Tahtoo lunta!!!!

Olisipa edes tämmöistä kuin kuvassa, joka otettu kaksi viikkoa sitten Pohjois-Karjalan reissulla!!! Mutta eipä ole. On vain harmaata ja märkää, likaista ja nuhruista, eikä minkään väristä... paitsi sitä harmaata. Nyt alkaa se vaihe syksystä, kun ryhdyn tosissani haikailemaan lumen perään... vähintään yhtä paljon kuin lapsena!

Viikonloppu

Viime viikolla oli idän reissun takia poikkeuksellisesti maanantain vapaalla ja perjantain töissä. Kylläpä viime viikonloppu tuntuikin lyhyeltä! Nyt jäin taas onnellisena kolmen päivän vapaalle.

Äitini oli pyörittämässä huusholliamme tähän päivään asti. Voi ihanuutta, kun ei tarvitse miettiä ruokahommia ollenkaan... puhumattakaan siitä, että tiistaina kotiin tullessa vastassa olivat kuumat karjalanpiirakat ja eilen tuoksuivat korvapuustit! Mummon pravuuri on lasten mielestä porkkana-pinaattiletut, ja niitä hän taisi paistaa ainakin kolme kertaa viikon aikana :)

Olen käsitöissä peukalo melkoisen keskellä kämmentä, mutta muutaman viime vuoden aikana olen opetellut neulomista kohtalaisella menestyksellä. Joka syksy aktiivisten neulojien vanavedessä ihastelen lankoja ja neulemalleja. Jotain pientä räpellänkin... nyt syntyi vuorokaudessa Hra Kuopukselle pipo, joka on tupsua vaille valmis. Neidillä tilauksessa myös pipo, lankakin jo odottamassa. Kaunis violetti, paljettikoristeinen Crystal-lanka.

Neulomisen lisäksi viikonlopun aikana pitäisi ehtiä lukemaan, säilömään niitä viikko sitten asiakkaalta saamiani talviomenoita ja haravoimaan. Pyykkiä tuntuu olevan loputtomasti, kun olen pikkuhiljaa pessyt kesä/syysvarusteita talvivarastoon... no hissunkissun...

Hyvin harmaa sunnuntai

Aamulla oli kaunista, pakkasta muutama aste ja puut kuurassa. Jossain vaiheessa aamupäivää muuttuikin harmaaksi ja sateiseksi. Sain kesällä aloittamani Joanne Harrisin Sinisilmän loppuun. Aikaisemmat hänen kirjansa olen suorastaan ahminut. Tämä oli niin erilainen, että otti aikansa. Aloitin kesähelteillä, luin rannalla auringossa, mutta kesken jäi. Osa juonesta meinasi jo unohtua, kun oli pitkä tauko. Tähän harmaaseen tuo kirjan ankeus sopi. Susan blogissa osuva arvostelu, itse en osaa sanoa oikein mitään... aika ahdistava oli, enemmän pidän aiemmista kirjailijan teoksista kuten Appelsiinin tuoksusta (josta Susalla myös arvostelu) ja Kesäviinistä.

Nyt lähden latinos-tunnille, josko saisin energiaa harmauteen ja alkavaan työviikkoon. Kolme seuraavaa viikkoa kuljen opiskelijan kanssa, se tuo aina oman lisänsä hommaan.... positiivinen vaiko negatiivinen lisä... sitä en osaa oikein sanoa. Olen toisaalta jo tottunut itsenäiseen työhöni ja koen toisinaan rasitteeksi sen, että joudun huomioimaan koko ajan toisen, selvittämään miksi mitäkin teen jne. Toisaalta hyvästä opiskelijasta on apuakin. Parhaimmillaan paljonkin.

Illan pimetessä

Teetä, tulet takassa ja tarinaa toisaallakin...

Päätin pitkällisten pähkäilyjeni tuloksena perustaa toisen blogin, vaikka koneella tulee nytkin roikuttua liikaa. Kun keväällä aloitin tämän blogin, olin lukenut Kauneus&Terveys-lehdestä hyvän jutun eri-ikäisten naisten elämänmuutoksista. Sieltä löysin NeitiX:n blogin laihisraivarit ja samaistuin kovasti häneen luettuani aloituspostauksen viime syksyltä. Jotenkin ajattelin kirjoittavani näistä asioista täällä, mutta sitten Hiljaa hyvä tulee alkoi tuntua ennen kaikkea päivä-ja/tai muistikirjalta, kuvapäiväkirjalta, ajatusten tuulettamispaikalta. Sellaiselta blogilta, jossa en voi tai halua ruotia liikkumis-syömis-kehonkuva-aatoksiani. Vaikka nimenomaan tuo Hiljaa hyvä tulee-nimi putkahti siitä, että näissä elämäntapa-asioissakin pitää edetä hitaasti. Niinpä nyt taas kerran painiessani ylensyönnin, turvonneen olotilan ja kiristävien vaateiden kanssa päätin kipakasti kirjoittaa niistä toisaalla. Rakkaat, pitkäaikaiset ystäväni saattavat huokaista syvään lukiessaan tätä... "taas sillon semmonen vaihe menossa"... :). Aika näyttää, onko kirjallisesta pohdinnasta apua kohdallani näissä asioissa....

