" Talvi-iltoina ihmettelen tähtiä, lohdutuksen lamppujani.

Kevätiltoina taivaan kuulasta kantta.

Kesäiltaisin ihmettelen auringon hitaita hyvästejä.

Syyspimeällä taivaan sysimustaa turkkia.

Ja kaikkina öinä, aamuina ja päiviniä niiden välillä, 

en ihmettelemästä lakkaa.

Päivä päivältä piirtyy elämä."

-Annukka Tiitinen-

Tämän runon ja näiden kuvien avulla talletan tämän hetken hyvän fiiliksen tältä aamulta. Tai on se fiilis ollut monena muunakin päivänä. Paljon hyviä asioita ilmassa & tiedossa; kohtaamisia tärkeiden kanssa, musiikkia, innostavia tulevaisuudenvisioita töiden ja oman itseni kehittämisen suhteen.  Niiden innostamana ja voimaannuttamana kohti kaamosta!

Kesäajan kynnyksellä

Taas kerran palaan minulle rakkaan Äiti itä-runo/valokuvakirjan pariin ja luen kevätajatuksen:

" Päivä päivältä hetken kauemmin viipyy valo. Murtaa jään lukitsemat salvat. Rikkoo hangen lasikirkkaan kalvon, mutta ei koskaan antamaansa lupausta: Valkeat yöt tulevat!"

Tänä aamuna minusta tuntui, että työpaikan parkkipaikalla ja käytävillä kaikki olivat iloisempia ja äänekkämpiä kuin talvella. Kevät tekee taikojaan! 

Ja huomenaamullahan aurinko tanssii... niin sanotaan pääsiäisaamuna tapahtuvan! Menen aamuvuoroon eli ehkäpä näen sen...

"Kimalaisten, mehiläisten, herhiläisten, kaikkien pyörivien ja lentävien herrojen ja narrien, kuningattarien ja työläisten iloiset juomingit. Oikeat roomalaiset pidot! Monta päivää! Hilpeitä humalaisia lentämässä kukasta kukkaan. Millaista elämää meillä vietetään!"

- Annukka Tiitinen, kirjasta Äiti Itä, päivien piirtymiä-

Omenapuiden alla kävi eilen aikamoinen pörinä. Tänään vähän viileämpää ja minulla eilisestä pihalla ahertamisesta järjetön väsymys. Tai terve, fyysisellä tekemisellä hankittu väsymys. 

Kaunis päivä

Kameran kanssa pihalle klo: 8.30 yövaatteilla ja aamutakilla. Pakkohan se oli, vaikka tautitila ei vieläkään tahdo päästää minusta otettaan. Kaunista, marraskuu näyttää hienompaa puoltaan.

Kirkkaasta päivästä huolimatta kirjoitan tämän tähän, jälleen kerran Äiti itä-teoksesta.

" Sininen hämärä. 

Hetki kahden pimeän välissä, kun marraskuu kääntää kylkeä."

 Mies oli ystävänsä mökillä viime yön, lapset pääsivät viereeni isoon sänkyymme jo illalla. Tyytyväisinä tuhisivat, mutta minä en osannutkaan nukkua. Tänään päivällä kannoin sisälle seitsemän telineellistä puita ja olin aivan poikki. Miten tämä ottaa nyt näin voimille?

Idästä

"Talvi-iltoina ihmettelen tähtiä, lohdutuksen lamppujani. 

Kevätiltoina taivaan kuulasta kantta. 

Kesäiltaisin ihmettelen auringon hitaita hyvästejä. 

Syyspimeällä taivaan sysimustaa turkkia. 

Ja kaikkina öinä, aamuina ja päivinä niiden välillä, en ihmettelmästä lakkaa. 

Päivä päivältä piirtyy elämä."

