Huomioita

- aikoinaan tehty päätös väliseinäikkunasta yläkertaan johtavien portaiden luonnonvalomäärän lisäämiseksi on osoittautunut hyväksi... niinä harvoina syksyn aurinkopäivinä sen huomaa. Portaikon seiniin minulla on tauluja "jonossa", vaikka eipä noita kauniita seinäpintoja liikaa parane peitellä!

- Neiti Esikoinen on kasvamassa tuota pikaa ulos jatkettavasta sängystään, patjan lisäpala on jo käytössä, toista ei voi lisätä, koska sänkyä ei ole enää tarpeeksi. Runkopatjaostoksille siis jossain vaiheessa suunnattava, Neiti itse on innoissaan, että saa "aidattoman sängyn".

- pituuskasvun lisäksi Neiti kasvaa maata pitkin eli kengänkoko alkaa lähestyä meikäläisen lukemia. Ei puhettakaan, että viimetalviset Goretexit mahtuisivat enää jalkaan (ainakaan isompaan, pientä problematiikkaa nimittäin aiheuttaa jalkojen eriparisuus).

- Roope viihtyy sisällä enemmän, varma alkutalven merkki siis. Jättikissa on ottanut pikkuneiti Miinan vastaan ihmeen rauhallisesti, ottavat toki yhteen ajoittain aika tavalla, mutta myös nukkuvat yhdessä. 

- Miina on kotiutunut mainiosti, leikkii ja remuaa ahkerasti, kuukahtaen sitten yks kaks johonkin sohvannurkkaan. Toistaiseksi emme ole häntä päästäneet ulos, koska on niin pikkuinen vielä. Ehtiihän tuota vielä.

- pikkuhiljaa saan tavaraa ulos talosta, järjestystä nurkkiin ja komeroihin. Eilen järjestelin vierahuoneen komeron, jossa on vieraspeitot ja -tyynyt sekä liinavaatteet. Yläkerran vaatehuone ja kaksi isoa komeroa järjestyvät myös rauhalliseen tahtiin. Tarvittavaa lisäpotkua hommaan toi remontin lopputarkastus, joka muistettiin hoitaa ihan viime tingassa ennen rakennusluvan voimassaolon umpeutumista... miten voikaan tuommoista asiaa immeinen lykätä eteenpäin, vaikka se olisi voitu hoitaa jo aika päiviä. Itse asetimme tavoitteeksi saada listoja vielä sinne, tänne ja tuonne.... mutta ainahan sitä on jokin hienosäätö kesken, joten nyt homma on onneksi hoidettu pois päiväjärjestyksestä.

- uusia, huomattavasti pienempiä remppasuunnitelmia pyörittelen päässäni koskien ulkoeteistä ja pihatupaa... 

Miina

Meillä on taas viikon verran totuteltu kissavauvaelämään. Yritetty muistaa laittaa vessanpöntön kannet alas, nostaa pikkutavarat lattioilta, sulkea niiden huoneiden ovet, joihin pikkuneidin ei toivota menevän, totuteltu kissanhiekkalaatikon katkuihin ja siivoamiseen (iso kissa ei sitä käytä aktiivisella ulkoilukaudellaan ollenkaan) sekä naurettu, ihmetelty, ihasteltu ja vähän toki hermoiltukin pienen kissan temppuja. 

Suloinen, pieni kehrääjä ristittiin Miinaksi jo ennen meille tuloaan, joten naapurissa pystyivät kutsumaan sitä jo oikealla nimellä pienestä pitäen. Nimi muuten putkahti osittain paikkakunnallamme syntyneen ja eläneen Miina Sillanpään innoittamana. Kyseinen nainenhan on ollut aikanaan mm. Suomen ensimmäinen naisministeri, varsin tärkeä henkilö siis!

Surullinen päivä 2

Perheenjäsenemme olivat syystä tai toisesta iltapäivällä kärttyisiä ja herkästi huutavia. Väsynyt ja kireätunnelmainen iltapäivä päättyi suruun. Rymy-raukka oli joutunut auton kolhimaksi tuossa viereisellä maantiellä, kuollut varmasti nopeasti. Naapurit, joilta Rymy meille tuli syksyllä, löysivät sen vielä lämpöisenä ja toivat meille. Kurkkuani kuristaa, en osaa jostain syystä itkeä kunnolla. Neidin suru on lohdutonta, Herra Kuopus itki hieman, mutta totesi urhoollisesti: "Kaikki päättyy aikanaan". Minä mietin konkreettisia asioita, kuten miten saamme kissan haudattua, kun maa on vielä jäässä?

