torstai 7. heinäkuuta 2011

Lomafiilis hakusessa




Joskus on vaikeaa saada lomafiiliksestä kiinni. Yleisfiilis kyllä kääntyi jo tiistaina hyvin nukutun yön jälkeen duurivoittoiseksi, mutta monta lajia mietittävää on ollut kanssihmisten elossa ja olossa...

Tiistaina olin mansikkapellolla rakkaan ystävän kanssa, joimme kahvitkin kahteen kertaan termarista mansikkarivien välissä. Mieli ja maailma paranivat roimasti. Aikaa tosin vierähti sen verran, että kotoa kyseltiin täyttyneiden ämpäreiden lukumäärää ;)! 
Samalla reissulla piti täydentää kesäkukkavalikoimaa, kun kyseisellä puutarhatilalla olivat kaikki kukat jo puoleen hintaan, eihän sellaista tilaisuutta voinut jättää väliin!

Olemme lasten kanssa loma-aikataulussa, nukumme pitkään ja syömme miten, milloin ja mitä sattuu. Miehellä on ollut iltavuoroja ja ylityövapaita, varsinainen kesälomansa vasta elokuussa. Hänellä on ollut töissä kovin vaihtelevainen tilanne, tarkoittaen päivystämistä ja jatkuvia muutoksia työvuoroissa. Huomaan se risovan itseäni, kun ei oikein uskalla suunnitella mitään perheen kesken. Ensi viikoksi tosin pääsemme lähtemään Itä-Suomeen, juhlistamaan isäni keväisiä 60-vuotissynttäreitä, sekä Ilosaarirockiin. Mutta pikapikaa palaudumme kotiin tuolta reissulta.

Vuorokausirytmin ollessa lomalla yritän tietoisesti hukata myös ajantajuni, etten miettisi mikä päivä on tai mitä kello on. Toisaalta on mukavaa, ettei ole ensi viikon lisäksi mitään lukkoonlyötyä tai suunniteltua lomaohjelmaa. Toivon että ensi viikon reissu toisi sitä lomafiilistä, koska yleensähän se maisemanvaihdos auttaa kummasti...


5 kommenttia:

  1. Tuttu tunne, tosiaankin! Meilläkinhän nyt lomaillaan miehen loman myötä, mutta minun läheiset tuovat taas kerran asioillaan oman leimansa tähänkin lomailuun, puuh.

    Hei jos jaksat, nakkasin sinua sillä TOP 10 awards- haasteella ;)

    VastaaPoista
  2. Mukavia kesälomareissuja. Mie pääsen seuraavan kerran reissuun, kun menen elokuun alussa Urjalaan. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Susa haasteesta, kyl mie sen teen ennen reissuun lähtöä :)! Toivotaan sen lomafiiliksen löytyvän. Eilen kyllä nauratti rannalla lasten Pomppufiilis, kun naapurin likka soitti sitä biisiä kännykästään :D, väkisin tulee hyvälle tuulelle.

    Hanna, kiitos toivotuksestasi! Urjala on muuten aika lähellä meitä :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan eteerinen kesätunnelma kuvakollaasissa <3 oih! Kodinkuvalehti se ilostuttaa aina luukkuun kopsahtaessaan, sulla osui nyt just nappiin loman alottajaisiksi. :)

    VastaaPoista
  5. AW, kiva kun tykkäsit kollaasista, niitä on kiva tehdä välillä!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!