Torstaina kuvasin kuuta sekä aamulla töihin lähtiessä että iltapäivällä kotiin palatessani. Ei siitä oikein pokkarilla kunnon kuvaa saa, mutta en voi olla yrittämättäkään. Upeita maisemia on ollut luonnolla tarjota viime päivinä.

Meillä on hiljaista. Neiti Esikoinen lähti aamulla ensimmäiselle joukkuevoimistelun valmennusleirilleen, on siis ihan yötä myöten pois kotoa. Ensimmäistä kertaa jossain muualla kuin sukulaisissa tai ilman velipoikaa. Lievää jännitystä oli ilmassa, mutta kaiken kaikkiaan yllättävän reippaasti ja innolla hän bussiin nousi. Vuoden vaihtuessa vaihtui hänellä myös joukkue, puolitoista vuotta lajia takana harrastejoukkueessa ja nyt alkoi uusi vaihe 10-12-vuotiaiden kilpajoukkueessa. Uusia haasteita ja opeteltavaa löytyy myös äidille, joka ei ole koskaan mitään kilpaurheilua harrastanut. Neidin motivaatio on kohdillaan ja intoa riittää, vaikka harjoituksia on neljästi viikossa. 

Hra Kuopus puolestaan on yökylässä ystäväperheen luona, jäi sinne eiliseltä iltakyläilyltä. Isompi herra lähti serkkupoikansa varpajais-/poikienviikonloppureissulle pääkaupungin nurkille. Minä ihmettelen hiljaista taloa, köhin pois tautia, joka on yrittänyt hiipiä kimppuuni muutamana viime päivänä. Tekisi mieli hiihtää, mutta en taida uskaltaa tämän köhimise takia. Illalla olisi läheisessä kansallispuistossa kuutamohiihtotapahtumakin...

Kymmenen maissa aamulla vaaleanharmaanpunertava valo, saatoin Kuopuksen kouluun ja tein pienen potkukelkkalenkin. Roope ei ollut siinä vaiheessa kyydissä. Saunan pukuhuoneen jäisellä ikkunalla Laitilan limonaditölkit muistuttavat kesäiltojen löylyhetkistä.

Kahden tunnin kuluttua huikaisevan sininen kirkkaus, timantteja joka puolella. Juuri ajetut ladut lähipellolla, suoraan kotiovelta suksille. Tunnin lenkki työkaverin kanssa ennen iltavuoroa. Muistin taas miksi pidän hiihtämisestä niin paljon. 

Ihana talvi!

Talven kauneutta

IRTI JA KIINNI

vapaus on kantavaa ilmaa siipien alla
näkymätöntä voimaa olla lähellä
samaan aikaan
ottaa kiinni ja päästää irti
matkakumppanit
jakavat tuulien keveyden, painon
lentävät yhdessä
ikuisuuden

-Heli Pukki-

Meillä oli loppiaisaattona 10-vuotis hääpäivä ja kesällä tulee täyteen15 vuotta yhteistä taivalta. Juhlistamme näitä merkkipäiviä huhtikuussa kahdenkeskisellä kaupunkilomasella. Reissua odotellessa...

Talvi-iltoina töllöttimen äärellä

Minä ilmoitan mielelläni usein ja useissa eri tilanteissa etten juurikaan katso telkkaria. Ja olen tämän sanoessani ylpeäkin, niin kuin muka tämä tietokoneen ruudun tuijottaminen olisi sen parempi harrastus kuin telkkarin katsominen, jos siis täytyisi ryhtyä arvottamaan näitä vapaa-ajanviettotapoja... kesäksi voisin kyllä tv:n laittaa katkolle kokonaan, seisontavakuutukseen niinkuin autoille voi tehdä. Lupamaksukausi poikki siinä vaiheessa, olisipa kätevää!

Nyt kuitenkin olen huomannut seuraavani yhtä sun toista ohjelmaa...  Ja jo pidemmän aikaa on ollut kyllä vallitseva käytäntö, että joka syksy- ja/tai kevätkaudella seuraamme Miehen kanssa yhdessä alusta alkaen ainakin yhden sarjan. Ja kun lapset ovat jo tuonkin verran isoja (7  ja 9v), niin heidän kanssaankin tulee seurattua useampaa ohjelmaa. 

No mitä meillä sitten katsotaan... 

Syksyllä seurasimme Neidin kanssa intensiivisesti Tanssii tähtien kanssa-kisaa, taisi olla jo neljäs kausi, joka liimasi äidin ja tyttären sohvalle sunnuntai-iltaisin. Ja sitten tuli tietenkin valtaisan suosion saavuttanut Vain elämää!! Aivan uskomattoman mukava, koskettava ja hieno formaatti. Sitä katsoimme melkein aina koko perheen voimin.