Puhuin eilen ja tänään useamman asiakkaani kanssa kissoistamme. Rymy oli erikoisen ihmisrakas kissa, viihtyi sylissä ja oikein vaatimalla vaati huomiota. Helmikuun alussa tehty sterilointi rauhoitti inhottavaa nurkkiin pissailua, jota se harrasti pitkin syksyä. Välillä Rymy osasi olla todella ärsyttäväkin huomionhakuisuudessaan, kengännauhoja pureskellessaan tai Hra Kuopuksen Legoleikit sekoittaessaan. Mutta pääasiassa hurmaava nuori herra... 

Jo toinen kissoistamme, joka kuoli tuossa tiellä. Olo on ristiriitainen, oma luontoni ei anna periksi pitää kissaa näissä olosuhteissa pelkästään sisällä. On peltoa, metsää, ojanpientareita tutkittavana. Neiti sanoi heti haluavansa uuden kissan. Itse sanon, etten tiedä kestämmekö tätä montaa kertaa enempää. Nytkin oli onni matkassa, eikä toinen auto ollut ajanut Rymyn yli, se näytti nukkuvalta, hieman verta kuononpäässä. 

Niin surullista.

Kissanpäiviä

Kissoillamme ei ole oikeasti mitään asiaa meidän sänkyymme, ja ihmeen hyvin on tämä kovapäisempi nuori herrakin, Rymy sen oppinut.  Lasten sängytkin olivat aluksi kielletty paikka, mutta siinä säännössä olen lipsunut. Lapsuuden kodissani saivat kyllä nukkua meidän lasten vieressä, ja mikäs sen mukavampaa kuin lämmin, pehmeä, kehräävä kattimus kaverina. Alunperin asetin kiellon siksi, etteivät vuodevaatteet olisi aivan karvoissa tai ulkoa kantautuvissa roskissa. 

Ihan alussa lapset olisivat tietenkin halunneet kissat viereensä, mutta eivät kuitenkaan oikein osanneet nukkua niiden kanssa. Edesmennyt Peksi oli aika ärsyttäväkin, kun tuli rinnanpäälle ja saattoipa jopa kuolata naamaa! Siis kyllä, kissakin osaa tehdä niin! Nyttemmin Roope ja Rymy saattavat nukkua lastenhuoneen sohvalla, mutta enimmäkseen lastenhuoneen ovet ovat kiinni yön, etteivät kissat herättäisi lapsia. Rymy varsinkin alkaa leikkiä lattialla olevilla Legoilla tai painii pehmolelun kanssa. 

Perjantaina petasin sänkymme vaatekutsujen takia, ja kas kummaa, molemmat kattimukset olivat tulkinneet päiväpeiton luvaksi vallata sänkymme! Makuuhuone yläkerrassa muuten antaa (ainakin minulle) luvan lepsuilla sängyn petaamisesta, ja päiväpeitto onkin suurimman osan ajasta viikattua tuolin päällä. 

No kissat siirrettin kuvaamisen jälkeen tylysti nukkumaan muualle, vaikka suloisesti Rymy retkottikin koko pituudeltaan peiton päällä. Roope oli ehkä hiukan varovaisen oloinen, ihan kuin se vanhempana olisi tiennyt toimivansa vastoin sääntöjä. 

Tuota päiväpeittoasiaa olen toisinaan miettinyt, kuinka moni ihan oikeasti ehtii/jaksaa/viitsii/muistaa pedata sänkynsä aamun tohinoissa? Miten teillä?

Rymy tuli taloon

Perheessämme on nyt reilun viikon ajan eletty "vauva-arkea". Kuvissa rymyävä pikku herra saapui meille naapurista sovitusti. R-kirjaimella alkavaa nimeä mietittiin ahkerasti, piti saada Roopen nimeen rimmaava pari. Rymy siitä tuli ja on nimensä veroinen! 

