Voi Neiti Esikoinen; pieni iso tyttäreni!! Ikään kuuluvaa uhmailua ja omien rajojen uudelleen maalailua on ollut havaittavissa pieninä annoksina kuluneen eskarilukuvuoden aikana. Viime viikkoina enenevässä määrin. Aina hänellä on vahva oma tahto ollut, ja hyvä asiahan se on pidemmän päälle... mutta välillä ei meinaa jaksamus ja ymmärrys äiti-ihmisellä riittää. Ja toisaalta samaistun noihin fiiliksiin hyvin vahvasti... Miten ne rajat osaisi vetää fiksusti ja pysyisi johdonmukaisena? Vastalauseita tulee välillä niin napakasti, että en tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Juuri kun saadaan edellinen soppa jäähtymään ja selväksi, alkaakin uusi keitos porisemaan ja yleensä kahta tulisempana....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!