"Musabisneksiä"

Herra Kuopus on toista vuotta muskarissa. Keväällä haimme paikkaa ja hän pääsi musiikkiopiston järjestämään soitinkaruselliin eli -valmennukseen. Kuluvan lukuvuoden aikana hän pääsee tutustumaan vanhemman kanssa, kolmen lapsen ryhmissä seitsemään eri soittimeen. Tämän valmennuksen avulla voi ehkä löytää kiinnostuksen kohteen, ja pyrkiä sitten oikein musiikkiopiston opetukseen. Nokkahuilu ja viulu ovat nyt takana, viulun viimeinen kerta oli tänään. Olen kokenut huimia ihastuksen ja ihmetyksen tunteita niillä kerroilla kun olen ollut mukana itse. Opettajat ovat soittaneet instrumenttejaan (nokkahuiluope soitti meille klarinettia ja saksofonia) ja melkein olen liikuttunut siitä taidosta, jota olen päässyt aivan lähietäisyydeltä kuulemaan!!

Itse en ole koskaan soittanut muuta kuin suutani :). (jos ei ala-asteen nokkahuiluharjoituksia lasketa) En ole edes koskaan ollut erityisen kiinnostunutkaan soittamisesta. Kuorossa olin ala-asteella, ja joskus aikuisenakin vähän kokeilin uudestaan todeten, etten edelleenkään ymmärrä nuoteista mitään. Muistan ala-asteelta nuottiviivaston ja pompulat = nuotit siellä ja sen tunteen, etten oikein tajua... sama juttu kuin matikassa. Laulamisesta kyllä pidän ja sopivalla porukalla se on oikeinkin kivaa.

Mies on muutaman vuoden harjoitellut kitaransoittoa, ja onkin mukavaa kun hän soittelee. Joskus voimme jotain yhdessä laulaakin. Hän on perinyt äidiltään musikaalisuutta enemmän kuin minä mistään. Ja nyt vaikuttaa vahvasti siltä, että Hra Kuopus sitten vieläkin moninkertaisemmin. 2,5-vuotiaanan hän sai toivomansa leikkikitaran joululahjaksi. Vuotta myöhemmin hän näki ensimmäisen Risto Räppääjä-elokuvan, ja sen jälkeen rummut ovat olleet ykkösjuttu.

Minusta on hetkittäin hämmentävää, että kodissani pyörii paljon soittimia nurkissa; miehen vanha nokkahuilu ja huuliharppu muuttivat meille mummulasta. Marakassi, rytmimuna ja ksylofoni ovat saapuneet lahjoina lapsille. Pieni harmonikka asettui taloksi pari viikkoa sitten. Se oli majaillut aiemmin miehen tädillä, on kuulemma venäläinen, uniikki keräilykappale! Miehen täti oli sen joskus saanut lahjaksi virolaisilta ystäviltään. Jonkin sortin koskettimet Neiti sai appivanhemmilta lahjaksi jo 1,5-vuotiaana, jolloin olin erityisen hämmentynyt. Ihmettelin, että onpas heillä kova usko ja luotto lapsenlapsen tuleviin kykyihin :)! Mutta onpa osoittautunut oikein hyväksi ja hauskaksi laitteeksi, varsinkin Hra Kuopus sitä soittelee. Ja nyt siis tosiaan viimeisenä saapuivat reilu viikko sitten NE RUMMUT. Leikkirummut alkoivat käydä jo pieniksi soittajalle, ja aivan mahdoton hinku oli saada isommat. Sähkö-ja bassokitara ovat seuraavaksi toivelistalla!!!!

Soitinkaruselliin Hra Kuopus on suhtautunut vaihtelevin tuntein. Ilta-aikaan tapahtuva opetus on melko väsyttävä kokemus hoitopäivän jälkeen. Pientä ujostelua ja harmia on vaihtuvien uusien opettajien suhteen koettu myös. Lyömäsoittimiinkin päästään tutustumaan, mutta meidän vuoromme on vasta alkuvuodesta. Jännityksellä kyllä odotan rumpuopettajan kommentteja Hran taidoista, kannattaako pyrkiä opetukseen jo tulevana keväänä.