Postremontaalinen oireyhtymäkö?

Maanantain vastaisena yönä heräsin vasemman käden särkyyn. Kipu viilsi ranteesta ylöspäin, käden sisäpuolella. Kipu antoi enteitä jo sunnuntaina kun piimätölkkiä avatessa viilsi kovasti peukalosta ranteeseen päin. Öinen leposärky ja siihen herääminen oli pelottavaa. Maanantaina kipua ei tuntunut, aamupäivän tosin olin kovin varovainen käden käytön kanssa. Onneksi oli vapaapäivä. Tiistaina käsi ei oireillut töissä. Eilen iltavuorossa vasen pakaralihas ja alaselkä oirehtivat liikkeellelähdöissä. Hetkittäin jopa niin, että piti hiukan ontua. Pyrin normaalia enemmän välttämään kiertoliikkeitä etenkin hoitaessani vuodepotilaita. Vuoron päätteeksi googletin ranteen tiimoilta syndroma canalis carpi-oireita ja työtoverini diagnosoi pakara-/selkävaivojeni olevan remontin jälkeistä stressinlaukeamista. Tiedä häntä, mutta raihnaiseksi tunnen itseni. 

Ihan oikeasti kivut kertovat siitä, että olen laiminlyönyt itseäni viime kuukaudet. Keväällä ahersin painoni ja kuntoni kanssa niin, että elopaino putosi vuodenvaihteesta huhtikuun alkuun 8kg. Söin kurinalaisesti tarkan ruokavalion mukaan ja arkisen hyötyliikunnan lisäksi tein paljon lihaskuntoharjoittelua kotona, eksyinpä kuntosalillekin vastoin tapojani kunnon kohentuessa. 

Nyt syksyn pimentyeässä on taas niin helppo käpertyä kotiin, pupeltaa (huonoja) hiilareita mahan täydeltä.... MUTTA haluanko heittää hukkaan kaiken keväällä näkemäni vaivan ja työn??!! Sitä kyselen itseltäni lähes päivittäin. Paino on pysynyt nyt puolisen vuotta saavutetun 65kg:n tuntumassa, ja se sinänsä on jo saavutus kaltaiselleni jojoilijalle. Mutta jos en nyt pidä itseäni kurissa arkiruokailujen suhteen, niin paisun hyvin äkkiä takaisin lähtötilanteeseen. Olen niin on-off-tyyppinen monessa asiassa, mutta etenkin näissä ruokavalio-kuntoilujutuissa. Miksi sen kultaisen keskitien ja itselle parhaiten sopivan toimintatavan löytäminen on minulle niin vaikeaa? En halua olla mikään "fitness-pimu" tai langanlaiha, vaan terve ja hyväkuntoinen, normaalipainoinen.

Osaan nauttia hikisestä liikunnasta ja kuntoilu tekee niin hyvää päänupille, että jo sen takia sitä pitäisi muistaa harrastaa. Viime aikoina olen ikäväkseni huomannut itsessäni merkkejä siitä, että liikkumisen vähäisyys kiristää hermojani. Ruokasioita tulee ajoittain mietittyä ihan liikaa, uudeksi uskonnoksihan tuota sapuskaa ja ziljoonia eri ruokavalioita sanotaankin jo monissa lehtijutuissa. Minä haluan tehdä hyvää kotiruokaa ja hemmotella perhettä arkenakin ajoittain iltapalapannareilla tai omenakaurapaistoksella. Rahka ja raejuusto ovat mielestäni hyviä, ja syön niitä vaikken olisi millään dieetillä. Haluaisin tehdä kasvispainotteisempaa ruokaa, ja olen wannabe-kasvissyöjä, jos tytär päättää (enteitä on ilmassa) jossain vaiheessa jättää lihan ruokavaliostaan, niin sitten minäkin (nuoruusvuosina olinkin monta vuotta ilman punaista lihaa). Tykkään kovasti häärätä kotona ja värkätä kaikenlaista, ehkäpä enemmän kuin kuntoilla, joten otapa tästä sitten selkoa. 

No niin, semmoinen vuodatus. Se on odottanut tuloaan. Noin. Eteenpäin sanoi mummo lumessa... tai lehtikasassa!