perjantai 28. tammikuuta 2011

Häähumua, haastetta ja ekat tulppaanit







Siinäpä sitä on kerrakseen yhteen postaukseen otsikkoa!!! Kiirettä on pitänyt, mutta hyvää sellaista! Rakas kälyni, mieheni ainoa sisko, joka on minullekin melkein kuin oma, kolmas sisko, menee kahden viikon päästä naimisiin. Niinpä meilläkin on jo monenmoista valmistelua asian tiimoilta. Juhlakampauksen harjoittelua morsiusneidolle (kuvassa koekampausnuttura jo purettu ja neiti taiteilee veljensä rumpujensoitolta suojautuneena), ja vaatteidensovitusta sulhaspojalle. Itselleni ostin tänään elämäni kalleimman leningin sitten oman hääpukuni, mutta enpäs kyllä kunnon juhlapukua ole omistanutkaan aikoihin. Oli ihanaa asioida kunnon palvelua tarjoavassa liikkessä, jossa myyjät osaavat asiansa. 






Lumiomenalta sain haasteen kertoa itsestäni seitsemän asiaa, tunnustusta... tämä on haastava oikeasti. Kokeillaan kuitenkin:

1. Olen tuntenut appivanhempani pidempään kuin mieheni. Minun vanhempani ja appivanhempani ovat nimittäin opiskelutovereita, ja minä heidän ystäväporukkansa ensimmäinen lapsi.  Appiukkoni kertoi häissämme pitämässään puheessaan, että minä olen ensimmäinen vauva jolle hän on vaihtanut vaipat!! :)

2. Minulla on jonkinasteinen addiktio servetteihin. Siis paperisiin, mikä ei tietenkään ole kovin ekologista. En voi kulkea ainakaan ale-korin ohi ostamatta jotain jemmaan... 

3. Syön purukumia lähes jatkuvasti, tietenkin Xylitol-sellaista. Siis addiktio tämäkin. Tosin ei pahimmasta päästä. 

4. Jatkan riippuvuuslinjalla; huulirasva. Blistexin purkki. Sitä ilman on vaikeaa olla. Bepanthen käy hätätilanteessa. Minulla on ollut aikoinaan melkoisen ikävä bakteeritulehdus ja ihottuma suun ympärillä huuliherpeksen jälkitautina. Sen jälkeen minusta on tullut yliherkkä huulien kuivumisen suhteen.

5. Jos olen puhelias ihmisten seurassa, niin jatkuva pulina käy päässäni itseksenikin ollessa. Käyn siis vilkasta pääni sisäistä keskustelua, milloin mistäkin aiheesta... 

6. Käyn aika ajoin kovaa pohdintaa kuluttamiseni, pukeutumiseni, harrastamiseni yms ja niiden yhteen sopivuuden suhteen.  Kun esim. pyrin kierrättämään ja olemaan sitä kautta edes hieman ekologisempi hlö, niin onko ristiriitaista että sitten kuitenkin vaikka kävisin kalliissa liikuntakeskuksessa pitääkseni itsestäni huolta... ymmärrättekö mitä tarkoitan? 

7. Puhun paljon, nopeasti ja välillä liian monimutkaisesti. Joskus hyvässä seurassa, kun tarinaa pukkasi jokaiselta vuorollaan, laskimme että minulla oli "jonossa" viisi seuraavaa aihetta... :)  tosin kuohuvalla juomalla korkeissa laseissa taisi olla kyllä osansa sillä kerralla ;)

Itse voisin heittää haasteen Katille Kirahvilaan, Annikalle Vaahteramäkeen ja - T:lle Vihreän talon väki-blogiin.


Niin ja ne ekat tulppaanit ostin minäkin... monessa blogissa niitä näkyi jo pari viikkoa sitten. Odotan edelleen amarylliksen kolmannen kukkavarren nupun aukeamista...


7 kommenttia:

  1. Oih, tulppaaneja. Mie sinnittelen vielä helmikuulle, vaikka ois tehnyt mieli jo tänään ostaa kimppu olkkarin pöydälle. Mulle tulppaanit on lähestyvän kevään merkki, ja tänä vuona olen hätkähtänyt, että miten niitä jo nyt on myynnissä! Vai onko niitä aina ollut jo tammikuussa?

    VastaaPoista
  2. On niitä kuule siskoseni jo heti kun joulukukista päästään, ollut ennekin. Ja kohta on mämmiäkin, vaikka tänä vuonna pääsiäinen on viikko ennen vappua...

    VastaaPoista
  3. Kylläpä meillä onkin yhteisiä asioita. Minä myös haalin paperiserviettejä heräteostoksina. Niitä ei voi vastustaa. Ja huulirasva-addikti olenkin minäkin, en koskaan käytä huulipunaa. Samoin olen puhelias, aiheet vaihtelevat ja ovat moninaisia jne. Tai ehkä se on vain itäsuomalaisuutta. :)

    Kiva, että teit tämän. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. :) osittain varmaan itäsuomalaisuuttakin! Mie käytän huulipunaa tosi harvoin, juhlissa yms toki. Ei miun huulet oikein tahdo kestää punia tai kiilteitä.

    Kiva oli tehdäkin, Facebookissa oli joskus samantapaisia, tein sellaisen jossa piti kertoa 25 asiaa :)

    Mukavaa viikonloppua Sinullekin!!

    VastaaPoista
  5. Hih, minäkin olen servetti-hamstraaja ja pulina jatkuu kyllä pään sisässänikin jos ei juttuseuraa ole ;)

    Vuoden ekat tulppaanit ovat aina niin ihania!Kunhan tästä tervehdytään ja saadaan koti siivottua, hankin kyllä ekan kimpun!

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteen heittämisestä, tartun tähän haasteeseen :) Kiva lukea sinusta, minullakin on purkka- ja huulirasva-riippuvuudet :)
    Mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Hauska kuulla, että meitä on muitakin -T :)!!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!