-Annukka Tiitinen, Äiti itä - päivien piirtymiä-

Ensimmäisen runopostaukseni jälkeen luin Äiti itä- runo-ja valokuvateoksen kannesta kanteen. Jälleen kerran. Olen kirjoittanut siitä täällä ennenkin ja myös siteerannut sitä. Teos on itäsuomalaisten naisten käsialaa, ja runot ovat isovanhempieni lähinaapurin/ystäväperheen tyttären käsialaa. Tajusin kirjaa lukiessani, että hänhän oli Ukin hautajaisissa! En sitä muistanut silloin. Voi miten olisin halunnut hänelle kertoa, että kirja on minulle merkitysellinen, tärkeä. Jotenkin siihen on saatu niin kauniisti koottua elämän tärkeitä asioita, niin kuviin kuin runoihinkin. Jos jostain saatte käsiinne, niin suosittelen lämpimästi.

Rakkaudella

Tein ennen joulua pitkästä aikaa karjalanpiirakoita ihan itsekseni (alakuvassa). Osan omaan joulupöytään ja osan rotinoiksi pikku prinsessan perheelle. Leivon niitä liian harvoin, koska ovat muka melkoisen isotöisiä. Eivät ne oikeastaan ole, jos täytettä sattuu olemaan valmiina. Kuten tänään innostuessani uuteen erään. Siskoni innoittamana nimittäin leikin kätevää emäntää, ja pyöräytin loput joululaatikoiden jämät ruiskuoreen. Lapset eivät hirmuisesti välittäneet lantulle vivahtavasta porkkanalaatikkotäytteestä, mutta kyllä isännälle kelpasivat :) (itsestäni puhumattakaan)! 

Hra Kuopuskin intoutui hetkeksi auttamaan, mutta kun taikina jäi käsiin kiinni, meni hermot. Itse jatkoin pulikalla pyörittelyä tasaiseen tahtiin, tällä kertaa taikina onnistui kerrasta olemaan sopivaa. Joulua ennen tein ensin liian kuivaa taikinaa, ja puolet meni hukkaan kun reunat rispaantuivat pahan kerran kaulitessa. Tein silloin toisenkin erän taikinaa, kun täytteitä olin varannut reilusti. Tuolloin kaulitessa tuli mieleeni, että piirakkapulikan kolahdukset pöytää vasten ovat kuin ikiaikainen mantra; kolahdus ja "tsuih"-ääni kun pyöräytän kuoritaikinaa ja taas uusi kolahdus. Näin ovat esiäitini tehneet aina ja näin teen minäkin, vaikka sitten vain kerran vuodessa!

Äitini leipoo piirakoita melkein aina käydessään meillä. Lapsuudestani en muista piirakkatalkoita oman äidin, vaan molempien mummojeni kanssa. Nyt äitini sitten leipoo meidän lasten kanssa, näin tämä ihana perinne siirtyy sukupolvelta toiselle. Ja mummon perunapiirakat ovat kyllä kuulemma parempia kuin minun ihmeelliset porkkanpiirakkani ;)! Tunnustaudun kyllä semmoiseksi naiseksi, joka osoittaa rakkauttaan myös ruoanlaiton kautta. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin tulikuumat, juuri uunista nostetut karjalanpiirakat? 

Voisin kirjoittaa monia monituisia muistoja ja hetkiä liittyen karjalapiirakoihin... häihimme isäni toi pyynnöstäni piirakoita, ja molempien lasten ristiäisissä on ollut luonnollisesti piirakoita tarjolla. Kuinkas muuten?

Minulle rakkaasta Äiti itä-kirjasta lainaan jälleen tähän oikein sopivan mietelmän:

"Miten moniin juhliin on piirakat paistettu. Ilon juhliin useimiten. Naisia huivit päässä ja esiliinat vyötäisillä. Tuvan pöydän ääressä eletty syntymät, häät ja hautajaiset, sodat ja evakkoajat. Sukupolvien kertomusta jauhon pöllytessä pöydällä, sormien siirtäessä perinnettä nuoremmille, pienemmille, lautaset käsissä odottaville."

