Tänä syksynä luonto on ollut jotenkin normaalia kauniimpi. Vai näenkö sen kauneuden paremmin kuin ennen? Elo-syyskuussa oli uskomattomia aamusumuja, joiden takia meinasin myöhästyä töistäkin useana aamuna jäädessäni jokivarteen kuvaamaan usvan leikkejä auringonnousun jälkeen.
Ruskan värejä oli ainakin meillä päin vain hetkellisesti, kai ne lämpötilojen vaihtelut satunnaisista pakkasista takaisin leudompiin lukemiin lyhensivät väriloistoa. Olen huomannut kuitenkin pitäväni vuosi vuodelta enemmän myös ruskan jälkeisistä väreistä, joita nyt aurinkoisina loka-marraskuun päivinä on ihailtavissa; kirkkaansininen taivas, keltainen sänkipelto, vihreät havupuut, ruskean sävyjä maassa ja puissakin. Hyvin rauhoittavia värejä. Viime aikoina on ollut aivan uskomattomia auringonnousun-ja laskun värejä, kuten eilen. Töistä palatessani pysähtelin pyörän kanssa neljän kertaa ikuistamaan ihanaa iltataivasta. Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta kelpuutin tavoistani poiketen kännykkäni kameran kaverikseni.
Yleensähän odotan tässä vaiheessa vuotta jo lunta toden teolla. Liekö vanhenemista ja viisastumista se, etten hötkyile ja käytä turhaan energiaani tulevan talven sään miettimiseen. Toki voin sanoa toivovani lumista talvea, ja pakkastakin saisi olla. Yritän kuitenkin keskittyä tähän hetkeen enemmän, ja nauttia näistä normaalia lämpöisemmistä päivistä, ja syntymäkuukauteni hämäränhyssystä.