Tuntemuksia

Päässäni soi Zen Cafen Sika-nimisen kappaleen kohta, jossa lauletaan: " Totta kai minä rakastan, totta kai minä rakastan, tarvitseeko sitä todistella miljoonilla sanoilla?"

Olen lukenut ja kuullut aiheesta rakkaudenkieli. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on oma rakkauden "äidinkielensä" = oma tapansa sitä rakkauttaan ilmaista. Rakkaudenkieltä ovat kosketus, sanat, teot, lahjat&huomionosoitukset ja laatuaika. Jokainen meistä puhuu kaikkia näitä kieliä, mutta useimmilla meistä joku näistä on ominaisempi kuin toinen.

Minun rakkaudenkieleni muodostuu ennen kaikkea sanoista, lahjoista&huomionosoituksista sekä laatuajasta. Mieheni rakkaudenkielen tärkeimmät osa-alueet ovat tämänhetkisen tulkintani mukaan kosketus, teot ja laatuaika. Tekojen merkitykseen havahduin eilen, kun hän soitti minulle töihin kysyäkseen siunausta rakenteilla olevan grillikatoksen tukipuita koskevaan ideaan. Hän on paneutunut suurella intensiivisyydellä tähän projektiin, ja olen valtavan ylpeä sekä iloinen hänen koko ajan lisääntyvistä rakennustaidostaan. Niin ja se siunaus siis tarvittiin siihen, että voiko hän tehdä kaiteisiin meidän etunimiemme alkukirjaimet. Olin tästä melkein liikuttunut! Ajatus oli kaunis ja hieno, toteutus tapahtui heti eilen ja näyttää hyvältä.

Jäin myös pitkästä aikaa miettimään sitä, miten paljon hän on tehnyt kotimme eteen. Kaksi vuotta sitten aloitimme huhtikuussa ison remontin... palkatun timpurin rinnalla mieheni teki niin paljon kuin ehti, pystyi ja osasi. Talomme kaikki ulkoseinien paneelit eli yhteensä monta monituista kilometriä hän on käsitellyt kolmeen kertaan pensselin kanssa.... siis vain jotain mainitakseni. Onneksi sitä havahtuu tajuamaan näitä asioita, vaikka oma rakkaudenkieli kaipaakin välillä enemmän niitä sanoja ja huomionosoituksia...

Pidämme molemmat Zen Cafesta, ja kuluneen kevään aikana löysimme myös Samuli Putron soololevyn. Samulin sanoitukset ovat loistavia. Olemme taivaltaneet pian kaksitoista vuotta yhdessä, pääasiassa hyvin tasaisesti. Tuntuu, että kipuilen enemmän oman itseni kuin mieheni kanssa. Aika ajoin sitä kuitenkin pelkää ja epäilee, ahdistuu monenmoisesta. Eräänäkin keväisenä yönä en osannut nukkua mieheni ollessa työporukalla illanvietossa. Aamuyöstä heräsin kun hän ei vielä ollut tullut. Melkein voin pahoin kun jostain alitajunnasta hyökyivät teinivuosien seurustelusuhteiden pettymystä aiheuttaneet kokemukset turhine odotteluineen... Kun hän sitten lopulta tuli kotiin, kiukuttelinkin vähän... ja itkin hänen nukahdettuaan. Seuraavana päivänä hän pyysi minut viereensä sohvalle, jossa kuuntelimme toisiimme käpertyneinä Mitäpä jos- kappaletta... miten turhaan surinkaan yöllä!



(kuvat kesältä -08 kun kiersimme moottoripyörällä Saaristorenkaan 10 yhteisen vuoden kunniaksi)