-Annukka Tiitinen-

Näinä päivinä

"Esikoinen kolmevuotias huusi rappusilta äitiä.
- Täällä rinteessä, ylhäällä.
- Mitenkä ylhäällä? Oot sie jo taivaassa?
- En vielä. Vasta viinimarjapensaassa."

-Annukka Tiitinen; ÄITI ITÄ, päivien piirtymiä-

Sielläpä siellä. Itse olen vasta ammentanut välipaloja suoraan puskista suuhuni. Äitini eli mummo tuli toissapäivänä meille hoitamaan lapsia täksi viikoksi. Hän on ollut jo ahkerasti marjapuskassa ison astian kanssa. Tänään purkitimme Hra Kuopuksen kanssa punaherukoita, hän mätti isolla kauhalla marjat rasioihin ja minä kirjoitin tarrat kansiin. Ja huomenna kuulemma jatketaan. Meillä niitä riittää, seitsemän mustaa ja kolme punaista pensasta. Kaikki isoja, vanhoja ja tuottoisia. Vaikka ei niitä edes leikkausta lukuunottamatta juuri hoideta. Lisäksi kasvaa pari villiä yksilöä punaisia ja kaksi valkoista pikkupensasta saunan takana. Karviaisia on neljä pensasta, mutta niitä ei tarvitse säilöä. Lapset syövät ne suoraan puskasta, imaisevat makeamman sisuksen masuunsa ja kuoret sylkäistään just siihen missä kuljetaan... limaisia kuoria siis löytyy ympäri pihaa :).

Valmistautumista

Kuumetilanne tasoittunut, vakaa aikomus lähteä matkaan aamulla. Erinäisiä valmisteluita suoritettu, pakkaaminen oli normaalia työläämpää. Toki hieman stressaa sekin, että lähden kolmestaan lasten kanssa. Mies jää töitä paiskomaan, taloa ja kissojakin hoitamaan. Onneksi lähtötunnelmiin viritteli mukavasti postilaatikosta löytynyt Karjalainen, jonka isäni hiljakkoin tilasi minulle ystävänpäivätarjouksen innoittamana :). Äiti itä, päivien piirtymiä on ihastuttava valokuva- ja runokirja, kolmen Pohjois-Karjalasta kotoisin olevan naisen tekemä. Koskettavia ajatuksia ja kauniita kuvia. Ja pitkästä aikaa avattuani sen, löytyi ajankohtainen runo:


Päivä päivältä hetken kauemmin
viipyy valo.
Murtaa jään lukitsemat salvat.
Rikkoo hangen lasinkirkkaan kalvon,
mutta ei koskaan antamaansa lupausta:
Valkeat yöt tulevat!

-Annukka Tiitinen-


Keskimmäisessä kuvassa on osa matkavarusteista; pikaisen kirjastoreissun saaliina mm. Risto Räppääjää ja Eemeliä äänikirjoina. Vakiokalustoon kuuluvat Juhan levyt ja Chisua välillä. Josko näiden ja jättimäisen eväskassin kanssa päästäis... ainakin Lahteen asti?

Lomalukemista... toivotaan, että ainakin tuota Irti makeanhimosta-kirjaa ehtisin lukemaan. Siinä yksi askel hiljaa etenemisessäni. Äidin voimakirja on aina kädenulottuvilla. Sain sen siskoltani joululahjaksi, ja siihen on helppo palata hakemaan tsemppausta eloon ja oloon. Virpi Hämeen-Anttilan tuotantoa en ole vielä koskaan lukenut, mutta lukuisia arvosteluja ja esittelyjä kylläkin. Tänään palautettujen hyllystä tuo kirja nyt hyppäsi koriini... lukemisharrastus etenee sykleittäin, välillä ahmin monta kirjaa peräkkäin ja sitten voi olla pitkä tauko.