Torstaina kuvasin kuuta sekä aamulla töihin lähtiessä että iltapäivällä kotiin palatessani. Ei siitä oikein pokkarilla kunnon kuvaa saa, mutta en voi olla yrittämättäkään. Upeita maisemia on ollut luonnolla tarjota viime päivinä.

Meillä on hiljaista. Neiti Esikoinen lähti aamulla ensimmäiselle joukkuevoimistelun valmennusleirilleen, on siis ihan yötä myöten pois kotoa. Ensimmäistä kertaa jossain muualla kuin sukulaisissa tai ilman velipoikaa. Lievää jännitystä oli ilmassa, mutta kaiken kaikkiaan yllättävän reippaasti ja innolla hän bussiin nousi. Vuoden vaihtuessa vaihtui hänellä myös joukkue, puolitoista vuotta lajia takana harrastejoukkueessa ja nyt alkoi uusi vaihe 10-12-vuotiaiden kilpajoukkueessa. Uusia haasteita ja opeteltavaa löytyy myös äidille, joka ei ole koskaan mitään kilpaurheilua harrastanut. Neidin motivaatio on kohdillaan ja intoa riittää, vaikka harjoituksia on neljästi viikossa. 

Hra Kuopus puolestaan on yökylässä ystäväperheen luona, jäi sinne eiliseltä iltakyläilyltä. Isompi herra lähti serkkupoikansa varpajais-/poikienviikonloppureissulle pääkaupungin nurkille. Minä ihmettelen hiljaista taloa, köhin pois tautia, joka on yrittänyt hiipiä kimppuuni muutamana viime päivänä. Tekisi mieli hiihtää, mutta en taida uskaltaa tämän köhimise takia. Illalla olisi läheisessä kansallispuistossa kuutamohiihtotapahtumakin...

Jaksaisinko aloittaa arjen...?

Miten minua voi väsyttää edelleen näin kamalasti? Flunssa on periaatteessa selätetty, jonkin verran edelleen yskin ja kropassa tuntuu vielä sairastamisen merkkejä. Eilen tein vähän lumitöitä ja kävimme pienellä kävelylenkillä koko perhe. Hikosin kuin pikku possu! Nyt on vaan totaalisen ryytynyt olo. Toki tunnustan valvoneeni lähes joka ilta liian myöhään, myös sairastaessa kun luin paljon. 

Yritän siivoilla joulua pois, kuusi on edelleen sisällä. Hain juuri koristeiden laatikot alakertaan, nyt se vain on aloitettava ettei jää arki-iltoihin. Kissa pudotti amaryllikseni kahteen kertaan, tänään kuolettavasti eli se siitä kukasta! Toki leikkasin pahemmilta vaurioilta säästyneet kukinnot maljakkoon. Hyasinteista leikkasin kuihtuneet kukat pois, joskohan saisin ne kerrankin kukkapenkkiin asti?

Muumipiparitalo tuhottiin tänään omien ja ystäväperheen lasten voimin. Nyt olisi raunioita jäljellä, viisainta olisi ehkä kantaa ne roskikseen, eikä jättää kenenkään kiusaksi. Pikku hiljaa yritän vierottaa itseäni makeista ja muutenkin on taas kerran tarkistetteva ruoka-asiat kunnolla. Helmikuussa on mieheni siskon häät, ja en totisesti mahdu tällä hetkellä mihinkään olemassa olevaan juhlavaatteeseen, saati että jaksaisin lähteä etsimään uutta... uuvuttaa ajatus!

Olen kertakaikkisen koteloitunut kotiin tämän joulu- ja sairasloman myötä. Sairastaminen ei ole kivaa, mutta kotona olo on... Edessä on poikkeuksellisesti viisipäiväinen työviikko kollegani erikoistumisopintojen takia. Lasten harrastukset alkavat huomisesta, itselläni on kokous ja tiistaina juoksukoulun ensimmäinen kokoontuminen tälle vuodelle. Mitenkähän pystyn tekemään siellä mitään harjoituksia, kun olo on tämmöinen? No jospa tämä meidänkin arki tälle vuodelle pääsisi alkuun, tuntuu vain kovin tahmelta juuri nyt...