Saatan lapsia kouluun arkiaamuisin, jos olen vapaalla tai menossa iltavuoroon. Koulumatkaa heillä ei ole kuin noin 800metriä, mutta ajoittain varsinkin Hra Kuopusta tympii kävellä, joten miksipä en lähtisi saatille. Enkö juuri siksi halua tehdä lyhennettyä työaikaa, että voin olla enemmän läsnä lapsille? Iltaisin on harrastukset ja leikit kavereiden kanssa, mutta nämä aamut ovat yhteisiä hetkiä, etenkin juuri Kuopus tuntuu tarvitsevan niitä. Samalla saan toki itsekin hyvän aloituksen päivälle, ja edes vajaan puolen tunnin happihyppelyn. Pyrin kyllä jatkamaan matkaani koululta vielä johonkin suuntaan niin, että lenkkini pitenee, mutta aina en jaksa.
Tänään kotiin päin palatessa, vähän ennen kuin otin päivän lehden postilaatikosta, ihastelin auringonnousun värjäämiä pilviä. Ne olivat vaaleanpunaisia, ja niistä tuli mieleeni Muumipeikko ja taikurinhattu-tarinan kananmunankuorista syntyneet pilvet. Ne, joilla Pikku Myy, Muumipeikko, Niiskuneiti ja Nipsu lensivät. Tavallinen hetki postilaatikolla, minä hymyilin ja olin onnellinen näkemästäni, sekä siitä mieleeni tulleesta muumimuistosta.
(p.s. kuva viime viikolta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!