Keskiviikkoillan aatoksia

jos minulla ei olisi perhettä, tekisin varmaan töitä aamusta iltaan. sen totesin jo kaksi vuotta sitten siirryttyäni osastolta vuorotyöstä kotihoitoon ja päivätyöhön... joka tosin on venyvä käsite nytkin.

idän reissu oli pikainen ja antoisa... haikeakin jälleen kerran. lapset jäivät ukin luokse ensimmäistä kertaa keskenään pariksi vrk:ksi. tänään siirtyivät mummojen (äitini ja äidinäitini)hoiviin. äsken halusivat puhua puhelimessa kanssani, vaikka joka päivä on soiteltu isäni kanssa. eivät valittaneet ikävää, roopen vointia kysyivät ja olivat reippaita. perjantaina (luultavasti) tulevat takaisin mummon kanssa junalla. olen onnellinen siitä, että lapset halusivat jäädä ukinkin luokse, pitkä välimatka ja harvat tapaamiset eivät ole onneksi etäännyttäneet heitä sukulaisistani.

en ole ehtinyt ikävöidä lapsia, koska töissä on mennyt eilen ja tänään puoli viiteen. mies on iltavuorossa joka päivä, joten ei ole "parisuhdeaikaakaan" vietettävissä. tosin tänään pääsee jo kuudelta, mutta minut on kutsuttu työkaverin läksiäisiin.

on kovin harmaata ja sateista. sain kolme laatikollista talviomenoita asiakkaaltani. omat puut ovat syyslajikkeita, joten otin ilolla vastaan. tietää hillotalkoita viikonlopuksi. pikkulinnut söivät kolmessa päivässä reilun kahden litran säiliön tyhjäksi, onneksi oli siemeniä jemmassa. ilahdutin harmautta ja arkeani eilen ostamalla työtoverin virkkaaman huivin ja baskerin; ihanaa, kaunista ja pehmoista. puna-musta-harmaata varpu-lankaa.

Puolivälissä lokakuuta

Huomenna ajamme itään. Koululaisen ensimmäinen virallinen syysloma alkaa, ja sitä myötä myös Kuopuksen. Menemme pitkästä aikaa koko perhe sukuloimaan kotipuoleeni. Ensin sisareni ja hänen miehensä taloa katsastamaan. Tupaantuliaiskassia olen pakkaillut innolla ja sydän, sekä mieli täynnä lämpimiä ajatuksia. Launtaina sitten suuntana ukkila eli isäni luokse siirtyminen. Lapset jäävät lomailemaan kun me palaamme maanantaina Miehen kanssa kotia lämmittämään. Naapurit lupasivat huolehtia Roopesta, sen yksin jäämisestä Neidillä olikin kova huoli.

Lämpimiä, kauniita ja iloisia aatoksia ovat tällä viikolla aikaan saaneet myös eräät lähipiirin iloiset uutiset... Ihanaa osata iloita toisten onnesta, tuntea aitoa onnea ja myötäelämistä.

Ulkona tuuli paukuttaa peltikattoa, räntää sataa melkein vaakatasossa, tulet Porinmatissa ja pönttöuunissa. Lämmitimme talossa olevan sähkösaunan ensimmäistä kertaa sitten viime kevään. Olemme olleet monta viikkoa saunomatta. Pihasaunakausi hyytyy aina näihin aikoihin, kun ei enää millään viitsisi pimeässä kantaa vettä ja puita.(Ja siivotakin se sauna pitäisi.) Sisäsauna taas on ollut kesäkauden puhtaasti varastokäytössä, joten sen lämmittäminen on lykkääntynyt laiskuuden takia. Nyt raivasin mehumaijan, lampaantaljan, kaikki kesäiset rantaviltit yms. yms. tieltä pois. Kyllä kannatti!