Suloinen kun mikä, sylissä viihtyvä ja kehräävä katti. Mutta yöelämä on toistaiseksi ihan mahdotonta. Meidän sänkyyn ei nelijalkaisilla ole asiaa ja siihen kouluttaminen on nyt luonnollisesti työn alla. Miten kovapäinen voi pieni kissa olla? En yhtään muista miten nopeasti Roope ja Peksi kaksi vuotta sitten oppivat asian, mutta tämä saattaa tulla kymmenenkin kertaa peräkkäin sänkyymme. Tämä seikka tahtoo vähän kiristää hermoja, isäntä kun ei muutenkaan hirmusti noista kattimuksistamme välittäisi ja sitten vielä sotkee yöunia... Toki itsekin olen katkonaisten unien takia väsynyt ja ärtyisäkin. Toivotaan, että tämä vaihe menee pian ohi...

Roope on ottanut "pikkuveljen" vastaan ihmeen mukavasti. Toki kouluttaa pienempäänsä, mutta toisaalta Rymy kyllä haastaakin nujakoimaan. Toistaiseksi eivät vielä ole yhdessä nukkuneet, mutta vähän sentään ovat toisiaan jo ruokailun jälkeen pesseet :). Kotona meillä oli aikoinaan yhtä aikaa kolme eri ikäistä kissaa ja kyllä ne toisiinsa sopeutuivat. Tosin yksi muutti naapuriin sitten kun sai tarpeeksi nuorimmaisesta.

Parhaillaan

Lasken päiviä loman alkuun. Työpäiviä jäljellä 11. Lievää stressinpoikasta töissä kesälomasijaistuksista. Päivien järjestelyä Neiti Esikoisen lomailun takia. Tulevan perheenjäsenen silittelyä ja nuuskuttelua naapurissa. Pihalla kukkii paljon, mutta ehkä viikonloppuna suuntaan puutarhaostoksille...

Surullinen päivä

Vapaasti ulkoilevan kissan omistajan pahin pelko toteutui meillä tänään. Peksi eli Hra Kuopuksen kissa oli kohdannut auton kuolettavasti. Naapurin isännältä oli tullut aamupäivällä tekstiviesti puhelimeeni. Hän oli ystävällisesti kantanut Peksin portaillemme löydettyään sen. Mieheni oli onneksi kotona yövuoron jäljiltä torkkuen. Kissasta ei ulospäin nähnyt kolaria muuten, kuin liikuettaessa suusta tuli vähän verta. Iltapäivällä yritin ehtiä töistä kiireesti kotiin, että saamme yhdessä kertoa lapsille, jotka tosin jo ehtivät juuri pahimmoilleen naapurin muksuilta kuulla asiasta uskomatta sitä todeksi.

Hautapaikka löytyi saunan takaa rauhallisesta nurkasta, pikkumies kaivoi isänsä kanssa savista maata totisena. Ristin tehnevät huomenna kun ovat vapaalla. Neiti otti asian erittäin raskaasti, hänelle molemmat kissat ovat olleet tärkeitä. Itki raukka aivan lohduttomasti miettien samalla miten kovasti surisi, jos hänen Roopensa olisi kuollut. Sitä minä en edes uskalla ajatella...

Auton alle jäämisen riskistä olen puhunut lapsille alusta asti. Asumme lähellä isompaa tietä, jossa on 5okm/h rajoitus. Kohdaltamme alkaa kuitenkin semmoinen suora, jossa aivan varmasti kiihdytetään yli rajoitusten... En jaksanut vielä haastatella naapurin isäntää näkikö hän tilanteen. Ja mitäpä se auttaa miettiä, että olisiko kuski voinut ehtiä väistää vai ajoiko tahallaan päin tietä ylittävää kissaa... Ulkona vapaasti liikkuvat kissat ovat totta kai vaarassa, mutta toisaalta luontoni ei anna periksi pitää kissaa sisälläkään tässä ympäristössä, jossa on peltoa ja puskaa joka puolella. Niin vaikeaa, ristiriitaista ja juuri nyt ennen kaikkea surullista.

Elämäni Kissat

Nämä karvanaamat tulivat meille vuosi sitten. Koska tarkasta syntymäajasta ei ole tietoa, on tarkoitus juhlistaa lähipäivinä lasten kanssa meille saapumisen vuosipäivää. Veljeksiä ovat nämä kattimukset. Mustia, mutta tietyssä valossa ruskehtavaa raitaakin näkyy. Ulkoilevat aktiivisesti vapaana, mutta ilmoittatutuvat aamuin illoin ja silloin kun olemme kotona, heitä näkee monta kertaa päivässä.

