Latua!

Pidän hiihtämisestä paljon. Perinteisellä tyylillä. Muistan miten isän kanssa opettelin pururadalla mäkien nousua ja laskua. Ihmeen kärsivällinen hän jaksoi olla. Alaluokkalaisena olin hänen kanssaan laturetkellä, joka minun muistikuvissani on koko päivän mittainen. Isällä oli kovamuovinen, harmaa vyökotelo, jossa oli joitakin suklaakeksejä energiaeväänä. Matkalla taisimme saada kuumaa mehuakin huoltopisteestä. 

Sittemmin hiihtointo hiipui, ala-asteen myöhempinä vuosina pakolliset hiihtokilpailut olivat ikäviä ja verenmaku suussa hiihtäminen ei ollut mielekästä. Vaikka nyt mietittynä; miksi sitä hiihti niin lujaa, kun kuitenkin tiesi ettei mitaleille tarvitse edes yltää? Joku sisäinen pakko kai se ajoi vaan rehkimään, vaikkei oikeasti ollut mitään kilpailutaustaakaan. Kilpailuviettikö lie? Yläasteella hiihto ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, tosin silloin en mitään muutakaan kuntoa kohottavaa harrastanut. Laskettelurinteessä kyllä viihdyttiin, Pohjois-Karjalassa kun mutkamäkiä riittää.

Jossain vaiheessa noin parikymppisenä tulin kuitenkin lähteneeksi siskoni kanssa Kolille isän mukana johonkin hiihtotapahtumaan. Isä oli positiivisesti yllättänyt, että halusimme oikeasti ladulle, emmekä rinteeseen! Siitä taisi jäädä jonkinlainen uusi kipinä lajiin. Miehen ja hänen vanhempiensa kanssa tein ensimmäisen matkani Lappiin 1999 talvella, ja pohjoisen maisemissahan kelpaa hiihdellä! Ennen lapsia kävin aika ahkerasti ihan itseksenikin hiihtämässä paikallisilla pururadoilla, kaverilta käytettynä ostetuilla varusteilla. Talvet täällä etelässä ovat tietenkin olleet välillä niin vähälumisia, ettei ladulle ole päässyt. Ja myös oma kausiluontoisuuteni liikunnan suhteen on tietysti myös vaikuttanut siihen, ettei hiihtokilometrejä ole joka talvi kertynyt...

Nyt tein joulun jälkeen sijoituksen ja ostin itelleni uudet sukset, siteet ja monot. Karhun Optigrip-sukset eli semmoiset nanopohjasukset, joita ei tarvitse voidella. Kaksi kertaa ehdin ennen tautia niitä testata ja hyväksi havaita. Tänään oli jo kova polte päästä hikoilemaan! Paikallinen pururata on melkoisen mäkinen, 4,1km kierroksen hiihtelin menemään ja sen päälle vielä kilometrin lisälenkin pesäpallokentän ympäri. Olo oli tyytyväinen lenkin jälkeen, keli hyvä, pakkasta -10 ja ladut kunnossa!

Toki kuntoiluhiihtämisen lisäksi pidän myös pitkistä päivähiihdoista, joita juuri Lapinreissuilla on harrastettu. Kuumaa juomaa termariin ja evästä reppuun, eräkämpällä tai taukotuvalla lepotauko kamiinan lämmössä... Kaksi vuotta sitten olimme hiihtolomalla Saariselällä, josta kuvan ladut ovat. Lisäksi olemme käyneet Sallassa, Ylläksellä, Pyhällä ja Rukalla. Tulevalle hiihtolomalle olisi myös mahdollista lähteä Sallaan, mikäli mies saa lomaa/vapaata järjestettyä. Lapsetkin pysyvät jo sen verran hyvin suksilla, että jonkun pikku laturetken voisi tehdä... toivottavasti nämä lumet pysyvät etelässäkin pitkään!!!

Minkäslainen on Sinun suhteesi sivakointiin? :)