Tuskailen tässä tämän uuden koneen ja kuvankäsittelyjen kanssa. No, jotain sentään... viikko on ollut tupaten täynnä menoa. Tiivistä oloa ja eloa. Tiistaina aloitin juoksukoulun, jonka toivon auttavan minua jatkamaan harrastusta, joka syksyisin jää... tai oikeastaan jo heti kohta kesän päätavoitetapahtuman jälkeen alan lepsuilla. Aloitus oli ainakin mielenkiintoinen; kehonkoostumusmittaus, Cooperin testi ja lihaskuntotestit. Raadollista ja hyödyllistä, tulokset eivät yllättäneet. Eivät onneksi myöskään masentaneet. Tästä voin suunnata vain ylöspäin :)!
Peksin kuolema on luonnollisesti ollut viikon puheenaihe. Neiti työsti suruaan piirtämällä. Haudalla Hra Kuopus oli käynyt keskiviikkona moneen kertaan itsekseen. Uudesta kissastakin on ohi mennen puhuttu, mutta aika näyttää... Roopesta ei oikein ota selvää, kaipaako tai etsiikö se veljeään, en tiedä. Saalistaa kuitenkin ja nukkuu yöt sisällä. Hyvä niin.
Eilen vietettiin yhdistyksemme 85-vuotissynttäreitä nukketeatterin ja kakkukahvien kera. Suurin osa viikon vapaista hetkistä menikin enemmän tai vähemmän juhlaan liittyvissä valmisteluissa. Kiitettävästi saimme väkeä liikkeelle ja siitä luonnollisesti hyvä mieli. Ei aherrettu turhaan.
Säätiedotusten povaama ilman reilu kylmeneminen ja lumenkin lupaus saivat vauhtia tämän talon ja pihan syystöihin. Kummallisen paljon pihalla onkin kaikenmaailman epämääräistä rompetta kesän jäljiltä!! Samalla tuli todettua, että moni keväällä suunnittelemani asia pihalla on edelleen tekemättä. Mitä pitäisi jättää tekemättä, että saisi kaiken oleellisen kotona ja pihalla tehtyä?
Lupaan itselleni, että huomenna yritän levätä. Yhden mahdollisuuden siihen antaa Lähetyslounas, jonne appivanhemmat kutsuivat meidät syömään. Ei tarvitse miettiä ja laittaa kuin yksi ateria kotosalla. Illalla vielä mahdollisesti muutaman viikon tauon jälkeen Latinos-tunti. Joskohan sitä akut olisivat latautuneet uutta työviikkoa varten sen jälkeen...
Juoksukoulu kuulostaa kiinnostavalta. Jos jaksat, niin kerro sen etenemisestä täällä blogissasi. Harrastin itse juoksemista ennen lasteni syntymää ja koetan viritellä harrastusta uudelleen, mutta olen vähän tällainen sunnuntaijuoksija ;)
VastaaPoistaToivottavasti saat rentoutua tänään sunnuntaina!
Kyllä vähän sain rentouduttuakin onneksi. Juu, juoksusta yms varmasti jossain vaiheessa tulee tekstiä :)
VastaaPoista