurakan, siivosin yhden kolmesta kukkapenkistäni, siivosin autotallia ja loman kruunajaisiksi kävimme rakkaan ystäväpariskunnan kanssa Johanna Kurkelan konsertissa. Se oli upea kokemus.

Nyt kolmen työpäivän jälkeen on kahden päivän vapaat, joista siis tämä ensimmäinen jo takana. Jatkoin haravointia, istutin callunat ja hoidin huushollia. To do-listalta sain vetää siis yli tuon istutusoperaation. Ehkä huomenna haravoinnin ja viimeisen kukkapenkin siistimisen. Se keventää mieltä se yliviivaus. 

p.s. kaksi kuukautta jouluaattoon

p.s.2 Tervetuloa uusi lukija Nanna :)

 Sain kameran, Canon PowerShot SX40 on uuden leluni nimi. 

Siivosin pihasaunan, ja aloitimme kylpykauden rakkaan ystäväperheen kanssa.

Huomenna kohti Turkua, Nti Esikoisen joukkueella kevään viimeiset voimistelukisat. 

Toivon ensi viikon kuluvan nopeasti, töissä tilapäisesti normaalia vastuullisempi homma ja se kiristää hermojani. Helatorstain takia onneksi vain neljä työpäivää. Mutta nyt ensin vielä kaksi vapaata, yritän olla menemättä asioiden edelle, päivä kerrallaan.

Pikkuhiljaa kesäloma-ja kesäsuunnitelmia, remontintynkääkin tiedossa. Toivottavasti on lämmin kesä... niin se päivä piti mennä kerrallaan, sanoi joku juuri tuossa edellä....

Juhlahumua vol 2

Viikko sitten vietetyt Kesäkekkerit eli Kesäkeittiömme viralliset avajaisjuhlat onnistuivat hienosti. Sää oli harmaa ja hieman sateinekin, tuuli meinasi hetkellisesti yltyä huimaksi, mutta se ei tahtia haitannut. Sääennusteiden mukainen ukkoskuuro kiersi jostain muualta, ja tuuli tyyntyi illaksi. Meitä oli koolla yhteensä 25 henkilöä, joista 12 aikuista ja loput mukeloita, joiden ikähaarukka oli 6kk-11vuotta. 

Mies teki maittavan rosvopaistin, (keittiön toiminta siis laajennettu pidemmälle tontillamme, kun kuoppa on saunan takana), käly herkullisen salaatin ja minä hoitelin kasvisvartaat ym lisukkeet, ystävien auttaessa kun omat kädet eivät riittäneet. Väki viihtyi iltapäiväkolmesta yli puolen yön, ja pitkänmatkalaiset luonnollisesti majoittuivat ihan aamuun asti. 

Grillin ja puulieden lisäksi lämpeni tietenkin myös pihasauna, jonka ikkunalla naureskelee alimmassa kuvassa näkyvä Risto-niminen saunanhenki. (Toinen saunanhenkemme on Miehen purkutaloprojektin kätköistä löytynyt, kaarnasta veistetty hahmo.) Vähintään yhtä hauskaa oli meillä kaikilla Kesäkekkereihin osallistuneilla, ja Neiti Esikoinen jo vaati, että tästä on tehtävä perinne. Ja mikä ettei tehtäisikin! Vallitseva mielipide kun tuntui olevan, että ihana kun järjestimme tämmöiset kekkerit.

Seuraavana päivänä olikin sitten ihanan aurinkoista, ja sen ansiosta Kesäkeittiötä oli varsin leppoisaa siivoilla verrattuna sisätiloissa tapahtuvaan jälkityöhön.

:)


p.a. nolo kirjoitusvirhe tuossa liitutaulun hyvän ruokahalun toivottelussa, ei ihan tuo ranska ole hallussa!

♥

Lomapäivien parhaimmistoa ovat ne päivät, jolloin ei aamulla vielä tiedä mitä tekemistä keksitään. Tänään kävimme torikahvilla ja liikennepuistossa yhdessä Ystäväni ja hänen lastensa kanssa. 

