Kiitollisena

Ensin oli edessä syysloma, jolle oli suunniteltu sopivasti sekä ohjelmallisia että ohjelmattomia päiviä. Sitten se loma tuli ja myös ohjelmattomat päivät täyttyivät, mukavilla asioilla. Sitten tuli flunssa, jonka kanssa mennä porskutin loput mukavat asiat, kohtaamiset ja elämykset, vaikka tuntui, ettei meinaisi jaksaa millään. Loma jäi taakse ja alkoivat työt, joiden ohessa meni muutamana päivänä kaikki vapaa-aika tyttären kisapukua koristellessa, liian vähillä yöunilla yskän ja kiireen takia. 

Eilen illalla tuntui, että tautitila alkaa väistyä. Kisapuku oli valmis ja hommat rullasivat muutenkin kaikesta hässäkästä ja säätämisestä huolimatta. Tunsin suunnatonta iloa ja kiitollisuutta siitä, että jaksoin tehdä työpäivän jälkeen kotihommia lähes normaalilla teholla. Ehdin käydä ruoanlaiton, kisaeväspakkailujen, ruokaostosten jälkeen, ennen lasten harrastusten päättymistä pienellä kävelylläkin yli viikon tauon jälkeen. Kostessa syysillassa olin pakahtua kiitollisuuden tunteeseen; olen terve, flunssa on ohimenevä pikkuvaiva kaikessa kurjuudessaan, jaksan ja voin kävellä ulkona pimeässä ja nauttia siitä. 

Kiitollisuus ja myönteinen ajattelu ovat asioita, joihin olen tietoisesti keskittynyt aiempaa enemmän viime kuukausina. Luen päivittäin 365 Ajatusta parempaan arkeen-sivuston päivityksiä Facebookista, saaden niistä vahvistusta perusajatteluuni ja arvomaailmaani. Omistan myös kirjan, johon kyseinen sivusto pohjautuu, ja sitä tulee myös luettua viikottain. Olen luonteeltani perusmyönteinen hyönteinen, mutta elämässäni on ollut aikakausia, jolloin marmatan helposti kaikesta, ja monet raskaat asiat lähipiirissä viimeisten vuosien aikana ovat painaneet mieleni synkkiin vesiin pitkiksikin ajoiksi. Joskus olen ehkä saattanut ajatella näiden kiitollisuusjuttujen olevan vähän hömppää, mutta en enää. Jotain on ehkä nupissani eri asennossa, mutta tämän syksyn aikana olen huomannut kiittäväni monesta aiemmin ns. itsestäänselvästä asiasta. Aiempaa kirkkaammin ymmärrän myös sen, että suurimpaan osaan omaan itseeni liittyvistä voin vaikuttaa ensisijaisesti minä itse.  

Olen kiitollinen ja onnellinen jokaisesta uudesta päivästä.

Sinne ja takaisin

Siellä oli jo täysi kesä. Tässä muutama maistiainen, kivisiä kuvia. Otoksia on taas kerran niin paljon, että niiden käsittely ja lajittelu kestää kotvasen. 

Hieno maa, hieno loma.

Iloa ihanasta kesästä, lämpimistä illoista, lukuisista uintireissuista, uusiin paikkoihin tutustumisista, ystävien ja sukulaisten kohtaamisista, perheen yhteisestä ajasta niin kotona kuin reissun päälläkin, kotipihalta aukeavista kauniista maisemista, alkavan arjen tuomasta rytmistä... ja monesta muustakin asiasta. Näiden kuvien auringonlaskutanssista, upeasta valosta ja väristä. 

