Siivousprojektieni keskellä täytyi tänään pysähtyä selailemaan kuvissa näkyviä "kirjallisia" tuotoksia. Slam book- vihkoja tehtiin joskus ala-asteen viimeisinä vuosina ja yläasteella paljon. Tunnetteko tapauksen? Vihko, johon sai itse keksiä kysymyksiä ja kaverit vastasivat niin, että ensimmäiselle sivulle keksivät nimensä perään jonkin merkin, jota sitten käytettiin jokaisella sivulla tunnisteena kysymyksiin vastatessa. Ensimmäisen olen tehnyt 1986 eli kymmenvuotiaana ja viimeinen taitaa olla 1991 tai -92. Kansissa lentäviä lausahduksia niin suomeksi kuin englanniksi, sekä joitakin artistien nimiä noissa ihan ekoissa.
Minulla ei ollut koskaan Teinari-kalenteria, vaan halusin tuommoisen ison Karviskalenterin. Joka vuosi yläasteella. Niihin olen tallettanut harvasanaisesti kommentteja elämästäni. Päiväkirjaa pidin jo ala-asteelta alkaen ja niissä sitten olen tuntojani purkanut tarkemmin. Tuo omenakuvioinen kirja oli ensimmäinen päiväkirjani vuodesta 1986 alkaen. Varsin hellyttäviä ensimmäisten vuosien muutaman lauseen merkinnät. Loppupuolella sitten alkaa jo olla moninaisempaa vuodatusta ja jatkuvaa sydämien piirtelyä... huoh! Pinon päälimmäisenä on yhden vuoden päiväkirja, jossa ne sydämet sen kun lisääntyvät. Alimmaisena pinossa on riparikirja, jota en ole hennonnut heittää menemään, vaikka eipä tuota ole tullut selailtuakaan.
En lukenut noita vielä kunnolla läpi, mutta sieltä täältä silmäilin. Ajatukset kyllä siirtyivät tehokkaasti kahdenkymmenen vuoden taakse... järkyttävää, niin kauan on siitä kun peruskoulu päättyi. Suurimman osan asioista muistan niin tarkkaan, etten voi tajuta aikaa kuluneen noin paljoa! Ajattelin, että joku lämmin kesäpäivä istun kaikessa rauhassa pihalla, ja luen näiden lisäksi kaikki vanhat kirjeet sekä kortit läpi. Niitäkin on aikamoinen määrä jemmassa nimittäin.
p.s. Neiti Esikoinen teki oman Slam bookin heti tänään, kun oli ensin lueskellut noita minun vanhoja läpi :)
Hei!
VastaaPoistaIhania muistoja! :-)
Tyttären opettaja yritti elvyttää luokallaan slämmeri-ideaa pari vuotta sitten. Ei oikein lähtenyt lentoon lasten keskuudessa, vaikka äiti innostui.
Nykyisistä facebook-viestiketjuista kavereiden kesken ei jää oikein mitään selailtavaksi vuosien päästä.
Tyttärellä on kyllä blogi, johon kirjoitellaan kavereiden kanssa. Olen aina silloin tällöin muistuttanut, että omasta blogista kannattaa tehtä varmuuskopio, jota voi lueskella vuosienkin päästä...
Hei Linnea, ja kiva kun kommentoit! Tuo on kyllä ihan totta, että näistä sähköisistä versioista ei välttämättä tosiaan jää mitään "käteen".
VastaaPoista