Ajatus esiliinan jemmaamisesta eli materiaähky/epäjärjestysvuodatus

Kyllä tätä tavaraa kertyy ihmiselle aivan käsittämätön määrä! 

Minulla on menossa jonkilainen materiaähkyvaihe, vaikka toisaalta juuri minä olen se ensisijainen shoppailija/kirppistelijä tässä perheessä. Itse siis olen suurimman osan meillä olevasta materiasta hankkinut. Ensi maalikuussa tulee kahdeksan vuotta täyteen tässä omakotitalossa. Meillä on varastotilaa paljon, sekä itse talossa että piharakennuksissa (autotalli sekä sauna-,liiteri-,verstas- / varastorakennus). Ja sitä tavaraakin on sitten sen mukaisesti. Helppohan sitä on jemmailla ja siirtää pois näkyvistä, jos tuskastuttaa. Lisäksi vielä tunnustan olevani jonkin sortin jemmari; "tätä voi vielä joskus tarvita" tai "kyllä minä tämän korjaan pikaliimalla"- nämä lausahdukset olen itsekseni useamman kerran huomannut ilmoille päästäväni. 

Viime talvena sain siivottua keittiönkaapit, ja ällistyttävän paljon niistä löytyi tarpeetonta tavaraa. Mm. laseja ja tarjoiluastioita joita ei ollut koskaan käytetty. Mutta nyt ne astiat ovat sitten majailleet kellarissa jo yli puoli vuotta... Tämän tietokone- ja työhuoneen kaapeissa on järjetön määrä kaikenmaailman rompetta. Minä kyllä tiedän suunnilleen missä mikäkin tavara on tässä talossa... mutta miten kauan langat pysyvät käsissäni, jos en ala karsia jostain suunnasta?

Hetki sitten pyykkiä levittäessäni sain itseni kiinni ajatuksesta säästää lapsille pieneksi käyneet essut mahdollisia tulevia lapsenlapsiani varten!!! Siis haloo!! Siihen, että minusta tulee isoäiti, voi mennä vaikka 30 vuotta!! (tai toisaalta vain kymmenen vuotta) Ehdin tällä ajatusmallilla hankkia/jemmata mahdollisille lapsenlapsilleni koko leikki-iän vaatteet ja lelut jne. Kaheli ihminen!

Kevättalvella tein haastepostauksen, jossa kotia piti kuvata juuri sellaisena kuin se on sillä hetkellä. Kuvat olivat monelle lohduttavia; hyvä että muillakin on noin sotkuista. Jep. En minä ole koskaan ajatellut, että toisten kodeissa on aina semmoista kuin sisustuslehtien artikkeleissa. Mutta on tämä jotain aivan järkkyä, mihin kuntoon koti menee parissa päivässä siivoamisen ja järjestelyn jälkeen! Kuten monesta muustakin äiti-ihmisestä, koen tekeväni välillä aivan turhaa työtä. Kukaan ei huomaa, näe tai kiitä. Tai no nyt liioittelen, kyllä Mies kiittää. 

Nuorempana siivosin ja järjestin. Neiti Esikoisen ollessa pieni, siivosin aina lelut (joita toki oli vähän nykyiseen verrattuna) joka ilta lattioilta ja keittiön tasot kiilsivät "nuoltuina" valmiina uutta, reipasta päivää varten. Oma äitini ei ole ollut mikään intohimoinen siivoaja/järjestäjä, ainakaan enää sinä aikana jonka minä pystyn muistamaan. Minä jopa kotoa muutettuani kävin raivopäisesti siivoamassa äidin ja siskojen luona. No, sillä siivoamisella ehkä lievitin henkistä pahaa oloa, ikävää tai huonoa omaatuntoa aikaisesta muutostani johtuen... mutta se onkin toinen juttu se.

Johonkin se innokas järjestäjä ja siivoaja on kadonnut. Joskus jopa Mies tarttuu imuriin ennen minua. Eikä kodin tosiaankaan tarvitse olla tiptop koko ajan. Mutta kun eteisessä vyöryy kenkävuori vastaan ja nätin lipaston päällä ovat suloisessa sekamelskassa aurinkolasit, lasten kiviaarteet, kissanvaljaat, lasten kukkarot jne jne., niin alkaa huonona (joskus parempanakin) päivänä keittää. Tai kun kukaan ei jaksa/ehdi/muista tyhjentää astianpesukonetta, leviää pieneltä tiskipöydältä likaisten astioiden massat erittäin lyhyessä ajassa puulieden kautta työtasoille. Tai kun pyykkivuoret ovat jo kokeneimmankin "arkiseikkailijan" valloitettavaksi ylitsepääsemättömän tuntuisia... 

Huomenna menen kaverini kanssa varaamaan yhteisen kirpputoripöydän. Vaatteita on lajiteltuna jo pari laatikollista, hinnoittelun hoidan huomenna myös. Jos tavaraa näyttää menevän hyvin ja tasaisella tahdilla, niin sitte pidämme pöydän useamman viikon ajan. Josko sitä kautta pääsisin alkuun yhden elämänhallintaani selvästi epäsuotuisasti vaikuttavan asian kanssa.