Tällä viikolla minua ilahduttivat mm seuraavat asiat;

- työtoveri puhui kauniisti puolisostaan, kertoi miten onnellinen on omasta sielunkumppanistaan, puolikkaastaan

- sain uuden asiakkaan omaiselta positiivista palautetta

- alkuviikosta rajusti iskenyt flunssa meni nopeasti ohi

- Isäni julkaisi sukuseuramme fb-ryhmässä mukavan, valoisan tervehdyskirjeen kertoen hyvistä kuulumisistaan 

- saimme leivottua lasten kanssa joulumyyjäisiin kaksi kakkua partiolaisten myyntipöydälle, Nti Esikoinen toivoo voivansa leipoa enemmänkin

- ostin joulumyyjäisistä ensimmäiset sisustustekstitarrat ja taidan hurahtaa niihin... silleen pienesti vaan!

- sain siivottua tämän työpöydän ja se on edelleen siisti

- Hra Kuopuksen ilo siitä, että sai myytyä partiolaisten joulukalentereita naapurustossa

- se miten kohteliaasti nuori herra kertoi puhuneensa myyntikierroksellaan vieraille ihmisille, muisti kiittää ja toivottaa hyvää joulunodotusta

- ilma tuntuu olevan viilenemässä, tänä aamuna oli jopa hiukan lunta maassa

- Mieheni Moveber-viikset... en tiedä ilahduttavatko ne, mutta ainakin naurattavat ja herättävät hilpeyttä

- nauroimme tänään töissä monta kertaa kollegoiden kanssa, viikonloppumiehityksemme on pieni ja hommaa piisaa, mutta onneksi huumorinkukka kukkii ja keventää aherrustamme

Isä

Tänä isänpäivänä olen aivan eri tunnelmissa kuin vuosi sitten, jolloin olin kovasti huolissani Isästäni. Pelkäsin hänen kuolevan pian. Eihän meistä kukaan tiedä päiviensä määrää, eikä kuulu tietääkään, mutta hänellä oli silloin menossa sytostaattihoidot laajalle levinneen eturauhassyövän taltuttamiseksi, ja niiden takia kunto todella huono. 

Helmikuussa sytostaatit lopetettiin ja aloitettiin toisenlainen hoito, joka on tehonnut syöpään ihmeellisesti. Isä on aivan eri mies kuin viime jouluna, jota vietimme yhdessä peläten sen olevan hänen viimeinen joulunsa. Tautia ei voida parantaa kokonaan, mutta jonkinlainen pysähdysvaihe on saatu aikaiseksi, sen osoittivat viime viikolla otetut verikokeet. Isän vointi on hyvä ja elämänlaatu parantunut huimasti.

Hänen parantuneen vointinsa lisäksi olen kiitollinen, nöyrä ja onnellinen siitä, että olemme saaneet lisäaikaa hänen kanssaan.

Viime päivinä minäkin olen malttanut pysähtyä kissojen lisäksi makoilemaan sohvalle. Olen katsellut ihastuneena ympärilleni, ja miettinyt harkiten mitä mihinkin laitan tai olen laittamatta. Olohuone kaipaa vielä verhoja, mattoa ja sohvatyynyjä väriksi sekä kodikkuutta luomaan, mutta en halua tehdä hätiköityjä päätöksiä valinnoissani. Ja sen päätimme yhdessä tuumin Miehen kanssa, ettei tupata huonetta liian täyteen. Alimman kuvan nurkasta kurkistavan korkeaselkäisen nojatuolin lisäksi meille on muuttamassa kaksi 60-luvun matalaa pikkunojatuolia, mutta ne verhoillaan ensin uudestaan... niistä lisää myöhemmin.

Olen niin onnellinen olohuoneesta ja remontin päättymisestä... tai toki muutama lista vielä eteisestä puuttuu, mutta kyllä täällä on jo valmista. Ihanaa!

Kevättä ilmassa

Neiti Esikoinen on kehittynyt huimasti voimisteluharrastuksessaan puolentoista vuoden aikana, vuodenvaihteessa tuli siirto kisajoukkueeseen ja ensimmäiset kisat olivat viime lauantaina. Pitkä päivä ja kisajännityksen laukeaminen painoivat Neidin mieltä, kun lähdimme pajunkissoja hakemaan seuraavana päivänä. Raitis ilma ja aurinko tekivät kuitenkin tehtävänsä, kantohangella oli pakko kokeilla kärrinpyöriä!

