Jumissa

Polttarisankarittaren taidonnäyte

Vietimme viikonloppuna kälyni polttareita kymmenen naisen voimin Turussa. Hauskaa oli, vaikka itse en tuntenut entuudestaan kuin pari henkilöä, enkä heitäkään kunnolla. Kävimme heti lauantaina aamupäivällä kokeilemassa seinäkiipeilyä tai oikeasti kai pitäisi puhua boulderoinnista eli lohkarekiipeilystä. Toinen päivän kohokohdista oli tankotanssitunti! Hassunhauskaa ja järjettömän raskasta! Siitä siis otsikkoni; olen aivan jumissa! Normaali käveleminenkin sattuu, saati sitten portaissa kulku. Reisilihasten lisäksi käsivarret ovat kauttaaltaan kipeät. Tähän lisäksi vielä viintä, yökerhoelämää pikkutunneille ja kolmen tunnin "aamu-unet", niin olin eilen valmis jo yhdeksän aikaan peiton alle! Raaka totuushan on toki sekin, että ikäkin tekee näistä satunnaisista riennoista palautumisen vaikeammaksi kuin ennen muinoin...

Häähumua, haastetta ja ekat tulppaanit

Siinäpä sitä on kerrakseen yhteen postaukseen otsikkoa!!! Kiirettä on pitänyt, mutta hyvää sellaista! Rakas kälyni, mieheni ainoa sisko, joka on minullekin melkein kuin oma, kolmas sisko, menee kahden viikon päästä naimisiin. Niinpä meilläkin on jo monenmoista valmistelua asian tiimoilta. Juhlakampauksen harjoittelua morsiusneidolle (kuvassa koekampausnuttura jo purettu ja neiti taiteilee veljensä rumpujensoitolta suojautuneena), ja vaatteidensovitusta sulhaspojalle. Itselleni ostin tänään elämäni kalleimman leningin sitten oman hääpukuni, mutta enpäs kyllä kunnon juhlapukua ole omistanutkaan aikoihin. Oli ihanaa asioida kunnon palvelua tarjoavassa liikkessä, jossa myyjät osaavat asiansa. 

Lumiomenalta sain haasteen kertoa itsestäni seitsemän asiaa, tunnustusta... tämä on haastava oikeasti. Kokeillaan kuitenkin:

1. Olen tuntenut appivanhempani pidempään kuin mieheni. Minun vanhempani ja appivanhempani ovat nimittäin opiskelutovereita, ja minä heidän ystäväporukkansa ensimmäinen lapsi.  Appiukkoni kertoi häissämme pitämässään puheessaan, että minä olen ensimmäinen vauva jolle hän on vaihtanut vaipat!! :)

2. Minulla on jonkinasteinen addiktio servetteihin. Siis paperisiin, mikä ei tietenkään ole kovin ekologista. En voi kulkea ainakaan ale-korin ohi ostamatta jotain jemmaan... 

3. Syön purukumia lähes jatkuvasti, tietenkin Xylitol-sellaista. Siis addiktio tämäkin. Tosin ei pahimmasta päästä. 

4. Jatkan riippuvuuslinjalla; huulirasva. Blistexin purkki. Sitä ilman on vaikeaa olla. Bepanthen käy hätätilanteessa. Minulla on ollut aikoinaan melkoisen ikävä bakteeritulehdus ja ihottuma suun ympärillä huuliherpeksen jälkitautina. Sen jälkeen minusta on tullut yliherkkä huulien kuivumisen suhteen.

5. Jos olen puhelias ihmisten seurassa, niin jatkuva pulina käy päässäni itseksenikin ollessa. Käyn siis vilkasta pääni sisäistä keskustelua, milloin mistäkin aiheesta... 

