Rakkaudella

Tein ennen joulua pitkästä aikaa karjalanpiirakoita ihan itsekseni (alakuvassa). Osan omaan joulupöytään ja osan rotinoiksi pikku prinsessan perheelle. Leivon niitä liian harvoin, koska ovat muka melkoisen isotöisiä. Eivät ne oikeastaan ole, jos täytettä sattuu olemaan valmiina. Kuten tänään innostuessani uuteen erään. Siskoni innoittamana nimittäin leikin kätevää emäntää, ja pyöräytin loput joululaatikoiden jämät ruiskuoreen. Lapset eivät hirmuisesti välittäneet lantulle vivahtavasta porkkanalaatikkotäytteestä, mutta kyllä isännälle kelpasivat :) (itsestäni puhumattakaan)! 

Hra Kuopuskin intoutui hetkeksi auttamaan, mutta kun taikina jäi käsiin kiinni, meni hermot. Itse jatkoin pulikalla pyörittelyä tasaiseen tahtiin, tällä kertaa taikina onnistui kerrasta olemaan sopivaa. Joulua ennen tein ensin liian kuivaa taikinaa, ja puolet meni hukkaan kun reunat rispaantuivat pahan kerran kaulitessa. Tein silloin toisenkin erän taikinaa, kun täytteitä olin varannut reilusti. Tuolloin kaulitessa tuli mieleeni, että piirakkapulikan kolahdukset pöytää vasten ovat kuin ikiaikainen mantra; kolahdus ja "tsuih"-ääni kun pyöräytän kuoritaikinaa ja taas uusi kolahdus. Näin ovat esiäitini tehneet aina ja näin teen minäkin, vaikka sitten vain kerran vuodessa!

Äitini leipoo piirakoita melkein aina käydessään meillä. Lapsuudestani en muista piirakkatalkoita oman äidin, vaan molempien mummojeni kanssa. Nyt äitini sitten leipoo meidän lasten kanssa, näin tämä ihana perinne siirtyy sukupolvelta toiselle. Ja mummon perunapiirakat ovat kyllä kuulemma parempia kuin minun ihmeelliset porkkanpiirakkani ;)! Tunnustaudun kyllä semmoiseksi naiseksi, joka osoittaa rakkauttaan myös ruoanlaiton kautta. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin tulikuumat, juuri uunista nostetut karjalanpiirakat? 

Voisin kirjoittaa monia monituisia muistoja ja hetkiä liittyen karjalapiirakoihin... häihimme isäni toi pyynnöstäni piirakoita, ja molempien lasten ristiäisissä on ollut luonnollisesti piirakoita tarjolla. Kuinkas muuten?

Minulle rakkaasta Äiti itä-kirjasta lainaan jälleen tähän oikein sopivan mietelmän:

"Miten moniin juhliin on piirakat paistettu. Ilon juhliin useimiten. Naisia huivit päässä ja esiliinat vyötäisillä. Tuvan pöydän ääressä eletty syntymät, häät ja hautajaiset, sodat ja evakkoajat. Sukupolvien kertomusta jauhon pöllytessä pöydällä, sormien siirtäessä perinnettä nuoremmille, pienemmille, lautaset käsissä odottaville."

-Annukka Tiitinen-