Minä olen löysännyt periaatteistani sen verran tänä vuonna, että lapset saavat mennä virpomiskierrokselle ystäviensä kanssa. Tarkasti olen heitä ohjeistanut miten toimitaan kohteliaasti ja fiksusi. Kauniitahan noista vitsoista tuli, ja jospa he saisivat hyvää mieltä levitettyä kierroksellaan.

Hymyilyttää

Minusta tuli maanantaina toista kertaa täti, sain suloisen siskonpojan kun toinen sisareni miehensä kanssa sai esikoisensa. Kävimme viime viikolla hiihtolomareissulta palatessa lasten kanssa heillä ja kovasti tädillisiä ohjeita huutelin mahaan, että sais tulla jo, kun laskettu aika oli juuri sinä päivänä ;)! Suunnaton ilo ja onni pikku perheen puolesta!

Toisen siskontyttö täytti jo 7kk, ryömi Ukkilassa kovalla tohinalla ja riekkui Neiti Esikoisen kanssa. Aivan hurmaava pikku neitokainen.

Isäni voi paremmin kuin viimeksi tavatessamme jouluna, lääkitystä on muutettu. Toivon hänelle voimien palautumista ja virkeää mieltä.

Itse voin myös hyvin, teen elämäntaparemonttia ja siksikin täällä hiljaisempaa. Kuukauden päässä häämöttää miehen kanssa kahdenkeskinen reissu Dubrovnikiin tammikuussa olleen 10-vuotis hääpäivän kunniaksi! 

Iloisia, keväisiä ja positiivisia aatoksia siis täällä. Toivottavasti myös siellä!!

IRTI JA KIINNI

vapaus on kantavaa ilmaa siipien alla
näkymätöntä voimaa olla lähellä
samaan aikaan
ottaa kiinni ja päästää irti
matkakumppanit
jakavat tuulien keveyden, painon
lentävät yhdessä
ikuisuuden

-Heli Pukki-

Meillä oli loppiaisaattona 10-vuotis hääpäivä ja kesällä tulee täyteen15 vuotta yhteistä taivalta. Juhlistamme näitä merkkipäiviä huhtikuussa kahdenkeskisellä kaupunkilomasella. Reissua odotellessa...

Vahvistunut ajatus syysauringonvalossa

Huomasin eilen aamulenkillä, että vaunuilevien ystävysten näkeminen ei enää herätä suurta kateutta, kaipuuta tai katkeruutta. Pitkä tie ja ajatustyö on käyty läpi, että olen päässyt tähän mielentilaan. Kolmannen lapsen kaipuu on ollut minulle kipeä asia ja parisuhteelle iso tasapainoilun aihe. 

Haikeus lienee se tunne, joka jää pysyväksi taustalle, nousten varmasti joskus pintaan. Mutta niin ovat sanoneet lähes kaikki äiti-ihmiset, nekin joilla tämä aihe ei ole vaatinut näin paljoa työstämistä. Ajattelen nyt niin, että on tehty valinta ja päätös. Ehkä voin joskus tulevaisuudessa vain ajatella ohimennen, että mitä/minkälaista jos olisi vielä kolmas lapsi? Samalla tavalla kuin ajattelen muistakin elämän tienhaaroista, valinnoista:  mitä jos olisinkin päässyt opiskelemaan vaikka historiaa, olisinko opettaja? Tai jos olisinkin jatkanut seurustelua lukioaikaisen poikaystävän kanssa, olisinko nyt Itävallassa musiikin professorin rouvana? Jos mieheni olisikin muuttanut Pohjois-Karjalaan, enkä minä tänne?

Lähipiirissämme on pieniä, vauvoja ja taaperoita, lisääkin tulossa. Kummilapsia olemme saaneet kaksi reilun puolen vuoden sisällä. Nyt kun omat lapset ovat jo koululaisia, voin tarvittaessa antaa aikaani ja apuani ystäville ja sisarille. Tähän keskitän nyt ajatukseni. 