"Musabisneksiä"

Herra Kuopus on toista vuotta muskarissa. Keväällä haimme paikkaa ja hän pääsi musiikkiopiston järjestämään soitinkaruselliin eli -valmennukseen. Kuluvan lukuvuoden aikana hän pääsee tutustumaan vanhemman kanssa, kolmen lapsen ryhmissä seitsemään eri soittimeen. Tämän valmennuksen avulla voi ehkä löytää kiinnostuksen kohteen, ja pyrkiä sitten oikein musiikkiopiston opetukseen. Nokkahuilu ja viulu ovat nyt takana, viulun viimeinen kerta oli tänään. Olen kokenut huimia ihastuksen ja ihmetyksen tunteita niillä kerroilla kun olen ollut mukana itse. Opettajat ovat soittaneet instrumenttejaan (nokkahuiluope soitti meille klarinettia ja saksofonia) ja melkein olen liikuttunut siitä taidosta, jota olen päässyt aivan lähietäisyydeltä kuulemaan!!

Itse en ole koskaan soittanut muuta kuin suutani :). (jos ei ala-asteen nokkahuiluharjoituksia lasketa) En ole edes koskaan ollut erityisen kiinnostunutkaan soittamisesta. Kuorossa olin ala-asteella, ja joskus aikuisenakin vähän kokeilin uudestaan todeten, etten edelleenkään ymmärrä nuoteista mitään. Muistan ala-asteelta nuottiviivaston ja pompulat = nuotit siellä ja sen tunteen, etten oikein tajua... sama juttu kuin matikassa. Laulamisesta kyllä pidän ja sopivalla porukalla se on oikeinkin kivaa.

Mies on muutaman vuoden harjoitellut kitaransoittoa, ja onkin mukavaa kun hän soittelee. Joskus voimme jotain yhdessä laulaakin. Hän on perinyt äidiltään musikaalisuutta enemmän kuin minä mistään. Ja nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että Hra Kuopus sitten vieläkin moninkertaisemmin. 2,5-vuotiaanan hän sai toivomansa leikkikitaran joululahjaksi. Vuotta myöhemmin hän näki ensimmäisen Risto Räppääjä-elokuvan, ja sen jälkeen rummut ovat olleet ykkösjuttu.

Minusta on hetkittäin hämmentävää, että kodissani pyörii paljon soittimia nurkissa; miehen vanha nokkahuilu ja huuliharppu muuttivat meille mummulasta. Marakassi, rytmimuna ja ksylofoni ovat saapuneet lahjoina lapsille. Pieni harmonikka asettui taloksi pari viikkoa sitten. Se oli majaillut aiemmin miehen tädillä, on kuulemma venäläinen, uniikki keräilykappale! Miehen täti oli sen joskus saanut lahjaksi virolaisilta ystäviltään. Jonkin sortin koskettimet Neiti sai appivanhemmilta lahjaksi jo 1,5-vuotiaana, jolloin olin erityisen hämmentynyt. Ihmettelin, että onpas heillä kova usko ja luotto lapsenlapsen tuleviin kykyihin :)! Mutta onpa osoittautunut oikein hyväksi ja hauskaksi laitteeksi, varsinkin Hra Kuopus sitä soittelee. Ja nyt siis tosiaan viimeisenä saapuivat reilu viikko sitten NE RUMMUT. Leikkirummut alkoivat käydä jo pieniksi soittajalle, ja aivan mahdoton hinku oli saada isommat. Sähkö-ja bassokitara ovat seuraavaksi toivelistalla!!!!

Soitinkaruselliin Hra Kuopus on suhtautunut vaihtelevin tuntein. Ilta-aikaan tapahtuva opetus on melko väsyttävä kokemus hoitopäivän jälkeen. Pientä ujostelua ja harmia on vaihtuvien uusien opettajien suhteen koettu myös. Lyömäsoittimiinkin päästään tutustumaan, mutta meidän vuoromme on vasta alkuvuodesta. Jännityksellä kyllä odotan rumpuopettajan kommentteja Hran taidoista, kannattaako pyrkiä opetukseen jo tulevana keväänä.

Talveksi toppahousukuntoon

Juu, ihan siinä lukee niin tuossa otsikossa.