Lapsemme viihtyvät loistavasti yhdessä. Jopa niin hyvin, että yötä päivää pitäisi olla kimpassa kun alkuun päästään. Isoimmat leikkivät keskenään, pojat ja tytöt välillä kaikki yhdessä, välillä riitaannutaan ja tuolloin tyttö-poikarintamat asettuvat vastakkain. Mutta onneksi vain hetkittäin. Lisäksi huolehditaan pienimmästä vuoron perään. Me äidit ihmettelemme ajoittain, että vaikka voi olla viikkoja, joskus kuukausiakin kunnon tapaamisten välillä, niin silti jatkavat sujuvasti leikkejään. Kuten mekin juttujamme, joita tosin kyllä päivitämme melko tiiviisti myös puhelimitse ja Facebookin kautta.

Tämä Ystäväni on alunperin Mieheni ystävä, olen tutustunut häneen siis vajaa 14 vuotta sitten. Matkan varrella hänestä on tullut yksi läheisimmistä ja tärkeimmistä Ystävistäni. Vaikka minulla on laaja sosiaalinen verkosto, paljon kavereita ja tuttuja, ystäviäkin aika monta, niin lapsuudenystäväni AW:n lisäksi tämä Ystäväni J, on Hengenheimolaiseni, Sydänystäväni ja Ystävä isolla Y:llä. Ihminen jonka kanssa on puhuttu kai jo lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, naurettu vedet silmissä, jaettu esikoisten odotukset, äitiyteen ja parisuhteeseen liittyvät kiemurat, Juha Tapion keikat, itketty, juotu kahvia ja herkuteltu, saunottu sekä vaihdettu myös kollegiaalista tukea. Ehkä nämä hyvät tunteet välittyvät lapsiinkin, ja he viihtyvät sen takia mainiosti yhdessä... tiedä häntä, mutta olen onnellinen heistä kaikista.

♥

Hiljaisia mielenliikkeitä

Olen minä täällä, vaikka en ole viikkoon kuvahaasteen kuvia blogissani julkaissut tai muutenkaan postauksia saanut aikaiseksi. Viime viikonloppu meni lukioaikaisen ystäväni ja hänen tyttärensä vierailun merkeissä. Olimme nuorina tiivis parivaljakko, abivuoden asuimmekin yhdessä. Hän sai aikanaan kunnian kastaa Hra Kuopuksen, ihan vähän pappisvihkimyksensä jälkeen. Nyt edellisestä tapaamisestamme oli kulunut VIISI vuotta, en ollut tavannut Ystäväni tytärtäkään aiemmin, nähnyt vain kuvia.

Oli mukavaa, ihanaa ja ehkä aluksi hiukan hämmentävääkin tavata näin pitkän tauon jälkeen. Toinen oli ihan kuin ennenkin. Ensimmäisenä iltana ei uni tahtonut tulla, niin vahvasti nousivat kaikki vanhat, yhteiset ajat ja muistot mieleeni. Löysin itseni puntaroimasta sitä, että miten ja miksi meistä tuli ystäviä, kovin erilaisia kun olemme monessa asiassa... tai ehkä juuri siksi. Mutta miksi sitä edes täytyy miettiä, ihmettelin itseäni? Ehkä tämä pitkä aika erossa vain aiheutti sen, että tarkastelin suhdettamme objektiivisemmin kuin ennen. 

Muuten päivät soljuvat eteenpäin huimaa vauhtia, kevät etenee, säät vaihtelevat, mutta kesä tulee varmasti. Kesän järjestelyitä lomien ja lasten hoitosysteemeiden takia on mietitty isovanhempien kanssa. Työt eivät varsinaisesti ahdista, mutta eivät herätä suurempia intohimojakaan. Odotan tietoa eräistä pääsykokeistakin, tai siis mahdollisesta niihin pääsystä. 