Ennen joulua Mies katsoi satunnaisesti The Walking dead-sarjaa FOX:lta, minä joskus ihmettelin moista zombien hyökkäystä, jonka näin siis vain ohimennen siipan kanavasurffauksen lomassa. Mutta kun kyseisen sarjan ykköskausi alkoi maratonuusintoina sunnuntai-illoissa juuri viikko ennen joulua, jäimme molemmat koukkuun. Yötä myöten seurasimme miten ihmiskunta on muuttunut kulkijoiksi, jotka yrittävät syödä loput elossa olevat ihmiset. Taidokkaita maskeerauksia etten sanoisi juu, mutta tosiasiassa nuo inhottavat otukset jäivät hyvin äkkiä sivuseikaksi, kun elossa olevan, pienen ihmisjoukon selvityminen ja suhdekiemurat alkoivat kiinnostaa tavattomasti. 

Loppiaisena alkoi MTV3:n niin ikään sunnutai-illassa pyöriä palkittu jenkkisarja Isänmaan puolesta, jonka traileri osui ennen joulua töissä jonkun asiakkaan vastaanottimesta silmiini. Mainos oli niin kiinnostava, että uusi sarja oli heti tsekattava, ja naps, koukussa ollaan. 

The Voice of Finlandin toinen ja Putouksen neljäs kausi houkuttelevat meillä, kuten varmasti monessa muussakin suomalaiskodissa, koko perheen ruudun ääreen. Ja mikäpäs noita on katsoessa, yhteisiä positiivisia elämyksiä. Tosin Putouksen kaksi ensimmäistä jaksoa eivät ole minua vielä kunnolla vakuuttaneet vaan mietin, että pitäisiköhän näyttelijöitä vaihtaa välillä?

Elokuvia katson aika vähän, mikä toisinaan kyllä harmittaa. Täytyisi selkeästi rajata netissä roikkumisaikaa eli Facebookkausta ja blogien lukemista, jos haluaisin lohkaista aikaa vielä elokuvillekin. Mutta aika aikaansa kutakin, jossain toisessa elämänvaiheessa tilanne voi olla toinen ja vahtaan innolla leffoja :)

Mitä teillä katsotaan telkusta? Seurataanko jotain tiettyä sarjaa, dokkareita vai riittävätkö Kympin uutiset?

Sain syrämen

Niina Onnea on... blogista muisti minua New Blog- tunnustuksella, kiitos siitä hänelle! Ihan uusihan tämä blogini ei ole, mutta lukijamäärän perusteella menee tunnustuksen saantikategoriaan kyllä :). Ja aina on kiva kuulla, että joku on erityisen viehättynyt :)

Homma menee näin:

- kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä hänen bloginsa

- valitse viisi (5) ihanaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa, kerro tunnustuksesta jättämällä kommentit kyseisiin blogeihin

- toivo, että bloggaajat, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin

Minä laitan sydämet menemään seuraaviin blogeihin, ihan uusi näistä ei ole kyllä mikään, en ole hetkeen tutustunut aivan uusiin paikkoihin, mutta lukijamääräkriteeri saa riittää... ja itse asiassa eihän tuossa ohjeessa mitään uudesta sanotakaan, vaikka se syrämen sisällä lukee ;)

Juntusen naapurit- taitava Olina kuvaa, kertoo ja ompelee osuvasti

Tie on kevyt- luin ensi-istumalta koko blogin aikoinaan läpi, ja ihastuin, samaistuin (lukijamäärästä ei tietoa, mutta ei tää nyt niin tarkkaa ole)

Sinisilmä- livetoverini Liinun valokuva- ja harrasteblogi, vierailemisen arvoinen paikka!

Kirahville kaulahuivi - Kati on minulle vanha nettituttu eräältä ajanjaksolta, eräällä keskustelufoorumilla, joka oli aikoinaan henkireikä pikkulapsiarjessa. Elämää vanhassa kaupassa, arkea, käsitöitä, hyviä kasvisruokaohjeita jajaja... :)

Autiolla saarella kaksi viikkoa- Rozin Tarina päivässä-haasteen tarina tempaisee mukaansa, ja saman nimimerkin takaa löytyvät myös lukupäiväkirja- ja leivontablogi

Tavallinen hetki (tarinahaaste, päivä 15)

Saatan lapsia kouluun arkiaamuisin, jos olen vapaalla tai menossa iltavuoroon. Koulumatkaa heillä ei ole kuin noin 800metriä, mutta ajoittain varsinkin Hra Kuopusta tympii kävellä, joten miksipä en lähtisi saatille. Enkö juuri siksi halua tehdä lyhennettyä työaikaa, että voin olla enemmän läsnä lapsille? Iltaisin on harrastukset ja leikit kavereiden kanssa, mutta nämä aamut ovat yhteisiä hetkiä, etenkin juuri Kuopus tuntuu tarvitsevan niitä. Samalla saan toki itsekin hyvän aloituksen  päivälle, ja edes vajaan puolen tunnin happihyppelyn. Pyrin kyllä jatkamaan matkaani koululta vielä johonkin suuntaan niin, että lenkkini pitenee, mutta aina en jaksa.

