sunnuntai 25. elokuuta 2013

















Kuunkalastaja

Elokuu 
kadotessaan piiloon pilviin 
jätti tähtijäljet 
pienillä tassuilla
 tallattu polku 
kulkee taivaankantta pitkin 
hämärässä hohtelee ja hyppelee syksyä kohti

- Heli Pukki-











keskiviikko 21. elokuuta 2013










Jollain viikolla, joku ilta oli upea auringonlasku ja pisaroita kiipeilyrenkaissa.

Illalla unta odotellessa ajattelin, että ehtisin niin paljon enemmän kun jättäisin netissä roikkumisen vähemmälle. Mutta miksi täytyisi ehtiä? Ja mitä? No ensisijaisesti ajattelin, että ehtisin vaikka sitten syksymällä taas harjoitella villasukkien neulomista ja lukea. Mutta haluan myös ehtiä kirjoittaa hajatelmiani tänne, haluan ehtiä lukea muiden blogeja ja haluan työstää valokuviani. 

Remontti etenee tasaisen varmasti. Pihan ränsistyminen meinaa ottaa päähän. Tänään sain sentään nurmikon lähes kokonaan leikattua. Ja sitä ennen omenat pois alta lasten kanssa.


(edit) p.s. Olen saanut muutaman uuden lukijan, yks kaks huomasin olevan 43 pitkään olleen 40 sijasta! Tervetuloa uudet, joiksi ainakin Minnan ja Päärynän tunnistin, kolmannesta en ole varma :)







tiistai 13. elokuuta 2013

Juuri ennen nukkumaanmenoa on pakko kirjata nämä















Olohuoneen lattia valmistuu Mieheni osaavissa käsissä ja on kaunista noinkin, vaalean vahan saa vielä kuitenkin pintaansa.

Minun projektini on mm. eteisen ikkunanpokien maalaus, mikä on ärsyttävää puuhaa, enkä jaksaisi olla perusteellinen, saati huolellinen. Pöh.

Tänään aloitin olohuoneen seinien pohjatyöt. Se on nurkkia lukuunottamatta aika kivaa puuhaa. 

Kirpputorilta löysin pärekorin 4eurolla, todella siistin termarikannun 2,5eurolla ja ihanan lasipurkin 3eurolla. Kori täytyy pestä ja ehkäpä maalatakin...

Olen lukenut viikon aikana kaikki mielenkiintoisen Alussa oli Vehkosuo-blogin postaukset, ja tykästynyt kovasti Tessaan perheineen. 

Mietin blogini sisältöä, linjauksia ja jopa nimen vaihtoa! Syksyllähän aina puhaltaa uudet tuulet... ans kattoo!



maanantai 12. elokuuta 2013






Haluaisin kirjoittaa blogissani monista aiheista ja asioista, mutta kun en tee sitä heti silloin kun ajatukset pyörivät päässäni, niin kirjoittaminen jää. Aika ei vain kertakaikkiaan tahdo riittää kaikkeen kivaan. Ja se on ärsyttävää. Mutta yritän olla niin, ettei se ärsytä. Tai sitten en vaan osaa priorisoida tekemisiäni niin, että ns pakollisten kotitöiden ym projektiluontoisten remppa-ja kotoilujuttujen ohessa, lomassa tai jälkeen ehtisin kirjoittamaan enemmän. Netissä tulee kuitenkin pyörittyä liikaa ja luettua toisten blogeja, siitäkin ajasta osan voisin käyttää omani ylläpitoon.

Mm. näistä olen aikonut, haluaisin tai suunnittelen kirjoittavani

- lasten ystävyyssuhteet
- lasten harrastukset
- remonttimme eteneminen
- kodin sisustamisen pienet ilot, kotimme tyyli/-ttömyys ;)
- kirppislöydöt
- omat sisäiset ristiriidat useammankin asian suhteen; esim harrastukseni, kiinnostukseni kohteet, elämäntyylini/-mme... 
- omien vanhempieni vanheneminen
- kissojen vapaana kulkemiseen liittyvät dilemmat
- ohimenevä onnellisuudenhetki saunan jälkeen nousevaa yösumua katsellen
- listata itselle tärkeitä ja mieluisia tekemisiä, siitä voisin tarkistaa kun meinaan hötkyillä turhia, että mitä kannattaisi tehdä, että mieli lepää
- listata tehtyjä asioita, koska sen avulla uskoisin tehneeni ne asiat ja se tuntuu kivalta, kun voi luetella tekemiään juttuja ;)



Että tämmöisiä maanantaiaatoksia...








lauantai 3. elokuuta 2013

Robin











Liikutuin torstaina toisenkin kerran. Olimme lasten kanssa Robinin keikalla, jota Nti Esikoinen oli odottanut koko kesän. Mieletön määrä yleisöä, suurin osa tietenkin eri-ikäisiä tyttölapsia, mutta paljon myös perheitä, poikia, mummuja ja vaareja. 

Tunnelma oli käsinkosketeltava, kaikki tuntuivat osaavan laulujen sanat ja Robin oli söötti. Liikutus nousi pintaan katsellessani sitä nuorta yleisöä, joka lauloi, tanssi ja taputti antaumuksella mukana. Koko elämä edessä, kaikki ovet avoinna ja vain tämä hetki! Huominen saa odottaa








Tämän viikon viimeisenä työpäivänä eli torstaina liikutuin aivan suunnattomasti ja yllättäen katsoessani vanhaa, äreää miestä silmiin lähietäisyydeltä. Olin juuri esittänyt hänelle kysymyksen koskien kotiutumista, ja hän vastasi minulle vedet silmissä, ettei uskalla eikä halua mennä kotiinsa yksin koska puolison kuolemasta on hyvin vähän aikaa. Löysin oman liikutukseni keskeltä oikeat sanat, löysin sopivan palan inhimillisyyttä itsessäni oikeaan aikaan. Työssäni koen monenlaisia raskaitakin hetkiä, tämä jäänee mieleeni lähtemättömästi. Koko kotimatkan mielessäni soi vuorotellen Jipun Vanha kaunis mies ja Samuli Putron Olet puolisoni nyt.