tiistai 5. lokakuuta 2010

Surullinen päivä


Vapaasti ulkoilevan kissan omistajan pahin pelko toteutui meillä tänään. Peksi eli Hra Kuopuksen kissa oli kohdannut auton kuolettavasti. Naapurin isännältä oli tullut aamupäivällä tekstiviesti puhelimeeni. Hän oli ystävällisesti kantanut Peksin portaillemme löydettyään sen. Mieheni oli onneksi kotona yövuoron jäljiltä torkkuen. Kissasta ei ulospäin nähnyt kolaria muuten, kuin liikuettaessa suusta tuli vähän verta. Iltapäivällä yritin ehtiä töistä kiireesti kotiin, että saamme yhdessä kertoa lapsille, jotka tosin jo ehtivät juuri pahimmoilleen naapurin muksuilta kuulla asiasta uskomatta sitä todeksi.

Hautapaikka löytyi saunan takaa rauhallisesta nurkasta, pikkumies kaivoi isänsä kanssa savista maata totisena. Ristin tehnevät huomenna kun ovat vapaalla. Neiti otti asian erittäin raskaasti, hänelle molemmat kissat ovat olleet tärkeitä. Itki raukka aivan lohduttomasti miettien samalla miten kovasti surisi, jos hänen Roopensa olisi kuollut. Sitä minä en edes uskalla ajatella...

Auton alle jäämisen riskistä olen puhunut lapsille alusta asti. Asumme lähellä isompaa tietä, jossa on 5okm/h rajoitus. Kohdaltamme alkaa kuitenkin semmoinen suora, jossa aivan varmasti kiihdytetään yli rajoitusten... En jaksanut vielä haastatella naapurin isäntää näkikö hän tilanteen. Ja mitäpä se auttaa miettiä, että olisiko kuski voinut ehtiä väistää vai ajoiko tahallaan päin tietä ylittävää kissaa... Ulkona vapaasti liikkuvat kissat ovat totta kai vaarassa, mutta toisaalta luontoni ei anna periksi pitää kissaa sisälläkään tässä ympäristössä, jossa on peltoa ja puskaa joka puolella. Niin vaikeaa, ristiriitaista ja juuri nyt ennen kaikkea surullista.

6 kommenttia:

  1. Kyyneleet silmissä luin kissastanne, vaikka ei kai pitäisi näin liikuttua, koska a) olen aikuinen b) en tuntenut killiä ja c) istun töissä ja luen blogia ruokatunnilla. Mutta ei voi mitään. Otan osaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos myötäelämisestä. Vaikea päivä ollut tyttärellä, kouluun menoakin jo harkittiin, kun niin kovin itkuinen oli aamusta alkaen raukka... mutta toisaalta koulu toi muuta ajateltavaa.

    VastaaPoista
  3. Rakkaan lemmikin kuolema on rankkaa lapsille!Voi teitä! Lämpöinen ajatus ja terveinen
    Marialta

    VastaaPoista
  4. voi itkun itku :( kyyneleet virtaa tädilläkin täällä. tosi paha mieli edelleen...

    VastaaPoista
  5. :( Rakkaan lemmikin poismeno on AINA surullinen asia, tulipa se yllättäen tai tavallaan tietäen, esim vanhuuden myötä. Paljon lämpimiä ajatuksia sinne!

    VastaaPoista
  6. Kiitos myötäelämisestä kaikille. Viikko tulee huomenna Peksin kuolemasta. Juttelin lauantaina naapurin isännän kanssa. Hän ei ollut ihan kohdalla sillä hetkellä kun yhteentörmäys sattui, mutta sen verran lähellä, että oli kuullut kovan tömäyksen. Sen perusteella luulen, että auto on tullut aika lujaa. Vasta tuohon postilaatikkorivimme luokse tullessaan hän oli huomannut Peksin, joka oli jo hengetön siinä vaiheessa. Oli ollut makuulla tassujensa varassa eli varmaan yrittänyt vielä edetä törmäyksen jälkeen. Tiellä oli myös kuollut lintu ja kissan suupieliessä höyheniä. Luultavasti raukkapieni oli ollut tulossa saaliin kanssa kotiin... ehkä ei tohkeissaan huomannut autoa, tai sitten ei saaliin kanssa ehtinyt niin nopeasti alta pois kuin yksin olisi ehtinyt...

    No kuten sanottu, turhaa spekuloida, se ei kissaa takaisin tuo. Itse olen parina iltana huomannut ajattelevani ennen nukkumaanmenoa, että täytyy käydä ovella, jos Peksi tulee vielä sisälle. Eilen kun etsin auton lämmityspiuhaa piharakennuksesta ja muutenkin touhusin hämärässä, niin luulin kissan lähestyvän itseäni... vaikka tiesin Roopen olevan sisällä. Ikävä on.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!