Tänään kotiin päin palatessa, vähän ennen kuin otin päivän lehden postilaatikosta, ihastelin auringonnousun värjäämiä pilviä. Ne olivat vaaleanpunaisia, ja niistä tuli mieleeni Muumipeikko ja taikurinhattu-tarinan kananmunankuorista syntyneet pilvet. Ne, joilla Pikku Myy, Muumipeikko, Niiskuneiti ja Nipsu lensivät. Tavallinen hetki postilaatikolla, minä hymyilin ja olin onnellinen näkemästäni, sekä siitä mieleeni tulleesta muumimuistosta.

(p.s. kuva viime viikolta)

Tunnelmapalasia viikonlopun ristiäisreissulta, Mieheni serkun kolmas lapsi sai nimen ja Mies neljännen kummilapsensa. Neiti Esikoinen leikitti ja hoivasi päivänsankarin isosiskoja (ylin kuva Neidin ottama), Hra Kuopus touhusi ja pelasi poikapuolisten pikkuserkkujen kanssa ja me aikuiset päivitimme kuulumisia sukulaisten kanssa. Kaunis pakkaspäivä kruunasi pienen miehen ensimmäisen juhlapäivän.

Päivä 9; Paperi

" Äiti, vessapaperi on loppu ja olen pytyllä!!" huusi Nti Esikoinen illalla yläkerran vessasta. No minä auliisti perässä vessaan ja kaapille, jossa ei ollut rullan rullaa. Vilkaisu vaatehuoneen nurkkaan kertoi karusti, että sieltä on turha hakea täydennystä kaappiin. Alakerran vessan isossa korissa, jossa rullia säilytämme, löytyi yksi kokonainen rulla. Sen lisäksi yksi epämääräinen pakastepussissa oleva mytty, Miehen jollakin metsäretkellä mukana ollutta paperia. No pärjäähän silläkin pari hätäistuntoa! Onneksi alakerran vessan telineessä on vielä vajaa rulla, tosin sekin loppusuoralla.

Äsken etsin kuumeisesti eteisen lipastonlaatikosta nenäliinaa, todeten että nekin ovat lopussa. Normaalisti ottaisin tietenkin vessapaperia, mutta nyt en voi tuhlata sitä nokkani pyyhkimiseen. Talouspaperia löytyy onneksi monta rullaa, taitaapa olla täysi 16 rullan pakkauskin siellä vaatehuoneen nurkassa. Se kelpaa nenän niistämiseen, mutta vessanpyttyyn sitä ei viitsisi ehdoin tahdoin tunkea tukkeutumisriskin pelossa. Tai en tiedä miten paljon ja millä aikavälillä sitä oikeasti täytyisi pyttyyn syytää, että saisi viemärimutkat tukkoon? Kun muutimme tähän taloomme, yläkerran vessassa oli edellisten asukkaiden jäljiltä teipattu seinään mintunvihreän pytyn yläpuolelle ohje, joka meni suunnilleen näin: " Ei talouspaperia vessanpyttyyn, viemärissä mutka johon paperi voi jäädä jumiin!" Tämä on iskostunut takaraivooni niin tiukasti, etten uskalla vahingossakaan laittaa pyttyyn muuta kuin vessapaperia!

Nyt laitan välittömästi viestin Miehelle, että muistaa poiketa vessapaperiostoksille jossain vaiheessa päivää, itse lähden nimittäin iltavuoroon, joten paperiostoksille en ehdi varta vasten lähteä ennen sitä. Miten ne ennen 

vanhaan pärjäsi ilman erilaisia papereita?  

Päivä 8; T-kirjaimella alkava asia tai esine, mitä?

Heräsin aamulla puoli tuntia ennen kellonsoittoa. Miina-kissamme kurnusi lastenhuoneen ovella, joten estääkseni lasten heräämisen siirryin se kanssa olohuoneen sohvalle torkkumaan hetkeksi. Siinä unen ja valveen rajamailla huomasin mieleni työstävän kuin huomaamatta tätä Tarina päivässä- haastetta. Joitakin ajatuksia T-alkuisesta asiasta kulki ohitse, ja samalla ihmettelin kielemme kummallisuuksia: taannehtiva, takauma, takautuvasti, taantuma, taantuminen...