Day 13; "Something I found"

Kävimme tänään Sirkus Finlandiassa, joka tuntuu kyllä siltä ainoalta oikealta sirkukselta. Ohjelma oli mielestäni parempi kuin pari vuotta sitten viimeksi näkemäni. Trapetsiesitys toi mieleeni ihan ensimmäisen sirkusvierailuni noin viisivuotiaana. Olin tuolloin kärttänyt isältä sirkukseen pääsyä. Hän ei heti alkuun sitä luvannut ja taisipa tuskastuakin jankutukseeni.

Isä kuitenkin yllätti minut, oli saanut vapaaliput töistä ja pääsin kuin pääsinkin sirkukseen. Muistelen ihan itkeneeni onnesta asian selvittyä! Parhaiten tuosta ensimmäisestä sirkusreissusta on jäänyt mieleeni trapetsieistys, koska en ollut varmasti mitään vastaavaa koskaan ennen nähnyt. Olin saanut jäätelön, ja pidin sitä puoliksi syömääni tuuttia hankalasti suussani, kun sille trapetsitaiteilijalle piti niin kovasti taputtaa...

Tänään sirkuksessa meidän kanssamme oli ystävä kera kahden lapsosensa. Elämyksen jakaminen tärkeiden ihmisten kanssa moninkertaistaa sen; nauroimme vedet silmissä vatsastapuhujalle, kauhistelimme melkein kädet silmillä, kun neljä miestä ajoi metallipallossa ns Surmanajoa ja ihailimme mm. akrobaatteja.

Myöhemmin illalla muistelin Miehelleni, miten joskus teini-iän kynnyksellä sirkusmaailma ja -elämä kiehtoi minua kovastikin. Tallityttöinä pääsimme parin kaverin kanssa hiukan auttamaan sirkusponien hoidossa, keräsimme niiden jouhia muistoksi... ja taisipa siinä sivussa tulla vaihdettua joitakin merkitseviä katseita komeiden sirkuspoikien kanssakin :)!

Something I found... löysin siis tänään hyviä muistoja ja tunteita; iloa, jännitystä, hämmästystä ja ihailua! Ei yhtään hassumpia löytöjä vai mitä? Tätä kuvahaastetta voi täällä blogin puolella toteuttaa avarammin, sanojen avulla, mikä sopii minulle vallan mainiosti. Toverini Liinu teki niin jo viime kuussa ja se oli mielestäni aikas hyvä oivallus. Tästä innoittuneena ainakin tämän päivän kuva sai tekstiä hiukan enemmän aikaiseksi.

Löytämistä jatkan huomenna eräällä kurssilla, jonka pääaiheena on itseensä tutustuminen...

Leppoisaa viikonloppua Sinulle!


p.s. Picasaan on tullut uusia kuvankäsittelysysteemeitä ja niillä olen kikkaillut viime päivinä :)

Tautinen viikko

Vuodenvaihteessa lunta oli näin vähän.

Se maanantainen väsymykseni enteilikin sitten nuhaa. Olin Kuopuksen kanssa tiistain kotosalla, ystävänpäivä meni rattoisasti sohvalla telkkarin äärellä ja taloa lämmittäessä. Sunnuntaina vielä hiihdin hyvissä voimissa kympin ja olo oli mainio. No nyt on sitten menty matalalla profiililla nämä kaksi päivää töissä. Maanantaina aloitti uusi opiskelijakin harjoittelunsa meillä, ja hermoilin sitä tapani mukaan ennakkoon. Onneksi on jo ensimmäisten päivien perusteella osoittautunut näppäräksi ja osaavaksi nuoreksi naiseksi, joten käytännön työt ovat olleet hänen hommanaan, ja minä olen ohjannut/valvonut... 

Hra Kuopus on jo kutakuinkin kunnossa, oli hoidossa eilen ja tänään. Yskii kyllä vielä, mutta taitaa olla tauti selätetty muuten. Viikonlopuksi olisi tiedossa mukavaa ohjelmaa, toivon ettei oma vointini mene huonompaan suuntaan. Huomenna pitäisi tulla tupa "täyteen" naisia lastenvaatteiden merkeissä, mahdollisesti saan AW:n ja pienen Kummipoikamme kutsuille myös. Lauantaina vuorostaan toinen lapsuudenystävä tulossa vierailulle perheensä kanssa pitkästä aikaa.

