"Mitä toivot että jää..."

... kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää" laulaa Juha Tapio. Kuvassa pala pihasta, jonka poikki on kuljettu paljon. Saunapolku isäni kotipaikassa, lapsuuteni Mummolassa, yhdessä maailman parhaista paikoista. Tänään isäni äiti täyttäisi 82 vuotta. Heinäkuussa hänen kuolemastaan tulee yhdeksän vuotta. Mummo lähti isovanhemmistani ensimmäisenä... pitkälle aikuisuuteen olin saanut pitää heidät kaikki neljä. Pitkään elin siinä ajatuksessa, etteivät isovanhempani edes ole vanhoja.

Mummo oli vilkas, eläväinen, toimelias, vieraavarainen, ehtiväinen, iloinen, tomera, taitava... oikein kunnon maatalon emäntä, joka ehti kaikkien töiden ohella mm. hoitaa kukkaset, tehdä käsitöitä, hoitaa meitä lapsenlapsia ja osallistua jos jonkinlaiseen harrastus- ja järjestötoimintaan. Eikä hän juuri sairastellut. Sitten tuli aivoinfarkti, joka pysäytti eläväisen. Opiskelin silloin sairaanhoitajaksi, ja asuin aivan sairaalan vieressä. Kävin lähes joka ilta syöttämässä mummoa. Autoin, silitin, hoidin ja olin läsnä. Muistan niin kirkkaasti, miten hän sanoi fysioterapeutille kuntoutuksen lomassa huilatessaan, että lapsenlapset ovat olleet hänelle kaikki kaikessa. Ja siltä se oli aina tuntunutkin. Halvauksen jälkeen osat mummolassa vaihtuivat, ukki alkoi hoitaa sekä mummoa että huushollia. Kunnostautuikin oivallisesti, leipoi ja laittoi ruokaa. Viisi vuotta kesti tämä matka, sitten sairaus alkoi viedä voimia ja kuntoa alaspäin...

Kukkapenkissäni kasvaa mummon Kultapalloa, Jättihelokkia ja Syysleimua, niitä vaalin ja hellin aarteinani. Juhannusruusunkin olen kuljettanut idästä tänne. Siinä on ensimmäiset nuput... toivottavasti se tuoksuu yhtä hyvälle kuin Mummolassa.