tiistai 27. syyskuuta 2011

Ensi kesää odotellessa eli puutarhakalusteiden uusi elämä










Siitä paljon luetusta kesäkeittiöpostauksesta tuli mieleeni, etten ole muistanut päivittää kuvia kunnostamistani puutarhakalusteista. Ostimme nämä muistaakseni männystä tehdyt tuolit, penkin ja pöydän jokunen vuosi sitten Agrimarketista tuplabonusten aikaan :). Taisivat jäädä sateeseen aika monta kertaa, ja huollettu niille tarkoitetulla lasuurilla muistaakseni vain kerran. No nytpä sitten sain inspiraation tähän hommaan, suunniteltuani näiden(kin) kunnostusta jo 2010 kesästä alkaen! Hiljaa hyvä tulee...

Sattui olemaan jemmassa jostain alennusmyynnistä hankittu öljymaali, jonka väri ja sävy olivat juuri sopivat. Lapset auttoivat hiomisessa hetken verran ja maalaamisessa vähän enemmän. Valmista tuli heinäkuun alussa ja käytössäkin ovat olleet. Kesäkeittiöön jäi ensi kesän hommiksi tiskipöydän asentaminen ja saumalaastien levitys paikoitellen piippuun sekä laatoitetulle tasolle hellan ja grillin välissä sekä sivuilla.

Monen monta somistussuunnitelmaa minulla on jo kesäkeittön varalle ensi vuotta ajatellen, ja jotain toki ehdin tänäkin vuonna kukkasten lisäksi hommata. Kesällä löysin Tiimarin alennusmyynnistä oranssit istuintyynyt sekä pöytäliinan. Mainion Kesäkeittiö-kyltin Mies toi työreissultaan jo edelliskeväänä. Sisareltani saimme tuliaseksi toisen kyltin, jossa lukee toisella puolella "Grilli kiinni" ja toisella puolella "Grilli auki" :).





Huhuu, onko täällä kettään muita???!!!




Vaikka pidänkin tätä blogia ensisijaisesti itseäni varten, niin kommentteja on aina mukava saada. Käydä jonkinasteista vuoropuheluakin joskus toisten kanssa. Ihmettelen "hiljaisuutta" täällä... en suinkaan oleta, että kaikki postaukseni herättäisivät ajatuksia, saati sitten kommentteja. Mutta ihmeen hiljaista täällä kyllä on ollut.

Viikon luetuista aiheista näen, että joku täällä käy (ja toki tiedän vakituisia kävijiöitä olevan liveystävissäkin). Kesäkeittiöpostaus on ollut ykkösaiheena jo kuukausitolkulla, mutta saanut vain pari kommenttia kommentin. Tietysti sen ovat löytäneet googlettamalla kesäkeittiön ohjeita tms hakiessaan aiheesta kiinnostuneet. Eivät ehkä blogeista ja kommentoinnista kiinnostuneet.

Kunhan ihmettelen.


sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syyskuun rippeitä




Minä pidän syksystä, olen aina pitänyt. Tänä vuonna se(kin) vaan on mennyt jotenkin nopeasti ja puolihuolimattomasti eläen. Siis tuntuu, etten ole nauttinut siitä ja siihen liittyvistä asioista kuten ennen. Tai joskus muina syksyinä. 

Viikko sitten olimme sienessä koko perheen voimin, alle kahdessa tunnissa saimme kaksi isoa korillista suppilovahveroita. Säilöimme ne kuivaamalla ja mausteliemeen. Oman pihan omenoita olen kuivannut, pienen erän hilloa tein perjantaina pakastimeen. Näistä tulee mukavasti syksyn tuoksua ja tunnelmaa.

Eilen ostin syyskasveja kesäkukkien tilalle. Kesäkukista Riippapelargoniat jaksavat vielä kukkia sisäänkäyntimme edustalla. Kesäkeittiössä on lisäksi kaksi tavallista Pelargoniaa, jotka yritän talven yli säilyttää. Saunan edustalla Samettiruusut kukoistavat myös sen verran komeasti, että saavat jatkaa vielä. Petunioiden tilalle eteisen ikkunalle istutin Callunan sekä Hopealankaa. Kesäkukkien värissä päädyin tänä vuonna vaaleanpunaisiin ja pinkkeihin, jatkaen sitä värimaailmaa näköjään Syklaamin muodossa :). Koristekaali on niin hauska kasvi, että sitä en kertakaikkiaan voinut jättää kauppaan!