Olen kiitollinen ja onnellinen kahdesta omasta, terveestä, kauniista, älykkäästä ja taitavasta lapsestani. Heidän lisäkseen olen kiitollinen ja onnellinen kaikista lähipiirin lapsista, he kaikki ovat Taivaan Lahjoja ja Ainutlaatuisen ihania.

Uuteen aamuun

Lauantai-iltana marjapensaassa istuessani ehdin miettiä monenmoista. Samoin tänään, arkivapaalla, ollessani yksin kotona. Ajatukset kulkivat omia teitään, ihan rauhassa, päätyen illansuussa Irinan Uuteen aamuun-kappaleeseen. En voi vielä täysin allekirjoittaa kaikkia sen sanoja, mutta koen kappaleen sisällön hyvinkin voimallisesti.

Hyvä mieli

Kaksi vuoroa osastolla takana ja mieli on hyvä. On enemmän kuin mukavaa kuulla olevansa odotettu, ilolla vastaanotettu. Huomenna vielä aamuvuoro, jota seuraa kolme vapaapäivää. 

Rotinat

" Leivon viemisiä vastasyntyneelle. Pyörittelen vehnästaikinaa varovaisin käsin, kuin lasta laittelisin, pullapoikaa, nisuneitiä. Muovailen pyöreäksi, pulleaksi.

Letitän rotinarinkeliksi, kohotan, koristan, paistan.

Kahvipöydässä puhutaan hiljaisella äänellä. Kiitollisuus lapsesta vanhempien kasvoilla. Isä leikkaa rinkeliä, äiti kattaa kupit kaikille hyville haltijoille."

- Annukka Tiitinen, Äiti itä-teos-

Minä en itse leiponut. Äitimme, joka on ollut lastenhoitajana viikon, hoiteli kakkupohjan, korvapuustit ja sämpylät. Mies savusti siikaa ja taimenta. Veimme kokonaisen aterian mennessämme, mansikkakakku täytettiin paikan päällä. 

Rotinarinkeliä en osanne tehdä ihan tuosta vaan, mutta se karjalainen perinne ja tapa, että viedään ruokalahjaa vauvaperheeseen, on mielestäni tavattoman ihana. Itse olen vienyt ystäville milloin karjalanpiirakoita milloin marjapiirakkaa. Jotain lämmöllä ja rakkaudella tehtyä kuitenkin. 

Pieni ihminen on ihme! Ilmeitä kymmenittäin minuutissa, pientä tuhinaa ja sitten seuraavassa hetkessä äänekästä huudahtelua kun nälkä tai muu tarve iskee. Meille esitettiin äärimmäisen ihana ja tärkeä kysymyskin, joka jälleen sai kyyneleet silmiini. Kummityttökin meille! Olemme onnekkaita!

C'est la Vie

Viimeisen viikon sisällä minä olen:

- matkustanut ensimmäistä kertaa elämässäni Venäjällä

- aloittanut geokätköilyn isäni jalanjäljissä

- kantanut huolta isäni terveydestä hänen sairastuttuaan samaisella Venäjän matkalla

- iloinnut sukulaisteni seurasta

- tavannut kaksi pikkuserkkuani niin ikään ensimmäistä kertaa

- kokenut kylmiä väreitä Valamon luostarin pääkirkon seinämaalausten ja ikonostaasin edessä

- surrut Venäjän Karjalan rähjäisyyttä

- vieraillut tasan vuosi sitten kuolleen isänisäni syntymäkunnassa, Ruskealassa

- muistellut ja ikävöinyt isovanhempiani tavallista enemmän

- säilonyt kymmenisen kiloa mansikoita

- kaivellut vaaleanpunaisia vauvanvaatteita valmiiksi rotinareissua varten

- ollut aivan sekaisin viikonpäivistä, koska pidin normaalin perjantaivapaani jo maanantaina Venäjän-matkan takia