Ristiäiset

Kummipoika sai hienon nimen. Tunnelma oli lämmin ja pieni mies nukahti syliini, heti kun juhlallisuudet olivat ohitse. Isommat lapset leikkivät antaumuksella, kahvipöydän antimet maistuivat ja juttua riitti vieraiden kesken. Voisiko sitä pienen ihmisen ensimmäisiltä juhlilta enempää toivoakaan? 

Enkelihymyjä

 " Oletko kohdannut enkelin toisessa ihmisessä? Saanut ehkä apua pyytämättä tai kohdannut jonkun, joka on hetken kulkenut rinnallasi, kuunnellut ja ymmärtänyt?

Jokainen voi olla häivähdys enkelin hyvyyttä toiselle. Usein tarvitaan vain pieni hetki aikaa: kuulevat korvat ja näkevät silmät löyvät paikan hipaista toista enkelin lailla."

- Tiina Laaninen, kirjasta Enkelihymyjä -

Yksi sivu elämässäni on kääntymässä, kun jätän MLL:n paikallisyhdistyksen puheenjohtajuuden neljän vuoden, ja koko hallitustyöskentelyn seitsemän vuoden jälkeen. Vuosiin on mahtunut uusia ystäviä, paljon naurua, iloa, asioiden järjestämistä, monta kokousta, hermoilua, tuskailuakin välillä, mutta lyhyesti kiteytettynä antoisia hetkiä paikallisten lapsiperheiden, lasten ja nuorten hyväksi, ruohonjuuritasolla ahertaen. Vapaaehtoistyössä kiteytyy mielestäni konkreettisesti se, että sen mitä annat saat takaisin. Kun olen ollut järjestämässä toisille ihmisille tapahtumia ja toimintaa, olen saanut paljon myös itselleni.

Sain "jäähyväis"lahjaksi ihanan Minna Immosen kuvittaman ja Tiina Laamasen kirjoittaman/kokoaman kirjan Enkelihymyjä. Oli vaikea valita minkä tekstin tähän kirjoittaisin, niinpä laitoin saman jonka hetki sitten luin ravintolaillallisemme päättyessä hallitusaktiiveillekin ääneen. Kokonaan en toki MLL-toimintaa hylkää, mutta jonkinlainen hengähdystauko kuitenkin alkaa, koska olen ollut aktiivisesti mukana monessa näinä vuosina. 

"Enkeli on jokainen, jolle on uskottu tehtävä. Enkeleitä ovat kaikki ne voimat, jotka ihmisessä asuvat." 

- Moses Maimodines-

Pienet kädet...

Näitä pieniä käsiä kävimme tänään ihmettelemässä. Suloinen poikakääryle nukkui tyytyväisenä isojen sisarusten melskatessa ympärillä lastemme kanssa, ja meidän vanhempien turistessa kuulumisiamme. Valtava lämpö täytti sydämeni ja onnenkyyneleet silmäni, kun meitä pyydettiin pienokaisen kummeiksi. Pääsemme Mieheni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä, pariskuntana kummeiksi. Molemmilla on ennestään yhdet omat kummilapset, minun jo täysi-ikäinen nuori nainen ja Mieheni kummipoika täytti juuri 13 vuotta. Kävimme itse asiassa synttärikahveilla rotinareissulta palatessamme. 

Jouluiset aatokset ja juhlaan valmistava tunnelma ovat olleet minulta toistaiseksi kadoksissa, mutta tämän ihanan asian saattelemana koin jo onnekseni häivähdyksen jouluiloa. Lauloimme lasten kanssa kotona joululauluja heidän aloitteestaan iltapalapöydässä, hehän osaavat jo vaikka mitä! Josko näillä eväillä jaksaisin aloittaa työviikon, ja löytäisin lisää joulutunnelmaa...