6. Käyn aika ajoin kovaa pohdintaa kuluttamiseni, pukeutumiseni, harrastamiseni yms ja niiden yhteen sopivuuden suhteen.  Kun esim. pyrin kierrättämään ja olemaan sitä kautta edes hieman ekologisempi hlö, niin onko ristiriitaista että sitten kuitenkin vaikka kävisin kalliissa liikuntakeskuksessa pitääkseni itsestäni huolta... ymmärrättekö mitä tarkoitan? 

7. Puhun paljon, nopeasti ja välillä liian monimutkaisesti. Joskus hyvässä seurassa, kun tarinaa pukkasi jokaiselta vuorollaan, laskimme että minulla oli "jonossa" viisi seuraavaa aihetta... :)  tosin kuohuvalla juomalla korkeissa laseissa taisi olla kyllä osansa sillä kerralla ;)

Itse voisin heittää haasteen Katille Kirahvilaan, Annikalle Vaahteramäkeen ja - T:lle Vihreän talon väki-blogiin.

Niin ja ne ekat tulppaanit ostin minäkin... monessa blogissa niitä näkyi jo pari viikkoa sitten. Odotan edelleen amarylliksen kolmannen kukkavarren nupun aukeamista...

Posti toi...

paketin, jossa olivat lumiomenan arpajaisista voittamani kirjat! Hänen viime vuoden suosikkikirjalistaltaan valitsin Oatesin Haudankaivajan tyttären ja yllätyskirjana sain Pirjo Hassisen Sano että haluat. Kiitos lumiomena tuhannesti! Toivoin  kotimaista kirjaa, lumiomena halusi tarkennuksia ja nimesin mm Hassisen, koska en ole vielä lukenut yhtään hänen kirjaansa. Useamman esittelyn olen lukenut, ja juuri tämä kirja on eniten houkutellut! Viimeksi viikko sitten kirjakaupan alehyllyjen äärellä, mutta maltoin mieleni kun olimme jo viestitelleet kotimaisen toiveesta :)! Nyt vaan pitäisi osata päättää kumman aloitan ensin... ja Siirilän Juoksijakin on vielä kesken :)! Että sitä voikin tulla onnelliseksi ikiomasta postipaketista! (kirjojen lisäksi tunnelmalliset kiiltokuvat ja Pekka Töpöhäntä kortti ilahduttivat myös!)

Kirjahylly hakusessa ja yks toinen juttu

Toin lopultakin laatikkollisen kirjoja pois varastosta. Tarkemmin sanottuna pihatuvasta eli saunakamarista, joka on kostea kämppä. Kirjat ovat olleet remonttia paossa ja remontin alkamisesta tulee huhti-toukokuussa kuluneeksi kolme vuotta! Pelkäsin niiden olevan pilalla, mutta ainakin päällä olevat ovat aivan kunnossa. Onneksi. Meillä ei ole kirjahyllyä tällä hetkellä, remontin aikana ja jälkeen hankitut kirjat ovat tässä työhuoneessa kapeassa kaapin ja seinän välissä olevassa kiinteässä hyllykössä. Osa seinällä irtohyllyjen päällä. Haluaisin hyllyn nimenomaan kirjoja varten. Ikean Billy-sarjan hyllyjä olen katsellut mielenkiinnolla. Toisaalta haluaisin vanhantyylisen, ehkä -50-lukulaisen matalan kirjakaapin, semmoisen matalan jossa on liukuvat lasiovet. Täytyy lähteä joku päivä osto-ja myyntiliikkeeseen ja kirppareille vaanimaan.

Vaanivalta ei näytä Roope tässä kuvassa. Hän ei ole koskaan aiemmin majaillut eteisen lipaston päällä, mutta nyt on torkkunut siinä jo tunnin. Hetkeksi nousi istumaan, kun kuvasin niin ikään eteisessä olevaa kirjalaatikkoa. Hassu kissa!