- ollut kiitollinen esinaiselleni, että sain olla vielä tiistain palkattomalla työvapaalla 

- nukkunut liian vähän

- odottanut viikon päässä häämöttävää lomaa

- liikuttunut lukuisia kertoja katsellessani siskontyttären valokuvia

- ihmetellyt omien lasteni kasvua

- valinnut lasten kanssa heille koulureput 

- jättänyt vastoin tapojani matkalaukun purkamatta moneksi päiväksi kotiinpaluun jälkeen

- kuunnellut paljon Jukka Pojan uutta levyä, jolta muutama kappale on noussut suosikeikseni... niistä yksi tässä maistiaisena...

Valtava ilo

Minusta tuli tiistaina Täti-ihminen. Nuorempi sisareni ja hänen miehensä saivat monien vaikeuksien ja pettymysten, suurten surujen jälkeen tyttölapsen. Melkoinen jännitys, huoli ja pelko ovat nyt väistyneet, antaneet tilaa valtavalle onnelle, ilolle ja kiitollisuudelle. 

Siunausta, rakkautta, onnea ja suojelusenkeleitä tälle pienelle perheelle toivon koko sydämestäni!

Kuvassa olevan orkidean veimme keväällä sisarelleni sairalaan, jossa hän joutui olemaan vuodelevossa kolme kuukautta.

Juhlahumua vol 1

Kissa-aiheisia onnittelukortteja, rapisevia pinkkejä lahjakääreitä, "topmodel"-piirustusvihkoja, karkkia, kikatusta, kiljuntaa, hihitystä, supinaa, Barbie-leikkejä, piilotettujen lakupötköjen etsintää, kimaltavia mekkoja, pikkuveljen ja tämän kaverin koheltamisen aiheuttamaa silmien pyörittelyä. Mm tätä kaikkea oli meillä tänä iltana, kun Neiti Esikoinen vietti 9-vuotisjuhliaan viiden ystävänsä kera. 

Minkähänlainen minä olin yhdeksänvuotiaana... sen muistan ainakin, että noista Karnevaali-kekseistä piti aina saada se, jossa oli ballerina ja vaaleanpunainen kuorrute... siis nämä kaksi samassa, niin se oli paras koko paketissa!

Mieltäni lämmitti iloisen tyttökatraan lisäksi se, että Neiti sanoi haluavansa ensi vuonnakin vielä kaverisynttärit ja kotona. Oli nimittäin joskus puhetta, että voisi halutessaan viettää 10-vuotissynttärit niin, että viedään vaikka kaksi parasta kaveria vaikka leffaan tms. Nyt hän totesi, että haluaa ensi vuonnakin vielä leikkiä ystäviensä kanssa. Nytkin viimeinen tunti hurahti Barbie-leikeissä. Tuntuu erityisen hyvältä, koska niin paljon kuuluu nykypäivänä viestiä siitä, että lasten leikkitaidot ovat puutteelliset ja että lapsille joudutaan opettamaan perinteistä leikkimistä. 

Iso pieni Neitimme, ihana kesätyttösemme. Yhdeksän vuotta. Uskomatonta ja hienoa ♥.

♥

Lomapäivien parhaimmistoa ovat ne päivät, jolloin ei aamulla vielä tiedä mitä tekemistä keksitään. Tänään kävimme torikahvilla ja liikennepuistossa yhdessä Ystäväni ja hänen lastensa kanssa. 

Lapsemme viihtyvät loistavasti yhdessä. Jopa niin hyvin, että yötä päivää pitäisi olla kimpassa kun alkuun päästään. Isoimmat leikkivät keskenään, pojat ja tytöt välillä kaikki yhdessä, välillä riitaannutaan ja tuolloin tyttö-poikarintamat asettuvat vastakkain. Mutta onneksi vain hetkittäin. Lisäksi huolehditaan pienimmästä vuoron perään. Me äidit ihmettelemme ajoittain, että vaikka voi olla viikkoja, joskus kuukausiakin kunnon tapaamisten välillä, niin silti jatkavat sujuvasti leikkejään. Kuten mekin juttujamme, joita tosin kyllä päivitämme melko tiiviisti myös puhelimitse ja Facebookin kautta.

