Hetki työpäivästäni

"Vanha mies ottaa tukea tiskipöydän reunasta, siirtää raskailta vaikuttavia jalkojaan lähemmäs pöytää. Sääret ovat paljaat, hän ei pue sukkia tai pitkiä housuja kotona koskaan ylleen. Ylävartaloa lämmittää kolme puserokerrosta, mutta jalassa on vain lyhyet alushousut... Molemmissa paljaissa säärissä on lukuisia kirkkaan valkoisina hohtavia haavateippejä, jotka juuri sain aseteltua paikoilleen. 


Vaimo tulee toisesta huoneesta, istahtaa nojatuoliin minua vastapäätä. Jaan keskittyneesti molemmille lääkkeitä dosetteihin kahdeksi viikoksi. Sivusilmällä kuitenkin tarkkailen tilannetta ja tajuan miehen kaatavan kahvia mukiin vaimolleen. Koko ajan hän nojaa toisella kädellä tiskipöydän reunaan. Kaataa maitoa kahvin sekaan, ojentaa mukin vaimolle, joka kiittää ja kuulostaa yllättyneen ilahtuneelta.  Kahvin kaveriksi hyrräpulla. Mietin, että mies aloitti valmistelut jo hiukan ennen kuin vaimo tuli huoneeseen. Olen heillä harvoin tähän aikaan iltapäivästä, joten tämä rituaali on jäänyt näkemättä. Olen pitänyt vaimoa fyysisesti huonokuntoisempana, mutta tällä hetkellä tilanne on toisinpäin. Siitä huolimatta mies passaa vaimoaan. Vai onko passata liian raju sana? Jos hän kuitenkin tekee sen rakkaudesta... tai voihan sitä kai passatakin rakkaudesta?


Olen vain kuullut matkan varrella monenmoista, jonka pohjalta olen luonut käsitykseni näistäkin ihmisistä. Liitettynä tietenkin omiin kokemuksiini. Viime viikolla melkein otin yhteen tämän vanhan miehen kanssa, olin menettää ammatillisen suhtautumiseni. Hän kyseenalaistaa kaikki lääkäreiden ohjeet, jonka vuoksi hoitajana koen ajoittain olevani puun ja kuoren välissä. Tänään tunnelma on seesteisempi, ja näen hänet jotenkin eri valossa kuin viime viikolla. Vanha mies, jolla on paljon vaivoja. Suurin osa todellisia, mutta myös paljon luuloteltuja. Kun ei ole juuri muuta kuin aikaa miettiä ja pelätä pahinta, lukea lääkepakettien tuoteselosteista mahdollisia sivuvaikutuksia. Vanha, huonosti kulkeva mies kaatamassa vaimolleen kahvia ja tarjoamassa hyrräpullaa."