perjantai 14. tammikuuta 2011

Latua!




Pidän hiihtämisestä paljon. Perinteisellä tyylillä. Muistan miten isän kanssa opettelin pururadalla mäkien nousua ja laskua. Ihmeen kärsivällinen hän jaksoi olla. Alaluokkalaisena olin hänen kanssaan laturetkellä, joka minun muistikuvissani on koko päivän mittainen. Isällä oli kovamuovinen, harmaa vyökotelo, jossa oli joitakin suklaakeksejä energiaeväänä. Matkalla taisimme saada kuumaa mehuakin huoltopisteestä. 

Sittemmin hiihtointo hiipui, ala-asteen myöhempinä vuosina pakolliset hiihtokilpailut olivat ikäviä ja verenmaku suussa hiihtäminen ei ollut mielekästä. Vaikka nyt mietittynä; miksi sitä hiihti niin lujaa, kun kuitenkin tiesi ettei mitaleille tarvitse edes yltää? Joku sisäinen pakko kai se ajoi vaan rehkimään, vaikkei oikeasti ollut mitään kilpailutaustaakaan. Kilpailuviettikö lie? Yläasteella hiihto ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, tosin silloin en mitään muutakaan kuntoa kohottavaa harrastanut. Laskettelurinteessä kyllä viihdyttiin, Pohjois-Karjalassa kun mutkamäkiä riittää.

Jossain vaiheessa noin parikymppisenä tulin kuitenkin lähteneeksi siskoni kanssa Kolille isän mukana johonkin hiihtotapahtumaan. Isä oli positiivisesti yllättänyt, että halusimme oikeasti ladulle, emmekä rinteeseen! Siitä taisi jäädä jonkinlainen uusi kipinä lajiin. Miehen ja hänen vanhempiensa kanssa tein ensimmäisen matkani Lappiin 1999 talvella, ja pohjoisen maisemissahan kelpaa hiihdellä! Ennen lapsia kävin aika ahkerasti ihan itseksenikin hiihtämässä paikallisilla pururadoilla, kaverilta käytettynä ostetuilla varusteilla. Talvet täällä etelässä ovat tietenkin olleet välillä niin vähälumisia, ettei ladulle ole päässyt. Ja myös oma kausiluontoisuuteni liikunnan suhteen on tietysti myös vaikuttanut siihen, ettei hiihtokilometrejä ole joka talvi kertynyt...

Nyt tein joulun jälkeen sijoituksen ja ostin itelleni uudet sukset, siteet ja monot. Karhun Optigrip-sukset eli semmoiset nanopohjasukset, joita ei tarvitse voidella. Kaksi kertaa ehdin ennen tautia niitä testata ja hyväksi havaita. Tänään oli jo kova polte päästä hikoilemaan! Paikallinen pururata on melkoisen mäkinen, 4,1km kierroksen hiihtelin menemään ja sen päälle vielä kilometrin lisälenkin pesäpallokentän ympäri. Olo oli tyytyväinen lenkin jälkeen, keli hyvä, pakkasta -10 ja ladut kunnossa!

Toki kuntoiluhiihtämisen lisäksi pidän myös pitkistä päivähiihdoista, joita juuri Lapinreissuilla on harrastettu. Kuumaa juomaa termariin ja evästä reppuun, eräkämpällä tai taukotuvalla lepotauko kamiinan lämmössä... Kaksi vuotta sitten olimme hiihtolomalla Saariselällä, josta kuvan ladut ovat. Lisäksi olemme käyneet Sallassa, Ylläksellä, Pyhällä ja Rukalla. Tulevalle hiihtolomalle olisi myös mahdollista lähteä Sallaan, mikäli mies saa lomaa/vapaata järjestettyä. Lapsetkin pysyvät jo sen verran hyvin suksilla, että jonkun pikku laturetken voisi tehdä... toivottavasti nämä lumet pysyvät etelässäkin pitkään!!!

Minkäslainen on Sinun suhteesi sivakointiin? :)



8 kommenttia:

  1. Ihanaa...olen itse myös uudelleen kipinän löytänyt hiihtelijä. Tänä talvena vain en ole ehtinyt vielä käydä kertaakaan kun ne harvat "vapaat" olen painunut avantoon.

    VastaaPoista
  2. Hei villiviini ja kiva kun kommentoit! Minä olen kokeillut muutaman kerran elämässäni avantoa, ja hyviä kokemuksia olivat. Nyt vaan ei ole sopivan lähellä paikkaa... että voisi edes testata innostuisiko lajista :)!

    VastaaPoista
  3. En osaa hiihtää:( mutta pidän retkikävelystä repun ja kuuman mehun kanssa:D ja luistelusta.Täällä missä asumme on niin harvoin latulunta ja itseasiassa mulla ei ole ollut suksiakkaan oppikoulu vuosien jälkeen.Sait hiihdon kuulostamaan ihanalta:D

    VastaaPoista
  4. Hmm... Suhteeni hiihtoon? Se taitaa olla aika olematon. Olen viimeksi hiihtänyt lukiossa (ja siitä on vaatimattomasti vähän reilut 20 vuotta). Jotenkin hiihtäminen on ajatuksena ihan ok, mutta käytännössä moinen on jäänyt väliin. Hassua sinänsä, koska hiihdin lapsena paljon enkä isompanakaan potenut mitään erityisempiä traumoja hiihtämisestä. Se vain jäi... Tosin pakko on tunnustaa, että mä en yleensäkään ole mikään kestävyyslajityyppi liikuntaharrastusteni suhteen. Pitkästyn helposti. ;)

    VastaaPoista
  5. Hiihtäminen on ihan ok laji, tosin meikäläinen pelkää ylämäkiä ja alamäkiä. Tykkään siksi hiihdellä omaan tahtiini tasaisia latuja.. Mieheni osti minulle jokunen vuosi sitten sukset kun ajatteli saavansa minusta reippaan hiihtoseuralaisen... Hattua kyllä nostan hiihtoharrastajille, on se vaan niin kuntoa kohottava laji!!! Aion kyllä tänä talvena käydä sivakoimassa, nyt kun kerran olisi niin hyvä talvi sen suhteen :)
    Hyvää viikonlopun aikaa!

    VastaaPoista
  6. Hiihtäminen on ihanaa! Tosin lasten syntymän jälkeen olen hiihtänyt luvattoman vähän... Nautin hangista ja suksien suhinasta, olen aika pitänyt nimenomaan murtomaahiihdosta. Laskettelijaa minusta ei saa.

    Kuule, onneksi olkoon! Voitit blogini arvonnassa kirjapaketin. :) Lähetätkö minulle sähköpostitse yhteystietosi ja kirjatoiveesi.

    VastaaPoista
  7. OHOOOO!!! Ihanko totta lumiomena!!??? Mie en yleensä voita mitään!!! :)

    Ja kiitos kaikille kommenteista!!

    VastaaPoista
  8. puuh. suksia en ole omistanut sitten ala-asteen. yliopistovuosina meillä kuului koulutukseen parin tunnin(?) verran hiihtoa, ja silloin lainasin suksia opiskelutoverilta. sen jälkeen en oo hiihtänyt, ja töissäni oon onnistunut jotenkin ihmeen kautta välttymään siltä velvollisuudelta. Silti joka talvi ajattelen, että pitäis ostaa viimein ne sukset...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!