Tänään sain vietyä sen ensimmäisen erän tavaraa kirppikselle. Pääosaa tässä päivässä kuitenkin näytteli Mieheni, jolla on syntymäpäivä. Onnea Rakkaalleni tätäkin kautta! Synttäreitä vietettiin ensin aamulla ennen hänen töihin lähtöään aamupalan merkeissä, ja sitten illansuussa aterioimalla hänen vanhempiensa kanssa. Ja vielä oli sankarin riennettävä työkeikalle illastakin, nyt odottelen kotiin tulevaksi piakkoin. 

Kuivuri hurisee taas yhtä erää omenoita, koti on siisti ja mieli melkoisen sees... Juhan vanha Syksy-niminen kappale alkoi soida päässäni tätä kirjoittaessani.

Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle! 


perjantai 23. syyskuuta 2011

Ajatus esiliinan jemmaamisesta eli materiaähky/epäjärjestysvuodatus







Kyllä tätä tavaraa kertyy ihmiselle aivan käsittämätön määrä! 

Minulla on menossa jonkilainen materiaähkyvaihe, vaikka toisaalta juuri minä olen se ensisijainen shoppailija/kirppistelijä tässä perheessä. Itse siis olen suurimman osan meillä olevasta materiasta hankkinut. Ensi maalikuussa tulee kahdeksan vuotta täyteen tässä omakotitalossa. Meillä on varastotilaa paljon, sekä itse talossa että piharakennuksissa (autotalli sekä sauna-,liiteri-,verstas- / varastorakennus). Ja sitä tavaraakin on sitten sen mukaisesti. Helppohan sitä on jemmailla ja siirtää pois näkyvistä, jos tuskastuttaa. Lisäksi vielä tunnustan olevani jonkin sortin jemmari; "tätä voi vielä joskus tarvita" tai "kyllä minä tämän korjaan pikaliimalla"- nämä lausahdukset olen itsekseni useamman kerran huomannut ilmoille päästäväni. 

Viime talvena sain siivottua keittiönkaapit, ja ällistyttävän paljon niistä löytyi tarpeetonta tavaraa. Mm. laseja ja tarjoiluastioita joita ei ollut koskaan käytetty. Mutta nyt ne astiat ovat sitten majailleet kellarissa jo yli puoli vuotta... Tämän tietokone- ja työhuoneen kaapeissa on järjetön määrä kaikenmaailman rompetta. Minä kyllä tiedän suunnilleen missä mikäkin tavara on tässä talossa... mutta miten kauan langat pysyvät käsissäni, jos en ala karsia jostain suunnasta?

Hetki sitten pyykkiä levittäessäni sain itseni kiinni ajatuksesta säästää lapsille pieneksi käyneet essut mahdollisia tulevia lapsenlapsiani varten!!! Siis haloo!! Siihen, että minusta tulee isoäiti, voi mennä vaikka 30 vuotta!! (tai toisaalta vain kymmenen vuotta) Ehdin tällä ajatusmallilla hankkia/jemmata mahdollisille lapsenlapsilleni koko leikki-iän vaatteet ja lelut jne. Kaheli ihminen!

Kevättalvella tein haastepostauksen, jossa kotia piti kuvata juuri sellaisena kuin se on sillä hetkellä. Kuvat olivat monelle lohduttavia; hyvä että muillakin on noin sotkuista. Jep. En minä ole koskaan ajatellut, että toisten kodeissa on aina semmoista kuin sisustuslehtien artikkeleissa. Mutta on tämä jotain aivan järkkyä, mihin kuntoon koti menee parissa päivässä siivoamisen ja järjestelyn jälkeen! Kuten monesta muustakin äiti-ihmisestä, koen tekeväni välillä aivan turhaa työtä. Kukaan ei huomaa, näe tai kiitä. Tai no nyt liioittelen, kyllä Mies kiittää. 

Nuorempana siivosin ja järjestin. Neiti Esikoisen ollessa pieni, siivosin aina lelut (joita toki oli vähän nykyiseen verrattuna) joka ilta lattioilta ja keittiön tasot kiilsivät "nuoltuina" valmiina uutta, reipasta päivää varten. Oma äitini ei ole ollut mikään intohimoinen siivoaja/järjestäjä, ainakaan enää sinä aikana jonka minä pystyn muistamaan. Minä jopa kotoa muutettuani kävin raivopäisesti siivoamassa äidin ja siskojen luona. No, sillä siivoamisella ehkä lievitin henkistä pahaa oloa, ikävää tai huonoa omaatuntoa aikaisesta muutostani johtuen... mutta se onkin toinen juttu se.

