keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Tasalukuja




Minulta livahti taas ohi blogini oikea syntymäpäivä, joka oli 3.3. Muistin kyllä aloittaneeni blogin maaliskuussa, mutta luulin synttäreiden olevan puolivälissä kuuta (viime vuonna kävi samalla tavalla). Kolmen vuoden lisäksi lukijoita on nyt tasan kolmekymmentä, uusimpina Liinu ja Jenni. Tervetuloa!! Synttäreiden kunniaksi haluan jotain kivaa pientä arvonnan merkeissä taas järjestää, mutta täytyy ensin hiukan tuumailla. 

Arki porskuttaa tasaisesti eteenpäin, pakkanen paukkuu aamuisin ja iltapäivällä autoilevalle työläiselle tulee untuvatakissa hiki. Uusi pesukone saapui tänään ja Mies asensi sen lisäksi myös uuden sekoittajan keittiön hanaan. On se kätevä!

Neidille alunperin tarkoittamani sukat ovat ihan kohta valmiit, ja höyrähdin ostamaan uusia lankoja. Sain tänään tiedon, että pääsen eräälle naisille tarkoitetulle, terapiatyyppiselle itsetuntemuskurssille, joka toteutetaan kolmena päivänä huhtikuussa. Odotan sitä mielenkiinnolla ja innolla.

Kuvassa on sunnuntai-iltapäivän valoilmiö taivaalla, sateenkaari pilvessä.

EDIT: EN NÄKÖJÄÄN OSAA LASKEA; olen aloittanut blogini maaliskuussa 2010 eli vuosia on täynnä KAKSI, eikä kolme... se olisi sopinut kyllä noiden toisten tasalukujen kanssa kivasti yhteen :)






6 kommenttia:

  1. Onnea tasaluvuista!

    Onpa jännä kuva, ihana ja ilmava. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katja onnitteluista. Tuo oli jännä valoilmiö talvisella taivaalla, ja kesti vain hetken. Kiva kun ehdin sen ikuistaa.

    VastaaPoista
  3. Ompas mielenkiintoinen tuo sateenkaarikuva! onnea vuosipäivästä, minä täällä ihan alkumetreillä pyristelen! Nytkin jäänyt bloggaaminen vähiin lomaviikon ja sitä seuranneen hengästyttävän työviikon takia mutta päätin että en ota tästä asiasta stressiä. kirjoitan ja kuvaan silloin kun aikaa on! Ja aina on aikaa piipahdella teidän muiden blogeissa! Muksaa viikkistä!

    VastaaPoista
  4. Onnea merkkipäivästä :)
    Ihmeellinen, hieno kuva!
    Kiitos haasteesta jonka heitit :) Tartuin siihen vasta nyt! Maaliskuulle valoa!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut blogille! Tuo kuva on todella upea! :) Olen käynyt katsomassa useamman kerran ja näköjään unohtanut autuaasti kommentoida. :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos onnitteluista Kaisamaiju, -T ja Kati! Ja kiva, että kuva ilahdutti. Se oli kyllä varsin erikoisen näköinen pilvi.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!