Mielenliikkeitä

Istuin tänään saaristossa reittilautalla, katselin kauniita pilviä, kirkasta auringonsiltaa meressä ja kalliosaaria. Yht´äkkiä pääni pimeistä painanteista tunki armottomasti pintaan ajatus; en ehdi tässä elämässä nähdä kaikkia minua kiinnostavia paikkoja. Hyvä jos edes kotimaan kolkat koluta. Mistä ja miksi se tuli? 

Koko ajomatkan takaisin kotiin mieleni velloi syvissä, tummissa vesissä. Vaikka takana oli mukava vuorokausi rakkaiden ihmisten parissa, kauniissa ympäristössä. Minussa on olemassa kovinkin synkkämielinen puoli, josta vain harva taitaa tietää. Radiosta tuntui tulevan mielentilaani ruokkivia kappaleita koko ajan, ja kerran Neiti Esikoinenkin takapenkiltä huomasi minun pyyhkivän kyyneleitäni, kun sanoitukset osuivat sopiviin mieleni pyörteisiin. 

Jospa voisinkin valjastaa energiaksi kaiken pääni sisäisen liikehdinnän, ja suunnata sen energian johonkin itselleni hyödylliseen. Hetkittäin minulla on vahvasti sellainen olo, että on tapahtumassa jotain. Siis minulle itselleni. On alkamassa tai alkanut jokin henkilökohtainen kasvuvaihe. Avaimet omaan hyvään olooni ja onneeni ovat ensisijaisesti omissa käsissäni.

Vanhaan päiväkirjaani olen vuonna 1997 kirjoittanut seuraavan ajatuksen, en tiedä mistä sen olen kopioinut. Sen haluan nyt kirjoittaa muistiin tännekin, tämän ajatusvyöryn takia. Niin helpostihan sitä syyttä toisia mahdollisesta omasta pahasta olosta tai mielestä. 

"Minä etsin sitä, mitä sinä voit minulle antaa.

Minä tarvitsen sitä, koska se minulta puuttuu. Mutta sitten ymmärrän, että minun on löydettävä itsestäni se, mitä sinulta etsin. Vain siten voin kasvaa kypsäksi ihmiseksi. Sinä et voi olla vastuussa minusta."

Irinan "Astutaan vaikka pelätään"-kappale soikoon illan viimeisenä biisinä.