Aiemmin mainitsin toisesta blogistani. Olen kovasti miettinyt taas kerran (kuten varmaan jokainen bloggaaja), että mistä kaikesta kirjoitan. Koska koen kirjoittamisen selkiyttävän paljon ajatuksiani, haluan kirjoittaa myös kuntoilu/kevennysprojektistani. Mutta en täällä. Hiljaa hyvä tulee on päiväkirjamainen, henkiseen puoleeni, kotiini, perheeseeni keskittyvä. Kipakasti kertoo matkastani kohti puolimaratonia ja kevyempää oloa. Mikäli se puoli minusta kiinnostaa Sinua, niin tervetuloa mukaan, linkin löydät oikealta :)!

Kaikenlaista pientä ja kivaa

Muistanette miten kävi kauniin, valkoisen amaryllikseni? Rakas kattimmehan pudotti se kaksi kertaa. No, hänpä kasvattaa uutta kukkaa :)! Suojasäät sulattivat ulkosaunan oveen ripustamani jää-pihlajanmarjakoristeen, hienoa uudelleenmuotoilua eikö totta? Aamun sininen hetki keittiönikkunan takana piti saada ikuistettua myös...

Leppoisaa lauantai-iltaa täällä. Eilen kävimme lasten kanssa sylittelemässä ystäväperheen pikkuneitiä. Tänään olin aamulla talkoolaisena kirpparilla, ja sen jälkeen ehdin hiihtämäänkin ennen miehen iltavuoroa. Kävimme lasten kanssa saunassa jo neljän jälkeen, hankeenkin eksyimme kaksi kertaa! Ihanaa, kun on ajoissa käyty saunassa, vaikkei muuten mitään aikataulua olekaan. Nyt voi vaan olla... lapset leikkivät ja minä surffailen blogistaniassa :)

Rentouttavaa loppuviikonloppua!

Teimme lumilyhdyn, -hevosen ja -tyypin. Lunta on. Mutta se on hienoa. Ostin kirja-alesta kirjoja koko perheelle, marketista kahdet hiihto/juoksuhanskat ja pipon, lapsille uudet yöasut. Kasvavat vanhoista ulos. Neiti ei tykkää sijaisopesta, koulussa on tylsää. Kuopuksen kanssa on jotenkin seesteistä, jää päiväkotiin helposti ja lähtee ilman venkoiluja pois.

Teen päätöksiä itseni suhteen. Viiden kuukauden kuluttua juoksen puolimaratonin. Sitä ennen on kevennyttävä ja kunnon kohennuttava lisää. Siitä aiheesta yritän taas jatkaa toisessa blogissa, jota jo syksyllä aloitin innolla. En pidä jatkuvasta jojoilustani, on päästävä pysyvyyteen.

Mökillä

Vietin vuorokauden kolmen lapsuuden-ja nuoruudenystäväni kanssa. Olen tuntenut heidät kaikki neljänneltä luokalta alkaen tullessani uutena luokkaan perheemme muutettua isäni kotipaikkakunnalle. Varsinkin yläasteella olimme tiivis nelikko, rippikoulukin käytiin yhdessä. Jokainen meistä on jonkun nelikon jäsenen kanssa enemmän tekemisissä, mutta koolla olemme olleet yhtä aikaa neljä vuotta sitten luokkakokouksessa. Nyt oli aika ottaa äitien virkistysvuorokausi pikkulapsiperheiden arjesta, päivämäärä lyötiin lukkoon jo syksyllä.

Vuorokauteen mahtuu paljon. Paljon puhetta, lasten sairastamisia, synnytyskokemuksia, kasvatuspohdintoja, liikkumis-/painonhallintakysymyksiä, matkakokemuksia, muistoja menneiltä vuosilta valokuvien kera, viiniä, punajuuriperunasosekeittoa, takkatulta, makkaranpaistoa, saunomista, lumienkeleitä saunasta käsin kahdenkymmenen asteen pakkasessa, huusireissuja otsalamppu päässä, kynttilöitä, perunasalaattia, namuja ja naurua.