Kun sattuu olemaan mielialoiltaan vuoristoratatyyppiä, painonhallinnaltaan jojo-tyyppiä, liikuntaharrastuksiltaan kausiluontoista tyyppiä ja vartaloltaan A-mallinen persjalkainen kera omenavyötärön, voi todeta tässä vaiheessa vuotta, että voi helkkari!!! Varsinkin kun vasta alle puoli vuotta sitten on ollut kohtalaisen ketterässä kunnossa, mahtunut kauniisti sieviin vaatteisiinsa ja hallinut ruokailuaan niin ettei tunne itseään jatkuvasti täyteen syödyksi. Kaikki farkut yms syyshousut kiristävät, ja keväällä jalkaan solahtaneet ulkoiluhousut saa kiskomalla kiskoa ylös, koska suurin osa eväistä jymähtää tässä kropassa reisiin ja persuksiin. Joten että mahtuisin pakkasten koittaessa vielä toppahousuihinikin, niin nyt on tehtävä töitä. Muut tavoitelkoot ensi kesän bikinikuntoa, minä asetan osatavoitteita :)

Minkiön asemalla

Nämä kuvat kaivelin koneelta lumiomenan Junamuseomies-postauksen innoittamana. Olin aikonut tehdä museorautatiepostauksen jo kesällä otettuani nämä kuvat, mutta kaiken tohinan keskellä se jäi kuitenkin.

Meillä täällä kotinurkilla on siis museorautatie, joka kulkee kesäsunnuntaisin ja tilauksesta ryhmille muulloinkin. Rata menee itseasiassa niin läheltä meitä, että postilaatikoltamme voi nähdä junan etenevän pellon reunassa. Junanpillin vihellys ja vislaus kuuluu kauas, komea savupilvikin tupsahtaa ilmoille. Tarkemmin itse toiminnasta voitte lukea linkistä yläpuolella.

Hra Kuopus on ollut kovasti kiinnostunut junista, ja varsinkin näistä höyryävistä. Ehkä into on hieman nyt viimeisen vuoden aikana laantunut, mutta pari edellistä kesää hän juoksi aina postilaatikolle sunnuntaisin kun kuuli pillien soivan :)! Joka tapauksessa useana kesää on käyty ajelemassa, ja viime vuonna kävimme myös kauden viimeisellä reissulla eli ruska-ajelulla. Se oli mukava kokemus, iltahämärissä vaunuissa paloivat lyhdyt, asemat olivat aivan erilaiset iltasella kuin päivällä. Ajelun kruunasi vielä ilotulitus. Tänä syksynä ruska-ajo jäi valitettavasti väliin, kun sää oli kovin sateinen.

Minkiön asemalla on ihana pikku kahvila, jossa myydään kahvilatuotteiden lisäksi myös juna-aiheista tuotteita, mm. kirjoja ja kortteja. Mainittava on, että lapsille löytyy Herra Hakkaraisen juomia tai sitten Laitilan muita ihastuttavan nostalgisia limuja. Kahvilan lisäksi on myös suloinen asemarakennus ja veturitallit, joihin ainakin tapahtumien yhteydessä pääsee tutustumaan. Siellä kuvasin nuo kaksi kivaa kylttiäkin :).

Täysinäistä

Tuskailen tässä tämän uuden koneen ja kuvankäsittelyjen kanssa. No, jotain sentään... viikko on ollut tupaten täynnä menoa. Tiivistä oloa ja eloa. Tiistaina aloitin juoksukoulun, jonka toivon auttavan minua jatkamaan harrastusta, joka syksyisin jää... tai oikeastaan jo heti kohta kesän päätavoitetapahtuman jälkeen alan lepsuilla. Aloitus oli ainakin mielenkiintoinen; kehonkoostumusmittaus, Cooperin testi ja lihaskuntotestit. Raadollista ja hyödyllistä, tulokset eivät yllättäneet. Eivät onneksi myöskään masentaneet. Tästä voin suunnata vain ylöspäin :)!

Peksin kuolema on luonnollisesti ollut viikon puheenaihe. Neiti työsti suruaan piirtämällä. Haudalla Hra Kuopus oli käynyt keskiviikkona moneen kertaan itsekseen. Uudesta kissastakin on ohi mennen puhuttu, mutta aika näyttää... Roopesta ei oikein ota selvää, kaipaako tai etsiikö se veljeään, en tiedä. Saalistaa kuitenkin ja nukkuu yöt sisällä. Hyvä niin.

Eilen vietettiin yhdistyksemme 85-vuotissynttäreitä nukketeatterin ja kakkukahvien kera. Suurin osa viikon vapaista hetkistä menikin enemmän tai vähemmän juhlaan liittyvissä valmisteluissa. Kiitettävästi saimme väkeä liikkeelle ja siitä luonnollisesti hyvä mieli. Ei aherrettu turhaan.

Säätiedotusten povaama ilman reilu kylmeneminen ja lumenkin lupaus saivat vauhtia tämän talon ja pihan syystöihin. Kummallisen paljon pihalla onkin kaikenmaailman epämääräistä rompetta kesän jäljiltä!! Samalla tuli todettua, että moni keväällä suunnittelemani asia pihalla on edelleen tekemättä. Mitä pitäisi jättää tekemättä, että saisi kaiken oleellisen kotona ja pihalla tehtyä?