Elämässäni on melkein aina ollut kissoja; Mosse-kissa mummolassa kun olin ihan pieni, Lotta Iines, Piki, Rymy Elviira ja Piki Paukkunen kotona sittemmin kun saimme isän ylipuhuttua lemmikkiajatuksemme suhteen. Sen jälkeen Siiri sitten kun asuin jo omillani. Nyt Peksi ja Roope. Ihania, hassuja otuksia, joiden puttuminen talosta ja elämästä tuntuisi jo vuoden jälkeen oudolta.

Lukiossa kirjoitin aineistoaineen seuraavan runon pohjalta (samalla otsikolla muuten kuin tämä postaus), ja aikas hyvä sisältö tässä runossa onkin:

Oodi kissalle

”Eläimistä tuli susia,
millä liikaa häntää,
millä iso murheellinen pää.
Vähän vähältä ne alkoivat sopeutua,
kävivät maisemaan taloksi,
saivät täpliä, somistuivat,
joku lensi.

Kissa, kissa yksin ilmaantui valmiina
ja ylpeänä: se oli heti syntyään täydellinen,
kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.
Ihminen haluaisi olla kala tai lintu,
käärme saisi mielellään siivet,
koira on pelkkä vikaan mennyt leijona,
insinööri soisi olevansa runoilija
kärpänen kokee lentävänsä
kuin pääskynen, runoilija
yrittää matkia kärpästä,
mutta kissa haluaa olla vain kissa
ja yhtä kissaa se on hännästä viiksiin,
harmaasta aavistuksesta elävään
hiireen, yön pimeydestä kultaisiin silmiin.

Ei ole sen veroista ykseyttä, ei kuu eikä kukka
ole rakennettu niin hyvin:
se on niin yksi kappale
kuin aurinko tai topaasi
ja sen joustava ääriviiva
on siro ja luja kuin laivan keula.
Sen keltaisista silmistä
jää yksi ainut viiru johon lentävät yön kolikot.

Oi pikkuinen keisari ilman keisarikuntaa,
isänmaaton valloittaja, salongin pieni tiikeri,
eroottisten taivaskattojen lemmensulttaani,
sinä komennat myrskyssä rakkauden tuulta
kun liikut ja painat maata vasten
neljä herkkää jalkaa, nuuhkit,
epäilet kaikkea mitä maa kantaa päällään,
sillä kaikki on saastaista
kissan tahrattomalle käpälälle.

Oi huoneiston joutilas peto, yön röyhkeä käpälänjälki,
laiska, jäntevä ja etäinen,
syöverinsyvä kolli, asumusten salainen poliisi,
jonkin kadonneen sametin tunnusmerkki,
varmaankaan et ole lajina arvoitus,
kaiketi et ole mysteerio, kaikki sinut tuntevat; kuulut ihan tavallisimpaan talonväkeen,
kaiketi kaikki luulevat niin, kaikki luulevat olevansa
kissansa isäntiä, omistajia, kissan enoja,
kavereita, virkaveljiä, oppilaita tai ystäviä.

Minä en. Minä luulen toisin. Minä en tunne kissaa.
Minulle on tuttua monenmoinen,
elämä ja sen arkipelaagi,
meri ja kaupungin laskemattomuus,
kasvitiede, naiset ja niiden kummat salat,
matematiikan kertotaulut ja miinukset,
maan vulkaaniset suppilot,
palokuntalaisten palkitsematon hyvyys,
pappien sinertävä atavismi,
mutta kissasta minä en saa selvää.
Minun järkeni liukastuu sen
välinpitämättömyyteen,
sen silmissä on kultaiset numerot.”

Pablo Neruda

Yritin ikuistaa kauniin kuumaiseman. Kissa halusi kuviin. Seuraa vailla oli, meinasin kompastua kun hän pyöri jaloissani.

Elokuun kuu, eikös se ole jotenkin erityinen? Tai tietenkin, alkaa olla niin hämärää ja pimeää, että se näkyy taas. Kaunis ja kirkas on taivaskin. Siitä tuli hyvä mieli.

Hyvä mieli ja olo seurasivat myös reippaasta kävelylenkistä. Viime yön meni taas huonoilla unilla, silti olo tyyni. Pientä huolta tosin syntyy, jos pohdin tulevaa viikkoa, jonka olen erävaelluskisaleskenä. Miehen rakas harrastus vie hänen viikoksi Lappiin. Koulu-ja hoitoarki niin alussa, että vaatinee äidiltä ekstravoimia seuraavat päivät. Niitä toivon löytäväni.

Eilen