Johonkin se innokas järjestäjä ja siivoaja on kadonnut. Joskus jopa Mies tarttuu imuriin ennen minua. Eikä kodin tosiaankaan tarvitse olla tiptop koko ajan. Mutta kun eteisessä vyöryy kenkävuori vastaan ja nätin lipaston päällä ovat suloisessa sekamelskassa aurinkolasit, lasten kiviaarteet, kissanvaljaat, lasten kukkarot jne jne., niin alkaa huonona (joskus parempanakin) päivänä keittää. Tai kun kukaan ei jaksa/ehdi/muista tyhjentää astianpesukonetta, leviää pieneltä tiskipöydältä likaisten astioiden massat erittäin lyhyessä ajassa puulieden kautta työtasoille. Tai kun pyykkivuoret ovat jo kokeneimmankin "arkiseikkailijan" valloitettavaksi ylitsepääsemättömän tuntuisia... 

Huomenna menen kaverini kanssa varaamaan yhteisen kirpputoripöydän. Vaatteita on lajiteltuna jo pari laatikollista, hinnoittelun hoidan huomenna myös. Jos tavaraa näyttää menevän hyvin ja tasaisella tahdilla, niin sitte pidämme pöydän useamman viikon ajan. Josko sitä kautta pääsisin alkuun yhden elämänhallintaani selvästi epäsuotuisasti vaikuttavan asian kanssa. 




torstai 22. syyskuuta 2011





Harmaata, sateista, märkää, suttuista, nuhjuista, väsymystä, riittämättömyyttä, stressaamista, ahdistusta, tuskastumista, ärtymistä.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Hyvä voittaa




Aikuisikäni... tai no jos rehellisiä ollaan, niin koko ikäni tärkeimmän muusikko-idolin uusin levy julkaistiin tänään. Sain sen suoraan postilaatikkoon, koska tein ennakkotilauksen heti kun siihen oli mahdollisuus. Levyn laitoin suoraan auton soittimeen ja kuuntelin levyn kotipihalla autossa istuen läpi. En kertakaikkiaan malttanut mennä sisälle "asti". Kirjekuorenkin revin auki kuin teinityttö konsanaan. 

Juha on niin taitava tarinankertoja. Levyn kappaleista olen kuullut aiemmin neljä. Ensilohkaisuna radiossakin paljon soinut En mitään en ketään ei oikein ole avautunut minulle, vaikka tokihan kertosäe varsin tarttuva onkin. Viime viikolla videon kera julkaistu Sitkeä sydän taas sitten tuntuu enemmän "juhamaiselta", ja siksi paremmalta. Niinkuin sinäkin-kappaleen kuulin kesäisellä tanssilavakeikalla ensimmäisen kerran ja pidin. Se on mielestäni todellinen lohtukappale. Toiveista rippeet-kappaletta Juha soitti toissa vuonna akustisella kiertueellaan, kaunis sekin.

Itku tuli siinä autossa istuessa, levyn soidessa ja sateen ropistessa kattoon. Miten osaakin joku pukea niin hyvin ihmiselämän tuntoja sanoiksi? Tokihan se melodiakin on tärkeää, mutta kuten sanottu, sanat ovat minulle tärkeimmät...

Kipinöitä-kiertueen Hämeenlinnan keikkaa odotellessa  

maanantai 19. syyskuuta 2011



16.9.2011


Iltapäivällä minulla olisi ollut pakottava tarve kirjoittaa tänne ajatukseni suodattamattomina. Antaa palaa, tekstin tulla yhtenä ryöppynä. Samanlaisena sekamelskana, kuin ajatukset päässäni tapaavat myllertää. Pakottavan tarpeen ohi kuitenkin ajoivat vieläkin pakottavammat tarpeet, kuten ruoanlaitto ja eilisen jättisienisaaliin putsaaminen. 

Nyt on syöty, pelattu, luettu, iltapesut tehty ja lapset sängyissään. Sieniä vieläkin kori melkein puolillaan. Puuliesi luo lämpöään toista kertaa tänä syksynä, oikein kunnon emona laitoin uuniin vielä riispuuron aamua ajatellen tekeytymään. Kuivuri hyrisee jo ainakin neljättä satsiaan suppilovahveroita. Olen väsynyt, mutta aika sopivasti. Menen suihkuun, odotan miehen kotiin pitkän työpäivän väsyttämänä ja katsomme kenties toisen jakson Jälkiä jättämättä-sarjasta. 

