Kirja mielessä, mieli kirjassa

Tiesin heti nähdessäni tämän kirjan kannen ja esittelyn Suuren suomalaisen kirjakerhon lehdessä, että tuon haluan lukea, tuosta minä pidän. Kirja tuli postissa jo pari viikkoa sitten, mutta olen säästellyt aloittamista. Tiesin, että kirja on sellainen, joka on luettava mahdollisimman yhtä jaksoisesti. Miten sen voi tietääkin? En ole lukenut kirjalijan ilmeisesti hyvin menestynyttä ja kehuttua läpimurtoromaania Rajaa. Luultavasti tämän jälkeen luen senkin.

Koska en osaa kirjoittaa arvosteluja tai sen enempää kunnollista esittelyä kirjoista, jätän sen muiden tehtäväksi. Voin vain ihmetellä, että miten joku osaakin kirjoittaa näin! Niin, että ei voi laskea kirjaa kädestään, ahmimalla ahmii sivuja. Ja samalla oma pää työstää omaa elämää, kokemuksia, tunteita, peilaa niitä kirjan luomaan maailmankuvaan, henkilöihin ja heidän elämiinsä. Kirjan tunnelma vie mennessään, olen omiin ajatuksiin uppoutunut ja hajamielinen. Tämän kirjan kohdalla ei tullut ihme kyllä suurta haikeutta lopettaessa, mutta toisinaan on ihmeellisen haikeaa, jopa surullista saada kirja päätökseen. Viimeksi koin näitä tunteita lukiessani keväällä Linda Olssonin teokset Laulaisit minulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille sekä Johanna Adorjanin kirjan Rakkaudessa erottamattomat.

Olen usein leikkinyt ajatuksella, että minkälaisen lehtijutun tai kirjan joku voisi kirjoittaa minusta. Tai minkälaisen kirjan itse kirjoittaisin elämästäni, jos siihen olisi taito. Kirjoittaisinko omalla äänellä, itse kertojaminän roolissa? Vai tarkkailisinko elämääni objektiivisesti? Kun olen lukemassa tai lukenut oikein hyvän kirjan, huomaan ajattelevani/tarkkailevani jatkuvasti tai ainakin usein asioita "kirjan tyylillä". Siis "kirjoitan" päässäni... eilenkin kaupan kassalla huomasin tarkkailevani edellä olevaa nuorta miestä, joka vaikutti ujolta, osti pakastevihanneksia, ketsuppia, maitoa, ruispaloja ja kangaskasssin... tein omaa tarinaa hänestä päässäni.... Seuraan kahta paljon lukevan ihmisen blogia, ja ihastelen kovasti heidän taitoaan esitellä ja arvostellakin lukemiaan kirjoja. Mietin sitäkin, että "kirjoittavatko" hekin päässään? Susa ja lumiomena, teiltä tätä kysyn :)? En osaa oikein hienommin asiaa ilmaista, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan... :)

Tuosta eilisen nuoren miehen tarkkailusta tuli mieleeni toinen asia. Lainaan lumiomenalta oivallisen sanan; ihmisutelias. Minä olen juuri sitä, ollut kai aina ja luultavasti tulen aina olemaan. Muistan ihan ihmeellisiä (ainakin muiden mielestä) yksityiskohtia minulle ehkä vieraidenkin ystävien ystävien elämistä. Tätä rakas lukioaikainen ystäväni jaksoi ihmetellä. Jos kirjoittaisin, en osaisi kirjoittaa fiktiota, vaan luultavasti kirjoittaisin omaelämäkertamaisesti tai sitten jonkun lähipiirin ihmisen elämästä. Siihen tästä ihmisuteliaisuudesta olisi varmaan paljon apua! :)