Erinomaista päiväkahviseuraa

Useissa asioissa voi olla hyvä mennä lähimmäistä puoliväliin vastaan. Niin teimme tänään AW:n kanssa ja treffasimme lähikaupungissa ihan kahdestaan. Vaikka on hauskaa kylätellä perheinäkin, niin silti on enemmän kuin tarpeellista tavata joskus vain naisten kesken. Lounastreffit netistä bongatussa kahvilassa jatkuivat kirppareita tutkien ja molemmille vieraan pikkukaupungin katuja kävellen. Ja sanomattakin selvää, että kaiken tämän ohessa se tärkein asia oli keskustelu, puhuminen, rupattelu, ajatusten vaihto, "kälättäminen"... ;)!

Onko ihanampaa tilannetta, kuin tavata ystävä, jonka kanssa juttu jatkuu siitä mihin se edellisellä kerralla jäi? Olipa se kerta puhelu tai tapaaminen. On ihmeellistä tajuta, että olen tuntenut tämän ihmisen yli kaksikymmentä vuotta. Elämä on kuljettanut meidät omien mutkiemme kautta vajaan sadan kilometrin päähän toisistamme, kauas kotiseudusta, toiselle puolelle Suomea. 

Sanat eivät tahdo riittää kertomaan, miten tärkeä tämä ihminen on minulle ♥

Täällä on

- oltu muutama yö ilman lapsia

- aloitettu vielä yksi kesäloma

- haikailtu lapsuuden perään kyynelsilmin

- rimpuiltu työviikko läpi joten ja kuten...

- nautittu siskoni ja hänen sulhonsa seurasta

- tutkailtu miehen ja hänen toverinsa talonpurkuprojektia

- kotoutettu kissavauvaa

- pesty monta koneellista pyykkiä, jotka kuivuvat syyskesän tuulessa nopeasti

- ihmetelty keltaisia koivunlehtiä, puitua peltoa ja huomenna alkavaa koulua

-mietitty syksyn harrastusten aikatauluja ja mahdollisuuksia

-keitetty mustaherukkamehua pihakeittiön liedellä

- kannettu pikkupakastin kellarista työhuoneeseen syksyn säilömisiä varten

- kahviteltu ystäväperheen kanssa 

- pakattu reput sekä tokaluokkalaiselle että eskarilaiselle

- valittu vaatteet aamuksi

- saunottu

Nämä jalat...

... puetaan kuvassa olevien ihanien alelöytösandaalien sijasta työ-sellaisiin taas huomisesta alkaen. Kuukausi on niin lyhyt aika ihmisen elämästä... Silti viimeisestä lomaa edeltävästä työviikosta tuntuu olevan jo ikuisuus, en muista siitä enää mitään. Mutta lomapäivät ovat tarkasti tallennettuina niin mieleeni kuin kuviinkin.

Olen irtaantunut töistä, eikä kolmannen lomaviikon alussa hetkellisesti mielessä vilahtanut arkirutiiniärsytys ja loman loppumisen stressaaminen ole enää vaivanneet. Hetkeen tarttuminen on onnistunut melkeinpä parhaiten pyöräilemällä lasten kanssa läheiselle uimarannalle. Veteen pulahtaminen, muiden rannalla oleskelevien hiljainen tarkkailu, lukeminen, lasten uimataidon valtavan nopean kehittymisen seuraaminen ja iloinen nauru ovat olleet lomapäivieni iloja. 

Eilen kruunasimme loman ystäväni kanssa Juha Tapion keikalla, hän kun oli sopivan ajomatkan päässä bändeineen. Paluumatkalla vielä poikkesimme yöpalalle ja nauraa kikatimme kuin teinitytöt, kun bongasimme bändin samassa paikassa... itse maestroa emme tosin nähneet, liekö ajellut omalla autolla kotiin nukkumaan...