Ilahdun ajatuksesta, että huomennahan on jo tiistai. Kolme vuotta olen tehnyt pitkän vuorotyörupeaman jälkeen viikkotöitä, ja nyt huomaan eläväni viikonloppujen odotuksessa... 

edit. uuden sarjan nimi oli hukassa, nyt oikea.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

torstai 15. syyskuuta 2011

lauantai 10. syyskuuta 2011

Pokaali




Vielä yksi, Kirahvilan Kati luovutti minulle viime viikolla tämän pokaalin. Sen saajan kuuluu kertoa kymmenen uutta asiaa itsestään. Kiitos Katille ja tämän tästä ottakoon ken tahtoo :)

1. Nukun melkein aina sukat jalassa, uni ei tule kylmin jaloin. 
2. Käytän kuukuppia.
3. Minulla on nenässäni lävistys, jonka olen ottanut Ilosaarirockissa vuonna 1993. Korua en ole siinä pitänyt aikoihin, mutta se on auki edelleen.
4. Minulla on vasemmassa sääressäni antilooppitatuointi.
5. Imin pienenä oikean käden peukaloani.
6. Lapsuuden haaveammattejani olivat mm. kukkakaupan täti, siivooja ja missi.
7. Pidän kuivasta omenasiideristä.
8. Nypin kynsinauhojani ja sen takia käteni ovat sairaanhoitajan käsiksi aika ajoin melko kyseenalaisen näköiset!
9. Olen aika hyvä ottamaan suoniverinäytteitä.
10. Kuuntelen pääasiassa suomalaista musiikkia, koska en jaksa keskittyä englanniksi laulettujen sanoituksiin. Haluan heti ymmärtää mistä laulussa on kyse.


Mamman uunista kopsattua




Tämä vaikutti niin kivalta ja uudelta, että ihan pakko tehdä vaikka väsy jo alkaa painaa silmäluomissa...

Kuka olet kahdella sanalla?

Omituinen höpöttöjä

Kuvaile kumppaniasi viidellä sanalla.

Voimakas, rauhallinen, lämmin, luotettava, kaunis

Mitä pizzasi päälle laitetaan?

Aurajuustoa, tomaattia, basilikaa, katkarapuja (just nyt tuntuu tältä :) )

Mitä yhteistä äidissäsi ja sinussa on?

Ulkonäkö, vieraille(kin) puhuminen, positiivisuus...

Minkä väriset verhot sinulla on?

Löytyy terracottaa, beigeä, raidallista, valkoista. Tällä hetkellä tosin suurin osa ikkunoista paljaana, verhot pyykissä ja ikkunatkin odottavat pesua...

Mikä kappale soi päässäsi nyt?

Ei mitään hätää

Minne matkustaisit, jos lähtisit huomenna?

Mummolaan

Mitä pelkäät eniten?

Että lapsille tapahtuisi jotain...

Sattuuko sinua johonkin?

Vähän hartioihin ja niskaan.

Mitä olet syönyt tänään?

Maustamatonta jogurttia muromyslin kanssa, katkarapusalaattia, toffeemuffinssia, sitruuna-vadelmakakkua, jäätelön, lettuja, hapankorppua, viinirypäleitä, kahvia, vettä, teetä, siideriä... lauantai on karkki-/herkkupäivä ;)

Mitä ostat tänään?

OstIn tänään purkkaa, xylitol-pastilleja, suklaalevyn, em. salaatin, jäätelön, siiderin, bensaa, housut tyttärelle...

Mitä irtojäätelöä ostat?

Suklaa-nougat tai minttu

Mikä on puhelimesi taustakuva?

Joku puhelimen valmiista kuvista.

Kuvaile päälläsi olevaa paitaa?

Pitkä Ratian yöpaita, pinkki-lilaraidallinen. Sain mieheltä joululahjaksi viime vuonna.

Tiedätkö syntymäpäiväsi viikonpäivän?

Keskiviikko

Mikä on lempikarkkisi?

Melkein kaikki menee ;)... suklaa monissa muodoissaan ja laku myös

Tiedätkö jääkiekon säännöt?

Enpä taida tietää. Eikä tarviikaan.


Että tämmöinen :D!