Seuraavaa odotellessa.... Kiitos Tytöt!

Latua!

Pidän hiihtämisestä paljon. Perinteisellä tyylillä. Muistan miten isän kanssa opettelin pururadalla mäkien nousua ja laskua. Ihmeen kärsivällinen hän jaksoi olla. Alaluokkalaisena olin hänen kanssaan laturetkellä, joka minun muistikuvissani on koko päivän mittainen. Isällä oli kovamuovinen, harmaa vyökotelo, jossa oli joitakin suklaakeksejä energiaeväänä. Matkalla taisimme saada kuumaa mehuakin huoltopisteestä. 

Sittemmin hiihtointo hiipui, ala-asteen myöhempinä vuosina pakolliset hiihtokilpailut olivat ikäviä ja verenmaku suussa hiihtäminen ei ollut mielekästä. Vaikka nyt mietittynä; miksi sitä hiihti niin lujaa, kun kuitenkin tiesi ettei mitaleille tarvitse edes yltää? Joku sisäinen pakko kai se ajoi vaan rehkimään, vaikkei oikeasti ollut mitään kilpailutaustaakaan. Kilpailuviettikö lie? Yläasteella hiihto ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, tosin silloin en mitään muutakaan kuntoa kohottavaa harrastanut. Laskettelurinteessä kyllä viihdyttiin, Pohjois-Karjalassa kun mutkamäkiä riittää.

Jossain vaiheessa noin parikymppisenä tulin kuitenkin lähteneeksi siskoni kanssa Kolille isän mukana johonkin hiihtotapahtumaan. Isä oli positiivisesti yllättänyt, että halusimme oikeasti ladulle, emmekä rinteeseen! Siitä taisi jäädä jonkinlainen uusi kipinä lajiin. Miehen ja hänen vanhempiensa kanssa tein ensimmäisen matkani Lappiin 1999 talvella, ja pohjoisen maisemissahan kelpaa hiihdellä! Ennen lapsia kävin aika ahkerasti ihan itseksenikin hiihtämässä paikallisilla pururadoilla, kaverilta käytettynä ostetuilla varusteilla. Talvet täällä etelässä ovat tietenkin olleet välillä niin vähälumisia, ettei ladulle ole päässyt. Ja myös oma kausiluontoisuuteni liikunnan suhteen on tietysti myös vaikuttanut siihen, ettei hiihtokilometrejä ole joka talvi kertynyt...

Nyt tein joulun jälkeen sijoituksen ja ostin itelleni uudet sukset, siteet ja monot. Karhun Optigrip-sukset eli semmoiset nanopohjasukset, joita ei tarvitse voidella. Kaksi kertaa ehdin ennen tautia niitä testata ja hyväksi havaita. Tänään oli jo kova polte päästä hikoilemaan! Paikallinen pururata on melkoisen mäkinen, 4,1km kierroksen hiihtelin menemään ja sen päälle vielä kilometrin lisälenkin pesäpallokentän ympäri. Olo oli tyytyväinen lenkin jälkeen, keli hyvä, pakkasta -10 ja ladut kunnossa!

Toki kuntoiluhiihtämisen lisäksi pidän myös pitkistä päivähiihdoista, joita juuri Lapinreissuilla on harrastettu. Kuumaa juomaa termariin ja evästä reppuun, eräkämpällä tai taukotuvalla lepotauko kamiinan lämmössä... Kaksi vuotta sitten olimme hiihtolomalla Saariselällä, josta kuvan ladut ovat. Lisäksi olemme käyneet Sallassa, Ylläksellä, Pyhällä ja Rukalla. Tulevalle hiihtolomalle olisi myös mahdollista lähteä Sallaan, mikäli mies saa lomaa/vapaata järjestettyä. Lapsetkin pysyvät jo sen verran hyvin suksilla, että jonkun pikku laturetken voisi tehdä... toivottavasti nämä lumet pysyvät etelässäkin pitkään!!!