No siitä sitten reippaasti lähdin töihin kävellen, vakaana aikomuksenani nimittäin on taittaa työmatkat kävellen niin usein kuin mahdollista. Tihenevässä räntälumisateessa kiitäessäni tajusin käsitteleväni juuri tämän päivän kirjoitushaasteen aihetta: Tavoite, siinä se. 

Tavoitteeni on siis kävellä mahdollisimman usein töihin. Syystä että huhtikuun alussa eli 3kk:n päässä häämöttää kaupunkilomanen rakkaani kanssa. Juhlistamme viime lauantaista kymmenvuotishääpäiväämme kahdenkeskisellä matkalla eteläiseen kohteeseen, jonka taidan paljastaa vasta myöhemmin. Ja päätavoite oikeastaan on se, että haluan mahtua ilman ähinää ja puhinaa mm. kuvassa oleviin kesämekkoihin. Tavoite on, että nuo mekot solahtavat ylleni, toisin kuin nyt. En aseta itselleni ensisijaisesti kilotavoitteita, koska liika vaa'alla hyppääminen tekee minut neuroottiseksi. Joten työmatkakävely ja herkkujen minimointi kera (jälleen kerran) korjatun ateriarytmin johdattakoon minua kevyemmin askelin kohti kevyempää kevättä!

Tarina päivässä- haaste

Olen viettänyt hiljaiseloa bloggaamisen suhteen. Ei vain ole ollut yhtään mitään sanottavaa, ja lisäksi olen ollut aika väsynyt. Joulunpyhien jälkeinen arki alkoi meidän perheessä vasta tänään, kun lapset palasivat kouluun. 

Vaikken olekaan itse kirjoitellut, olen silti lukenut seuraamiani blogeja ahkerasti. Rozin Autiolla saarella kaksi viikkoa-nimisestä blogista löysin linkin Neon Aakkostarinoihin. Sieltä rävähti vastaan mainiolta kuulostava haasteleikki! Käykääpäs lukaisemassa, sekä Rozin totetus että Neon ohjeet ja taustoitus haasteelle.

Ja koska kaikkea uutta pitää kokeilla, niin tästä lähtee Tammikuun tarinoiden seitsemännen päivän tekstini aiheesta 

KATU

Latokartano, Pratikankuja, Olkontie, Telkäntie, Uusi opettajien asuntola, Polvijärventie, Kuusitie

Siltakatu, Rukkitie, Tiaisenkatu, Hämeentie, Pelliläntie ja Lintulantie

Lista osoitteista joissa olen elämäni aikana asunut. Niitä on kolmetoista. Kahta ensimmäistä kotiani en muista, koska olen ollut ihan pieni. Kysyin isältäni niiden osoitteita, hän muisti vain toisen. No puhelu äidille, ja sieltä löytyi se kadoksissa oleva. Kolmestatoista osoitteen nimestä vain kaksi on katu-loppuisia. Kahdeksan osoitteista on tie-loppuisia ja yksi kuja-loppuinen. Ja sitten ovat vielä nuo Latokartano ja Uusi opettajien asuntola. Mielenkiintoista! Olen asunut kaupungeissa ja pikkukunnissa, mutta vain kaksi katu-loppuista osoitetta. Onkohan joku tehnyt tutkimusta tai tilastoa siitä, kumpia suomalaisissa osoitteissa on enemmän; katuja vai teitä?

Vuoden toisena iltana

- meillä tuoksuu tuore pulla, Äitini on luonamme

- en saanut vanhoja amarylliksen sipuleita tuottamaan muuta kuin lehtiä, ja valkoiset hyasinttini lakastuivat jo. Äiti osti ilokseni kuvan amarylliksen, hintaa alennusmyynnistä kukalla oli huimat 0,50e!

- kävelin pakastuvassa illassa pienen lenkin, onneksi sää alkaa taas kylmetä

- ajattelen isommalla porukalla viettämäämme joulua hyvillä mielin, vaikka olinkin itse kovin väsynyt koko pyhien ajan...

- työasiat hieman mietityttävät, oikeastaan ensimmäistä kertaa osastolla oloaikana

- katselen taakse jäänyttä vuotta ihan tyytyväisenä, en jää kaipaamaan oikeastaan mitään

- tuleva vuosi tuo tullessaan varmasti koko elämän kirjon, kuten mennytkin vuosi... 

- en tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta kannustan itseäni olemaan rohkeampi omien ajatusten ja mielipiteiden esille tuomisessa, etenkin töissä. Lisäksi kannustan itseäni selkeämpään suulliseen ilmaisuun ja vähentämään jahkailua.