Lupaan itselleni, että huomenna yritän levätä. Yhden mahdollisuuden siihen antaa Lähetyslounas, jonne appivanhemmat kutsuivat meidät syömään. Ei tarvitse miettiä ja laittaa kuin yksi ateria kotosalla. Illalla vielä mahdollisesti muutaman viikon tauon jälkeen Latinos-tunti. Joskohan sitä akut olisivat latautuneet uutta työviikkoa varten sen jälkeen...

Surullinen päivä

Vapaasti ulkoilevan kissan omistajan pahin pelko toteutui meillä tänään. Peksi eli Hra Kuopuksen kissa oli kohdannut auton kuolettavasti. Naapurin isännältä oli tullut aamupäivällä tekstiviesti puhelimeeni. Hän oli ystävällisesti kantanut Peksin portaillemme löydettyään sen. Mieheni oli onneksi kotona yövuoron jäljiltä torkkuen. Kissasta ei ulospäin nähnyt kolaria muuten, kuin liikuettaessa suusta tuli vähän verta. Iltapäivällä yritin ehtiä töistä kiireesti kotiin, että saamme yhdessä kertoa lapsille, jotka tosin jo ehtivät juuri pahimmoilleen naapurin muksuilta kuulla asiasta uskomatta sitä todeksi.

Hautapaikka löytyi saunan takaa rauhallisesta nurkasta, pikkumies kaivoi isänsä kanssa savista maata totisena. Ristin tehnevät huomenna kun ovat vapaalla. Neiti otti asian erittäin raskaasti, hänelle molemmat kissat ovat olleet tärkeitä. Itki raukka aivan lohduttomasti miettien samalla miten kovasti surisi, jos hänen Roopensa olisi kuollut. Sitä minä en edes uskalla ajatella...

Auton alle jäämisen riskistä olen puhunut lapsille alusta asti. Asumme lähellä isompaa tietä, jossa on 5okm/h rajoitus. Kohdaltamme alkaa kuitenkin semmoinen suora, jossa aivan varmasti kiihdytetään yli rajoitusten... En jaksanut vielä haastatella naapurin isäntää näkikö hän tilanteen. Ja mitäpä se auttaa miettiä, että olisiko kuski voinut ehtiä väistää vai ajoiko tahallaan päin tietä ylittävää kissaa... Ulkona vapaasti liikkuvat kissat ovat totta kai vaarassa, mutta toisaalta luontoni ei anna periksi pitää kissaa sisälläkään tässä ympäristössä, jossa on peltoa ja puskaa joka puolella. Niin vaikeaa, ristiriitaista ja juuri nyt ennen kaikkea surullista.

Niin paljon

mahtuu yhteen viikonloppuun! Niin paljon, että toivoisin huomisen olevan vielä vapaapäivä. Ehtisin toipua kaikesta tästä mukavasta... ja saattaa kotiakin vähän ihmismäisempään kuosiin.

Perjantai-vapaalla täytin lupaukseni lapsille, ja menimme uimahalliin likoamaan. Lapset olivat siitä niin innoissaan, että täytyy ottaa vakituiseksi käyntikohteeksi. Hienon kesän useilla uimareissuilla haalitut taidot eivät olleet vielä onneksi ehtineet unohtua! Tämän lisäksi olimme koko perheen voimin telttaretkella eilisestä tähän päivään. Siitä lisää lähipäivinä, jos vaikka saisin muutaman kuvankin mukaan.

Olen tainnut jossain käänteessä mainitakin, että hra Kuopus on äärimmäisen kiinnostunut rummuista. Soittaakin käsittääkseni ikäisekseen kohtalaisen taidokkaasti, vaikkei vielä mitään opetusta ole saanut tähän asiaan. Tänään täyttyi pitkä odotus ja saavutettiin iso rajapyykki; saimme miehen serkulta rummut lainaan. Niiden saapuminen aiheutti alakertaan kaaoksen! Tämä työhuone, jossa tätä blogiakin päivittelen, täytyy pistää uuteen uskoon rumpujen takia. Lievää henkistä kaaostakin on ilmassa, koska Neiti on ollut hermona jo pikkuveljen paukuttaessa leikkirumpujaan... täytynee hankkia Peltorit kaikille ja sopia soittoajat rumpalille.

Lopuksi linkkivinkki, taidokas valokuvaamista harrastava ystäväni pyysi minua ja neitiä malleikseen syysluontoon. Täältä voitte ihailla Liinun otoksia!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!