Minkäslainen on Sinun suhteesi sivakointiin? :)

Tässä torstaissa mukavinta...

... taisi olla Neiti Esikoisen innostunut ääni puhelimessa hänen kertoessaan uudesta matematiikankirjastaan. Kotiin tultuani en ehtinyt saada vielä takkia pois päältäni, kun sain kirjan syliini päällystämistä varten! Itselläni on aina ollut viha-rakkaussuhde matikkaan. Aivan alaluokilta en muista miten suhtauduin, mutta suunnilleen neljänneltä luokalta ylöspäin matikan kanssa taistelin. Tukiopetuksessa tuli istuttua ja isä yritti kotona auttaa parhaansa mukaan. Matematiikkaan liittyvät koulussa suurimmat huonommuudeen, jopa itsensä täysin tyhmäksi kokemisen tunteeni. 

Ala-asteen päästötodistuksessa matikka oli 6, mutta seiskaluokan joulutodistuksessa 8. Luokkamme oppilasmäärä pieneni puolella ja opettajalla oli kunnolla aikaa neuvoa hitaammin oppivia. Valitettavasti tämä hyvä opettaja ei jatkanut enää kasi-ja ysiluokilla, joten olin taas ahdingossa. Lukiossa räpiköin lyhyen matikan joten kuten läpi. Sairaanhoitajaksi opiskellessa pelkäsin lääkelaskuja kuin ruttoa, ja useamman kerranhan tenttejä piti uusia. Silti aika ajoin olen saanut kokea myös pieniä onnistumisen elämyksiä, joiden avulla jaksoin eteenpäin. Yleensä siihen oli apuna ymmärtäväinen ja kärsivällinen opettaja. Onneksi tyttäreni suhtautuminen tähän numeroiden, ratkaisujen, päättelyn, logiikan yms maailmaan on ainakin nyt innokas... ja toivottavasti sellaisena pysyykin!

Uuden matematiikankirjan kuvan kaveriksi löytyi kaksi samaan värikkääseen tunnelmaan sopivaa kuvaa, joita en edes muistanut ottaneeni :)! Ananas, se kai tuon hääpäivälahjaksi saamani kukan nimi on, täyttää mukavasti joulukukkien kuihtumisen myötä jäänyttä vajetta.

Ja niin, blogitoveri lumiomenalla arpajaiset kaksivuotissynttäreiden kunniaksi!

Viikko töiden osalta jo yli puolen välin, vaikkakin tosiaan olen ylihuomisen töissä. Niin se vaan on käynnistynyt, vaikka hirvittikin... Tosin olen aika puhki, kun maanantain kokous venyi myöhään ja eilisestä juoksukoulusta kotiuduin vasta 22.30! Yskä vielä tahtoo kiusata öisin, mutta muuten jo aika terve olo. Eilen jaksoin juoksukoulun harjoitukset ihmeen hyvin, ja hingun jo huomenna ladullekin!

 

Mikä ihana tunne oli tulla tänään kotiin tietäen, ettei tarvitse lähteä mihinkään. Ruoan jälkeen simahdin sohvalle hetkeksi. Silti uni painaa silmiä, joten jahka olen rooibokseni kiskaissut siskon viime viikolla tuliaisiksi tuomien lastujen kera, niin suuntaan yläkertaan. 

Viikonloppuna tiedossa erityiskivaa; kolme lapsuuden/nuorudenystävääni saapuu appivanhempieni mökille viettämään pientä irtiottoa lapsiperheiden arjesta!

Jaksaisinko aloittaa arjen...?

Miten minua voi väsyttää edelleen näin kamalasti? Flunssa on periaatteessa selätetty, jonkin verran edelleen yskin ja kropassa tuntuu vielä sairastamisen merkkejä. Eilen tein vähän lumitöitä ja kävimme pienellä kävelylenkillä koko perhe. Hikosin kuin pikku possu! Nyt on vaan totaalisen ryytynyt olo. Toki tunnustan valvoneeni lähes joka ilta liian myöhään, myös sairastaessa kun luin paljon. 

