perjantai 29. heinäkuuta 2011

Pala saippuaa, ole hyvä!



Kuva Vihreän kosmetiikan kotisivuilta


Kookos-mandariini, kuulostaa herkulliselta vai mitä? Olen pitänyt kookoksesta niin kauan kuin muistan :)! Palasaippuoista pidän myös, enenevässä määrin. Viime vuosina olen alkanut jemmata niitä, koska pihasaunassa mielestäni pitää peseytyä nimenomaan palasaippualla. Käsienpesua varten lavuaarinreunalla ne eivät ehkä ole kaikkein hygienisimpiä, ainakin jos kysytään vaikka äitini mielipidettä. Toistaiseksi olenkin kylppärissä pitäytynyt nestesaippuoissa.

En oikein muista mistä palasaippuaihastukseni alkoi. Palasaippuoissa minua viehättävät muodot, värit ja tuoksut. Erityishyvä juttu on toki se, että niitä on saatavana täysin kasviperäisinä ja vielä luomuinakin. Ystäväni A.W on myöskin palasaippuioiden lumoissa, osin on tainnut hänen innostuksensa tarttua minuunkin. Yhdessä olemme miettineet suihkusaippuoiden ja shampoopullojen rivistön harventamista. Hän jopa taisi kokeilla jo shampoopalalla hiustenpesua (en tosin ole varma, että juuriko tällä blondilla ;) ).

Minulla ei ole toistaiseksi yhtä ainoaa suosikkia, vaan ostan palasaippuoita hetken mielijohteesta. Juuttiputiikin Reilun Kaupan tuoksusaippuoista Kurkku-saippua on tosin semmoinen, jota ostin heti toisen palan varastoon kun tuli sopivasti vastaan markkinoilla. Joitakin ihastuttavia yksilöitä kaipailen erityisesti, kuten viime kesänä Prahasta miehelleni tuliaiseksi ostamaani olutsaippuaa. Se oli väriltään olutta muistuttava, mutta tuoksu ei viitannut mallasjuomaan mitenkään. Se tuoksui ensin liian makealta, mutta kun totuimme siihen, siitä tuli koko perheen suosikki. Pihasaunassa koko perhe nimittäin peseytyy palasaippuoilla, vaikka mies ostaakin suihkua varten vielä miehekkäältä tuoksuvia nestesaippuoita ;)!

Tällä hetkellä pihasaunan vanhoilta kukkalautasilta löytyvät Frantsilan Romanttinen palasaippua, jossa on ainakin ruusua, vaniljaa ja pihlajaa (pakkausseloste jo poltettu saunan pesässä), miehen Lapista tuliaisiksi tuoma terva-mentholpala sekä perinteinen, vihreä SunLight saunasaippua. Ai niin, onhan siellä vielä Dermolisilin orvokkisaippuakin, joka ei kyllä mielestäni tuoksu siltä miltä pitäisi. Sisällä kylppäristä löytyvät Dermosilin Oliivisaippua sekä Vihreän Kosmetiikan palanen, jonka koostumusta en enää muista, mutta on hyvin mieto tuoksultaan. 

Nyt kun aloin tätä postausta varten enemmän tutkia netistä palasaippua-asioita, meinasin ihan seota ihastuksesta! Niin paljon kaikkea ihanan näköistä ja huumavilta kuulostavia nimiä! Lapsuuteni kotipaikkakunnalla tehdään luomusaippuioita, kurkatkaapas Sola Saippuan sivuille täältä. A.W toi minulle lahjaksi tämän firman suloisen saippuan, näitä saa lähikaupunkimme käsityöliikkeestäkin.


5 kommenttia:

  1. Palasaippuat on ihania, teen niitä itsekin. Vähän laboratorio-olosuhteita se vaatii lämpötilan ja lipeän käsittelyssä, ettei ole ihan lasten kanssa tehtävä juttu, mutta sujuu kuitenkin aika helposti. Kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Nuo Vihreän Kosmetiikan tuotteet on kyllä ihan parhaita. Nimimerkillä uskollinen kyseisen merkin tuotteiden käyttäjä jo monta vuotta ;) . Mun psorinen päänahka on juuri tuolla blondilla palashampoolla rauhoittanut ja psorinhan pitäisi olla täysin parantumaton tauti.

    VastaaPoista
  3. Hanna-Maarit, mielenkiintoiselta kuulostaa saippuan itse tekeminenkin!

    Vauhtimamma, taidanpa minäkin kokeilla palasaippuaa oireilevaan päänahkani kanssa. Itse olen vasta heräämässä esim just Vihreän Kosmetiikan tuotteisiin :)

    VastaaPoista
  4. Tämähän oli kiva juttu:). Siis Vihreän Kosmetiikan tuotteet ovat mitä parhaimpia! Mun shampoo oli teepuuta, oikein hyvää tavaraa. Mulle sattui vaan niin, että keväällä innostuin testaamaan Lushia, josta löytyi jopa hoitoaine- ja deodoranttipalat. Aluksi saippuoiden tuoksut ja rakenne hurmasi, mutta yhtenä hetkenä, (ehkä sattuneesta syystä;) tuli totaalinen tuoksustoppi, ja jouduin hävittämään kaikki tämän firman ostokseni, samalla tuli taukoa myös VK:n hiustenhoitotuotteista. (Tiedoksi, yksi paketissaan oleva, testaamaton Lushin saippualohkare on vielä jemmassa, ja tulossa Kirsi sinulle, jahka tapaamme. Tuoksu on hyvin voimakas, mutta testaatpahan kestääkö nenä:)

    Ja vielä, pitäiskös suunnitella joskus retki Vihreän Kosmetiikan omaan myymälään Hyvinkäälle.. :)

    VastaaPoista
  5. :) EHDOTTOMASTI teemme tutustumismatkan Hyvinkäälle! Me tullaan teille, lapset ja miehet jäävät kotiin ja me häippästään ;)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!