sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kesää odotellessa eli leikkimökkiesittely




















Kesällä 2007 pihaamme nousi leikkimökki. Ultimatemarketin pienin vierasmaja taisi olla malli. Mies sen rakensi, ja me lasten kanssa autoimme maalaamisessa. Sisustaminen sitten luonnollisesti ollut minun ja Neiti Esikoisen heiniä. Kovin vaihtelevasti ovat lapset siellä leikkineet, mutta toivotaan että vielä muutaman kesän kelpaisi... Neiti muuten valitsi tuon sisäseinien kuultomaalin, sävy on mandariini :). Kissakangas seinällä on Finlaysonin, jostain nettikirppikseltä sen bongasin, vaikka harvoin semmoisilla käyn. Meillä oli lastenhuoneessa samanlainen ruskeapohjaisena kun olin itse pieni. Mökin huonekalut ovat vähän vaihdelleet, mutta appivanhempien entisen kirjahyllyn alaosa on ollut alusta asti. 

Kuistilla olevat punaiset puurattaat ovat äitini vanhat, hänen isänsä on ne aikoinaan tehnyt. Postilaatikko ja lypsyjakkara ovat talomme mukana tulleita aarteita. Toisessa kuvassa oleva silmäpuolinukke on minun ensimmäinen vauvanukkeni, jonka sain parivuotiaana kun sisareni syntyi. Marko on hänen nimensä ja istuupa muuten minun vanhassa sitterissäni. Kuvat muuten ovat eri aikoina otettuja, eri kesinäkin vielä. Leikkimökki taitaa olla myös vähän semmoinen äidinkin leikkipaikka siinä mielessä, että sitä on kiva laittaa sieväksi ja söpöksi! Viime kesänä tein portaiden molemmille puolille pienet kukkapenkit, saas nähdä miten Kuunliljat ja Särkynyt sydän ovat talvesta selviytyneet.Itse mökki on joka talvi hieman kärsinyt lämpötilanvaihteluista ja kosteudesta. Ikkunanpielilautoja saa oikoa keväällä, samoin oven kanssa lienee hommia edessä tänäkin keväänä.


4 kommenttia:

  1. Ihana! Täytyykin kohta googlettaa tuo Ultimatemarket, koska meillä on vähän leikkimökkikuumetta. Olemme harkinneet (ja savolaisiksi osaamme joskus jahkata hämäläisen hitaasti ;-))) leikkimökkiä pihaamme. Sen pitäisi olla aika pieni, koska tonttimme on tyypilliseen pääkaupunkiseutulaiseen tapaan vain 850m2 (ei sentään 400 neliön tontti, sellaisiakin täällä myydään) ja leikkimökki sopisi oikeastaan vain yhteen osaan tonttiamme.

    Tuo kissakangas on suloinen!

    Ja särkynytsydän on takuulla selvinnyt hyvin talvesta. Se on vanha hyvä kotimainen perenna. Kannattaa lumien sulettua suojata sitä harsolla pakkasöinä.

    VastaaPoista
  2. Hihi, mie naureskelen täällä pakkomielteiselle tavalleni kirjoittaa (tahallaan) kukkien nimet isolla alkukirjaimella :)! Mielestäni ne ansaitsisivat erisnimet!

    Meillä on tonttia vähän liikaakin (2500m2), mökille löytyi paikka helposti. Sen viereen kohosi viime kesänä grillikatos/kesäkeittiö. Ehkäpä siitäkin postauksen teen, kun näitä kesäjuttuja alan oikein miettiä!

    VastaaPoista
  3. Oi, ollappa meilläkin oma piha, edes pieni sellainen! Nyt vain koitan suunnata energiani tuohon parvekkeeseemme ;)

    Onpas oikein sievä leikkimökki hurmaavine yksityiskohtineen!

    Ja vielä hurmaavampi ajatus, että kukatkin ansaitsisivat erisnimet ♥

    VastaaPoista
  4. :) Kiitos Susa, pidän itsekin kovasti mökistämme! Ja kyllä, kukille erisnimet!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!