Yritän siivoilla joulua pois, kuusi on edelleen sisällä. Hain juuri koristeiden laatikot alakertaan, nyt se vain on aloitettava ettei jää arki-iltoihin. Kissa pudotti amaryllikseni kahteen kertaan, tänään kuolettavasti eli se siitä kukasta! Toki leikkasin pahemmilta vaurioilta säästyneet kukinnot maljakkoon. Hyasinteista leikkasin kuihtuneet kukat pois, joskohan saisin ne kerrankin kukkapenkkiin asti?

Muumipiparitalo tuhottiin tänään omien ja ystäväperheen lasten voimin. Nyt olisi raunioita jäljellä, viisainta olisi ehkä kantaa ne roskikseen, eikä jättää kenenkään kiusaksi. Pikku hiljaa yritän vierottaa itseäni makeista ja muutenkin on taas kerran tarkistetteva ruoka-asiat kunnolla. Helmikuussa on mieheni siskon häät, ja en totisesti mahdu tällä hetkellä mihinkään olemassa olevaan juhlavaatteeseen, saati että jaksaisin lähteä etsimään uutta... uuvuttaa ajatus!

Olen kertakaikkisen koteloitunut kotiin tämän joulu- ja sairasloman myötä. Sairastaminen ei ole kivaa, mutta kotona olo on... Edessä on poikkeuksellisesti viisipäiväinen työviikko kollegani erikoistumisopintojen takia. Lasten harrastukset alkavat huomisesta, itselläni on kokous ja tiistaina juoksukoulun ensimmäinen kokoontuminen tälle vuodelle. Mitenkähän pystyn tekemään siellä mitään harjoituksia, kun olo on tämmöinen? No jospa tämä meidänkin arki tälle vuodelle pääsisi alkuun, tuntuu vain kovin tahmelta juuri nyt...

Loppiaisaatto 2011

On kaunis ja kylmä talvipäivä. Kahdeksas hääpäivämme, pronssihääpäivä. Alan toipua flunssasta, tämä päivä vielä sairaslomaa. Ja edessä neljä vapaata huomisen pyhän ja perjantaivapaan ansiosta... viikon pituinen joululoma venähti sairastamisen takia kahteen. Äiti lähti tänään takaisin Itä-Suomeen. Lapset ovat kylpylämatkalla appivanhempieni kanssa huomiseen asti. Mies on töissä, lupasi hakea vaikka kiinalaista ruokaa kotiin tullessaan. Lähikaupungissa ei pyöri elokuvissa mitään katsottavaa, usein olemme käyneet leffassa hääpäivänä. Nyt ehkä vuokrataan jotain. Hyvä niin, en oikein jaksaisi lähteä vielä mihinkään.

Kävin ensimmäistä kertaa ulkona sitten viime vuoden (heh sepäs kuulostaa hurjalta!), vein roskat, hain postin ja lisäsin linnuille ruokaa. Enkä malttanut jättää kameraa sisälle, kun on niin kaunista. Kylmä ilma kävi henkeeni aika lailla, vaikka en pitkään pihalla ollutkaan. Nyt mangoteetä punaisesta Taika-mukista, jonka sain appivanhemmilta syntympäivälahjaksi. Oikea teenystävän unelmamuki, iso, jämäkkä ja ennen kaikkea kaunis. Olenkohan onnistunut vieroittamaan itseni kahvista taudin aikana, jo viides päivä ilman kahvia. Enkä minä edes ole mikään kahvikissa.

p.s. Amarylliksessäni on kahdeksan kukkaa!!!!

