keskiviikko 11. elokuuta 2010

Jotenkin vaan niin surkeeta


Itkettää, naurattaa, harmittaa, hymyilyttää... kaikkea vuoronperään. Pilvisestä aurinkoiseen vaihtelee sääkin. Pihalla näyttää oudon väriseltä, ei vielä syksyltäkään... Mikä nyt on??

Taas kuoli yksi mummo. Ja naapurinkin täti. Ikäviä luonnonilmiöitä uutisissa melkein joka päivä. Iltapäivällä keskustassa oli sattunut jotakin, kaksi poliisiautoa, ambulanssi ja paloauto meidän ruokakaupan edustalla. Pelottavaa.

Pinaattivelli ja kananmunat kattilassa, kohta syödään. Neiti leikkii yläkerrassa lattiat tömisten kahden naapurintytön kanssa. Isäntä on lenkillä. Kuopus katsoo vanhoja Aku Ankkoja dvd:ltä. Kokous tunnin päästä, yhdistyksemme syyskauden suunnittelua. Josko hauska naisjoukkomme saisi olon piristymään... onhan se minun harrastukseni, ja eikös harrastuksen pitäisi tehdä mielelle hyvää?

3 kommenttia:

  1. voih. jospa se on syysalakuloa itseään? uuden kynnyksellähän te ootte koko perhe, kun esikoinen aloittaa koulutaipaleen jne.

    Halaus&rutistus!! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos... niinpä, jotain syksyjuttua kai. Vaikka syksystä pidänkin. Outoja aikoja. Yhtä aikaa iloinen ja ylpeä, mutta myös haikea ja pelokas...

    VastaaPoista
  3. Tässä loppukesässä syksyn jo välillä antaen pieniä aavistuksia itsessään, on usein jotain haikeaakin. Jos siis sitä?

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!