Jos on ollut iloista ja sopivan leppoisaa, niin myös varjoisaa mieltä Ukin kuoleman takia. Ensi viikonloppuna ajamme uuden Itä-Suomen reissun, Ukki haudataan lauantaina. Lisäksi läheisillä ihmisillä on henkilökohtaisia murheita, joiden aiheuttamaa taakkaa toivon voineeni edes hiukan helpottaa kuuntelemalla ja olemalla läsnä...

Lomakuukausi on siis ollut täyttä elämää kaikkinensa. Juhan keikalla avausbiisinä soitettu Suurenmoinen elämä taisi olla se eilisen paras kappale, joka nosti ihon kananlihalle ja kyyneleet silmiin...

Töihin paluu ei kuitenkaan tunnu kovin vaikealta, koska arjen rutiineita ja järjestelyä ei tarvitse aloittaa samalla. Äitini hoitaa lapsia tulevan viikon ja sen jälkeen mieheni jää lomalle. On helpottava ajatus ettei aamuisin vielä kuukauteen tarvitse kuskata tai herätellä ketään liian aikaisin...

Näitä

 Huomenna alkaa viimeinen lomaviikkoni. Yritän ajatella, että VIELÄ viikko, vaikka takaraivosta puskee ENÄÄ-sana innokkaammin pintaan. Yritän vain olla, etten koko ajan miettisi mitä voisi tehdä, mitä on tekemättä. Se on minulle vaikeaa kotioloissa, reissussa onnistui hyvin. 

Eilen saunoimme pitkän kaavan mukaan kahden ystävättäreni kanssa. Istuimme aamuyöhön asti pihakeittiössämme, sytytimme kynttilät, söimme lohipiirakkaa ja Pavlova-rullaa, kyytipoikana kuoharia. Ei ollut kiire mihinkään. Puhumista riitti. 

Luen Olli Jalosen Poikakirjaa. Lainasin loman alussa monta kirjaa, joiden esittelyitä olen lukenut blogeista. Jostain syystä en ole päässyt niissä alkua pidemmälle, mutta eihän sitä voi kaikista toisten suosikeista pitää. 

Lapsuusmuistoja mummolasta putkahtelee tasaisesti mieleen. Laitoin ukin ja mummon kihlakuvan kehyksiin, luonnonkukkia maljakkoon. Mummolassa oli kesäisin aina kukkia maljakoissa, useammalla pöydällä.

Ystävien kesken

Eilen järjestettiin Forssassa toista kertaa Wahren Unplugged puistokonsertti. Viime vuonna esiintyjissä minua ilahdutti erityisesti Kaija Kärkinen &Ile Kallio. Nyt lavalle nousi paikallisen kitaravirtuoosi Ville Uusitalon lisäksi Pave Maijanen ja Tuomari Nurmio. Väkeä oli liikkeellä kiitettävästi, sää suosi... ainakin jos oli riittävästi vaatetta. Aurinkoinen aamu hämäsi hiukan, ja tuli lähdettyä liian kesäisissä vaatteissa. Tuuli nimittäin oli aika vilakka, mutta onneksi hyvä seura ja leppoisa tunnelma lämmittivät!

Saimme picknik-seuraksemme lapsuudenystäväni A.W:n (joka täällä blogissakin joskus moikkailee) perheineen. Iltapäivä kului kuin siivillä evästellen, kuulumisia vaihtaen ja toki sitä musiikkiakin kuunnellen. Ihastuttavinta tämän tapaamisemme puitteissa oli huomata jälleen kerran, miten ihanasti lapsemmekin viihtyvät keskenään. Etenkin vajaan vuoden ikäerolla syntyneiden pikku "äijien" jutut ovat niin omaa luokkaansa, että naurussa suin seurasimme heidän touhujaan! Nti Esikoinen puolestaan huolehti hienosti ystäviemme pikku neidistä, piti seuraa ja kantoikin tarvittaessa. Olisipa mukavaa, jos lapsiemmekin ystävyys kantaisi vuosia eteenpäin...