Erinomaista päiväkahviseuraa




Useissa asioissa voi olla hyvä mennä lähimmäistä puoliväliin vastaan. Niin teimme tänään AW:n kanssa ja treffasimme lähikaupungissa ihan kahdestaan. Vaikka on hauskaa kylätellä perheinäkin, niin silti on enemmän kuin tarpeellista tavata joskus vain naisten kesken. Lounastreffit netistä bongatussa kahvilassa jatkuivat kirppareita tutkien ja molemmille vieraan pikkukaupungin katuja kävellen. Ja sanomattakin selvää, että kaiken tämän ohessa se tärkein asia oli keskustelu, puhuminen, rupattelu, ajatusten vaihto, "kälättäminen"... ;)!

Onko ihanampaa tilannetta, kuin tavata ystävä, jonka kanssa juttu jatkuu siitä mihin se edellisellä kerralla jäi? Olipa se kerta puhelu tai tapaaminen. On ihmeellistä tajuta, että olen tuntenut tämän ihmisen yli kaksikymmentä vuotta. Elämä on kuljettanut meidät omien mutkiemme kautta vajaan sadan kilometrin päähän toisistamme, kauas kotiseudusta, toiselle puolelle Suomea. 

Sanat eivät tahdo riittää kertomaan, miten tärkeä tämä ihminen on minulle 



perjantai 9. syyskuuta 2011

Tällä viikolla olen





  • käynyt yhdessä vanhempainillassa ja skipannut toisen
  • kuunnellut innostavaa Pepi Reinikaista ja elämänkaarikirjoittamisen oppeja
  • kuntoillut kahdella ohjatulla liikuntatunnilla; muokkausjumpassa ja zumbassa
  • istunut omalla pihalla auringossa kulmien muotoilussa ja värjäyksessä
  • lukenut Afrikkaan sijoittuvaa kirjaa 
  • aikonut mennä nukkumaan joka ilta ajoissa, mutta...
  • puhunut työpuheluita normaalia viikkoa enemmän
  • sekä iloinnut että tuskaillut asiakkaista ja heidän omaisistaan
  • ohjannut ja väliarvioinut opiskelijaa
  • hermoillut työtuntien riittämättömyyttä
  • mennyt liian monta päivää ilman lounasta
  • potenut tavara-/materiaähkyä kaiken meiltä löytyvän takia
  • siivonnut pihatupaa ja keittiön kuivauskaappia
  • syönyt liikaa leipää
  • saatellut erämiehen vuotuiseen kisaansa
  • hoidellut yhdistyksen asioita
  • silitellyt kissoja
  • savustanut talon sytyttämällä ensimmäiset tulet keittiön puulieteen
  • iloinnut Nti Esikoisen uudesta harrastuksesta, ja ennen kaikkea hänen innostuksestaan sen suhteen
  • ollut tyytyväinen Hra Kuopuksen päiväkotiin ja sen henkilökuntaan
  • sopinut treffit Ystävän kanssa lähikaupunkiin ♥ 


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sunnuntaina




Aamukuudelta näytti tältä, kun toimin kissojen portieerina. Ei väsyttänyt, mutta kömmin takaisin peiton alle. Kahden tunnin kuluttua sitten väsytti. Mutta silti luin lapsille Tatua ja Patua kuten illalla lupasin. Käynnistyin päivään hitaasti. Torkuin rakkaan kainalossa, päiväkahvi virkisti vasta sen jälkeen. Sain kerättyä omenoita, keitettyä vispipuuroa. Mies paistoi haukifileet, jotka saimme hänen vanhemmiltaan. Eilen poimitut kanttarellit kastikkeena. Tästä taas eteenpäin.

Johanna laulaa niin kauniisti... josko häntäkin joskus pääsisi kuulemaan oikeasti.



lauantai 3. syyskuuta 2011

Mielenliikkeitä






Istuin tänään saaristossa reittilautalla, katselin kauniita pilviä, kirkasta auringonsiltaa meressä ja kalliosaaria. Yht´äkkiä pääni pimeistä painanteista tunki armottomasti pintaan ajatus; en ehdi tässä elämässä nähdä kaikkia minua kiinnostavia paikkoja. Hyvä jos edes kotimaan kolkat koluta. Mistä ja miksi se tuli? 