Tämä Ystäväni on alunperin Mieheni ystävä, olen tutustunut häneen siis vajaa 14 vuotta sitten. Matkan varrella hänestä on tullut yksi läheisimmistä ja tärkeimmistä Ystävistäni. Vaikka minulla on laaja sosiaalinen verkosto, paljon kavereita ja tuttuja, ystäviäkin aika monta, niin lapsuudenystäväni AW:n lisäksi tämä Ystäväni J, on Hengenheimolaiseni, Sydänystäväni ja Ystävä isolla Y:llä. Ihminen jonka kanssa on puhuttu kai jo lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, naurettu vedet silmissä, jaettu esikoisten odotukset, äitiyteen ja parisuhteeseen liittyvät kiemurat, Juha Tapion keikat, itketty, juotu kahvia ja herkuteltu, saunottu sekä vaihdettu myös kollegiaalista tukea. Ehkä nämä hyvät tunteet välittyvät lapsiinkin, ja he viihtyvät sen takia mainiosti yhdessä... tiedä häntä, mutta olen onnellinen heistä kaikista.

♥

Oman navan ympärillä (positiivisesti)

Hain vahvistusta itsetuntemukselleni osallistumalla perheasiain neuvottelukeskuksen järjestämälle, lyhyelle Gestalt- eli hahmoterapiaan pohjautuvalle naisten kurssille. Kuusi eri-ikäistä naista, erilaista elämäntilannetta, elämäntarinaa, kaksi ohjaajaa, paljon tunteita, piirtämistä, rentoutumista, jakamista, naurua, itkua, uusia tuttavuuksia, pysähtymistä, käpertymistä, avautumista, voimaantumista. Kaikkea tätä mahtui reiluun kymmeneen tuntiin. 

Koen saaneni jonkinlaista vahvistusta matkalla enemmän aidoksi, oikeaksi minuksi. Olen hyvä sellaisena kuin olen. Siitä kertoo seuraava runo, jonka löysin kun kurssin päätteeksi piti valita itseä sillä hetkellä kuvaava postikortti.

Triolet

"Jokainen hetki on paras. Jokainen luumu on luumu, fortunan pyörän ratas. Jokainen hetki on paras, retki, tilaisuus ja varas, otsalla kohtalon riimu: Jokainen hetki on paras, jokainen luumu on luumu. "

-Teemu Manninen-

Hui Hai

Entisissä, rumissa tummansinisissä kumisaappaissani on reikiä saumoissa. En kyllä ole tutkinut niiden korjattavuutta, kun turhamaisuuttani halusin nätit kumisaappaat. Katselin Hai-saappaita sillä silmällä jo viime kevänä, mutta koska kumpikin lapsista tarvitsi tuolloin uudet kumpparit, lykkäsin suosiolla omaa tarvettani (kuinkas muuten äiti-ihminen tekisi?).

Tänään sitten oli sopivan märkä ja harmaa päivä ostaa uudet ja pirtsakat kumpparit. Kyllä näillä nyt kelpaa saapastella, vaikkapa sitten ihan alvariinsa, kun lukee tuossa mukana tulleessa lapussa, että ovat peräti City-mallistoa!

p.s. Saisikohan niistä entisistä jonkinlaiset puutarhakalossit?

Serkkupoika

" Hän tuhisee ja tuhlaa pienokaisen tuoksuaan, uusi voima, kaikkivoipa, viattomuus otsallaan. Pian hän maasta nousee, löytää avosylin, kaiken minkä tarjoo lyhyt loma lapsuuden. Katson häntä hiljaa, muuta tiedä en, on kaunis ihminen. On sentään kaunis ihminen."

- Kaunis ihminen, Juha Tapio-