Loppiaisaatto 2003

Oli kaunis ja kylmä talvipäivä. Pakkanen oli paukkunut kireänä jo monta päivää, lisäksi jäätävä tuuli oli puhaltanut puisen, pienen pitsikirkon kylmäksi. Niin kylmäksi, että kirkkoherra ehdotti jo erään nuoren parin vihkimisen siirtämistä seurakuntatalolle. Järjestivät kuitenkin rakennuspuhaltimia lämmittämään kirkon etuosaa, vieraita kehoitettiin pukeutumaan lämpimästi ja morsiamella oli ainakin kolmet villahousut! Lämpötila ulkona oli iltapäivällä noin -25c ja sisällä +11c. Tunnelma sitäkin lämpöisempi, kynttilät paloivat ja joulukuusikin oli vielä alttarin vieressä juhlistamassa päivää.

Voisin kirjoittaa teille kuvauksen koko päivästä, mutta siitä tulisi pitkän pitkä. Kuvista valitsin nämä kaksi ja tässä häävalsimme . Ja toinen hieno, tärkeä kappale, jonka kertosäettä lainasimme kiitos-korttiimme löytyy täältä.

Olemme tunteneet mieheni kanssa periaatteessa koko ikämme. Yhteistä taivalta kaikkinensa tulee kesällä täyteen 13 vuotta. Niin paljon hyvää ja onnellista elämää, kaksi ihanaa lasta, turvallinen koti jota Hän on remontoinut ahkerasti. Luonnollisesti myös jonkin verran mutkia matkassa, mutta niinhän elämässä kuuluukin olla. Onnea, viisautta ja rakkautta meille vastakin. Kiitos.


p.s.
Perhetuttu lähetti häitä seuraavana päivänä tekstiviestin, joka kuului näin: " William Shakespeare kirjoitti aikoinaan, että loppiaisaatto on ihan turha päivä -  en kyllä ole ollenkaan samaa mieltä!!! Onnellisia hetkiä teille kahdelle!" (tutkin muuten eilen googlesta, että Shakespeare on kirjoittanut Loppiaisaatto-nimisen näytelmän 1600-luvulla)

Tautitila

Uusi vuosikymmen alkoi kohdallani "sänky seljässä", lauantaista alkaen olen ollut sitkeän flunssan kynsissä. Eikä loppua näy. Nyt sen verran parempi olo, että jaksoin parkkeerata koneen ääreen kuvia siirtämään. Taudin lisäksi ahdistavaa on se, että minulla ei ole töissä sijaista. Kollegani on lomalla, ja varahenkilömme sijaistaa nyt sitten sekä häntä että minua. Erittäin tylsä tilanne.

Onnekseni äitini tuli meille juuri uudenvuodenaattona, olen voinut maata rauhassa. Kun päänsärky helpotti, aloitin lukemisen, alkuun päästyäni luin kolme kirjaa kahden vuorokauden aikana! Elina Hirvosen kiitetyn esikoisteoksen Että hän muistaisi saman lukaisin yhtä kyytiä lauantai-iltana kuumeen vähän laskettua. Pidin siitä kovasti, ja aihepiiri (mm. läheisen mielenterveysongelma) tuli niin lähelle, että en voinut laskea kirjaa kädestäni.

Sen jälkeen tartuin Joyce Carol Oatesin Kosto; Rakkaustarina-kirjaan, jota olin jo pari viikkoa odotuttanut yöpöydällä. Susalla ja lumiomenalla hienot esittelyt ja arviot tästäkin kirjasta. Aihe oli sen verran rankka, etten uskaltanut aloittaa kirjaa joulunpyhinä, mutta yllätyin miten "helposti" sain sen kuitenkin luettua. Kolmaskaan kirja ei ollut mitenkään kevyt, mutta kauniisti ja taitavasti kirjoitettu. Se oli myös Elina Hirvosen kirja, viime vuonna ilmestynyt Kauimpana kuolemasta (täällä esittely) ja täytyy sanoa, että innolla jään odottamaan häneltä seuraavaa  teosta!