Koko ajomatkan takaisin kotiin mieleni velloi syvissä, tummissa vesissä. Vaikka takana oli mukava vuorokausi rakkaiden ihmisten parissa, kauniissa ympäristössä. Minussa on olemassa kovinkin synkkämielinen puoli, josta vain harva taitaa tietää. Radiosta tuntui tulevan mielentilaani ruokkivia kappaleita koko ajan, ja kerran Neiti Esikoinenkin takapenkiltä huomasi minun pyyhkivän kyyneleitäni, kun sanoitukset osuivat sopiviin mieleni pyörteisiin. 

Jospa voisinkin valjastaa energiaksi kaiken pääni sisäisen liikehdinnän, ja suunnata sen energian johonkin itselleni hyödylliseen. Hetkittäin minulla on vahvasti sellainen olo, että on tapahtumassa jotain. Siis minulle itselleni. On alkamassa tai alkanut jokin henkilökohtainen kasvuvaihe. Avaimet omaan hyvään olooni ja onneeni ovat ensisijaisesti omissa käsissäni.

Vanhaan päiväkirjaani olen vuonna 1997 kirjoittanut seuraavan ajatuksen, en tiedä mistä sen olen kopioinut. Sen haluan nyt kirjoittaa muistiin tännekin, tämän ajatusvyöryn takia. Niin helpostihan sitä syyttä toisia mahdollisesta omasta pahasta olosta tai mielestä. 


"Minä etsin sitä, mitä sinä voit minulle antaa.
Minä tarvitsen sitä, koska se minulta puuttuu. Mutta sitten ymmärrän, että minun on löydettävä itsestäni se, mitä sinulta etsin. Vain siten voin kasvaa kypsäksi ihmiseksi. Sinä et voi olla vastuussa minusta."


Irinan "Astutaan vaikka pelätään"-kappale soikoon illan viimeisenä biisinä.



perjantai 2. syyskuuta 2011

Toisina päivinä




Toisina päivinä katson haikeasti aamupäivälenkillä vaunujaan työntäviä kotiäitejä. Toisina päivinä ajattelen, että onpa mukavaa kun lapsemme leikkivät niin sujuvasti keskenään. Voin tehdä halutessani vaikka mitä  rauhassa. Toisina päivinä aion pakata, myydä tai laittaa kiertoon kaikki vauvatarvikkeet. Toisina päivinä säästän niitä siskoillemme. 

Toisina päivinä ahdistun ajan liian nopeaa kulkua. Toisina päivinä iloitsen jo nyt niin taitavista ja viisaista lapsistani. Huokaisen helpotuksesta, kun ei tarvitse vängätä kenenkään kanssa päiväunista. Toisina päivinä mietin mitä kaikkea voimme jo tehdä näin isojen lasten kanssa. Ja mitä kaikkea voimme tehdä tulevaisuudessa yhdessä heidän kanssaan. Mietin sitäkin, mitä voimme tehdä puolison kanssa kahdestaan sitten kun lapset ovat jo oikein isoja. 

Ja taas toisina päivinä haluaisin vielä kerran odottaa, synnyttää, imettää... haluaisin, että isommat saisivat hoitaa pienempää. Toisina päivinä mietin ystäväni sanoja, että ei siitä tietystä haikeudesta pääse eroon koskaan. Se kai on naisen osa.


torstai 1. syyskuuta 2011

Idästä





"Talvi-iltoina ihmettelen tähtiä, lohdutuksen lamppujani. 
Kevätiltoina taivaan kuulasta kantta. 
Kesäiltaisin ihmettelen auringon hitaita hyvästejä. 
Syyspimeällä taivaan sysimustaa turkkia. 
Ja kaikkina öinä, aamuina ja päivinä niiden välillä, en ihmettelmästä lakkaa. 
Päivä päivältä piirtyy elämä."

-Annukka Tiitinen, Äiti itä - päivien piirtymiä-


Ensimmäisen runopostaukseni jälkeen luin Äiti itä- runo-ja valokuvateoksen kannesta kanteen. Jälleen kerran. Olen kirjoittanut siitä täällä ennenkin ja myös siteerannut sitä. Teos on itäsuomalaisten naisten käsialaa, ja runot ovat isovanhempieni lähinaapurin/ystäväperheen tyttären käsialaa. Tajusin kirjaa lukiessani, että hänhän oli Ukin hautajaisissa! En sitä muistanut silloin. Voi miten olisin halunnut hänelle kertoa, että kirja on minulle merkitysellinen, tärkeä. Jotenkin siihen on saatu niin kauniisti koottua elämän tärkeitä asioita, niin kuviin kuin runoihinkin. Jos jostain saatte käsiinne, niin suosittelen lämpimästi.