keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Hymyilyttää





Minusta tuli maanantaina toista kertaa täti, sain suloisen siskonpojan kun toinen sisareni miehensä kanssa sai esikoisensa. Kävimme viime viikolla hiihtolomareissulta palatessa lasten kanssa heillä ja kovasti tädillisiä ohjeita huutelin mahaan, että sais tulla jo, kun laskettu aika oli juuri sinä päivänä ;)! Suunnaton ilo ja onni pikku perheen puolesta!

Toisen siskontyttö täytti jo 7kk, ryömi Ukkilassa kovalla tohinalla ja riekkui Neiti Esikoisen kanssa. Aivan hurmaava pikku neitokainen.

Isäni voi paremmin kuin viimeksi tavatessamme jouluna, lääkitystä on muutettu. Toivon hänelle voimien palautumista ja virkeää mieltä.

Itse voin myös hyvin, teen elämäntaparemonttia ja siksikin täällä hiljaisempaa. Kuukauden päässä häämöttää miehen kanssa kahdenkeskinen reissu Dubrovnikiin tammikuussa olleen 10-vuotis hääpäivän kunniaksi! 

Iloisia, keväisiä ja positiivisia aatoksia siis täällä. Toivottavasti myös siellä!!



2 kommenttia:

  1. Hauskaa - meillekin syntyy lähipiiriin vauva. odotan jo ihan malttamattomana!

    Dubrovnik lumosi meidät pari vuotta sitten kesällä. Olimme koko perhe, ja paikka oli sopivassa suhteessa rantalomaa, historiaa ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä.

    Ihania talvikuvia! Katsoin taaksepäin vaikka kuinka pitkälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinullakin on vauvauutisia tiedossa! Meitä pyydettiin juuri tänään pikkumiehen kummeiksi <3!

      Kiva kuulla, että piditte Dubrovnikista, moni sitä on kehunutkin. Matkakuume nousussa :)

      Kiitos kuvakehuista, on täällä monta semmoista, joista pidän kovasti itsekin. Pitäisi teettää vaikka canvastauluksi...

      Poista

Kiitos ajatuksestasi!