Mitä kuuluu?

Lapsillemme syntyi puolitoista viikkoa sitten uusi serkku, ja me pääsemme poikavauvan kummeiksi. Leivoin banaanikakun rotinoiksi sekä sienipiirakan. Huomenna kevätkauden toiset voimistelukisat, tyttären harrastus on äidinkin harrastus. Suru on hiljaisessa vaiheessa, mutta aktivoinut itsetutkiskeluvaihteen pitkästä aikaa päälle. Talvi ei tiedä olisiko vai ei. En saa itseäni niskasta kiinni liikkumisen ja syömisen suhteen, se ottaa aivoon. Tekisi mieli jollekin kaupunkilomalle keväällä koko perheen voimin. Yle Teemalta tullut Valokuvan voimaa- sarja sykähdytti, ja toivon mukaan pääsen kesällä Miina Savolaisen oppiin minäkin. Töissä on raskaampi vaihe, mutta en minä mitään muutakaan osaisi tehdä (kai). Olen ostanut ihan liikaa uusia vaatteita. Leikkasin omenapuita vähän ja nyt puskee versoa kirjahyllyn päällä pari oksaa. Kirjahyllyn päällä on muutenkin vain kivoja asioita.

Mitäs sulle?

Lomalla

 

 

 

 

 

 

Ollaan hiihtolomalla Sallassa. Täällä on sentään talvi. Tosin sää on harmaa, ja vettäkin satanut, mutta silti voin allekirjoittaa ensimmäisen kuvan ajatuksen; rinteessä ja ladulla on mukavaa. Sen verran harmaata on kuitenkin, etten ole kameran kanssa ulkona heilunut. Flunssa alkaa olla mennyttä, tosin kroppa (mieleni lisäksi) on sen jälkimainingeissa kovin väsynyt.

 

 Hra Kuopus koristeli tänään jokaiselle oman iltapalarahka-annoksen ja vähintään yhtä iloisesti hymyilevät reissuhammasharjojemme suojakotelot. Eilen kävimme Papana pubissa kokemassa Hra Heinämäen Lato-orkesterin reissuversion eli Puuvajaorkesterin. Heikki Salo hurmaa aina. Huomenna ehkä vuorossa hänen luotsaamansa House Band aikuisten kesken. Voisikohan joku järjestää minulle toisen viikon lomaa tähän perään?

 

 

 

 

 

 



Flunssa kaatoi minut eiliseksi sängynpohjalle, alkuviikon sinnittelin töissä puolikuntoisena. Tänään olen pakannut pikkuhiljaa varusteita sunnuntaina alkavaa hiihtolomareissua varten. Ensin kuitenkin menemme hautajaisiin. 

Oma sairastaminen ja pakkaustohinat, Tyttären harrastushommat ja töihini liittyvät asiat ovat pitäneet ajatukseni jonkin aikaa kauempana tapahtuneesta. Tänään suru hyökkäsi taas kunnolla kimppuuni, kun valitsin toisen Siskoni kanssa muistovärssyä yhteiseen kukkavihkoomme. Mitä on tapahtunut, miten minä tämmöistä teen, miksi minun täytyy lukea tämmöisiä värssyjä??!!?? En edes uskalla ajatella, miten epätodelliselta ja kamalalta tämä kaikki tuntuu Siskostani, joka huomenna hautaa Rakkaansa...

Toivon voimia ja erityisen lempeitä enkeleitä rinnallemme huomenna(kin). 

Harmaata

Viime kesänä Hra Kuopus totesi minulle, että hiuksissani on viivoja. Kyllä, niinhän niitä on, enenevässä määrin. Loppuvuodesta huomasin niitä tulleen värjäyksistä huolimatta lisää, aina vaan enemmän. Niin kuin myös naururyppyjä silmäkulmiin. Lokakuussa huomasin ensimmäistä kertaa vaivoja käsissäni, rannekanavan ahtaumaa epäilin. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittavani tänne näistä ikääntymisen merkeistä itsessäni... tai siis kehossani. Nyt ne tuntuvat niin toisarvoisilta asioilta. 

Viime vuosi oli elämässäni tai -mme (perhepiiri, lähisuku) rauhallinen suvantovaihe; toinen siskoni sai esikoisensa, isän syöpä saatiin pysähdyksiin, kukaan ei kuollut ja työrintamallakin oli mukavaa ja sopivan haastavaa. Tämä vuosi pyörähti käyntiin eikä ehtinyt tammikuu edes puoliväliin, kun kohtalo pyöräytti rulettia rajusti riistäen edellä mainitulta siskoltani miehen ja pieneltä pojalta isän. 

Olen väsynyt ja surullinen, harmaa sisuksia myöten. Elämän ja kuoleman kysymykset, kaiken tämän maanpäällisen merkitys ja merkityksettomyys mietityttävät. Tuskastun turhanpäiväiseen narinaan ja valitukseen, katselen kaikkea uudesta perspektiivistä. Miksi täällä ollaan? Mitä varten tämä kaikki touhotus ja vouhotus, kova kiire ja stressi? Kaikki tekeminen, onko se kaiken näkemämme vaivan arvoista, kun se voidaan pyyhkäistä pois hetkessä. 

En jaksa ymmärtää. 

Tai ehkä minä saatan täällä jotain sanoa. Tai julkaista kuvia. Ehkä purkaa jotenkin jotakin. Ainakin tätä arkea kaiken surun keskellä. Siitä on kuitenkin selvittävä, vaikka mieli on raskas ja huoli läheisistä rinnassa painava. 

En minä edellisen otsikkoni tavoin ole kai koskaan sanaton. Puhun paljon. Niin paljon, että väsyn siihen joskus itsekin. Otsikollani ajattelin viittaavani siihen, ettei tilanteelle meinaa olla sanoja. Sitten kuitenkin kirjoitin sanoja olevan paljon, muttei täällä kerrottavaksi. Tämä kaikki sekavuus kuvaa viimeisen viikon mielentilaa ja keskittymiskyvyn puutetta. Aloitan monta hommaa saamatta niitä kunnolla loppuun. Sitä teen normaalistikin, mutta nyt hajamielisyys on huipussaan. Mutta se on ohimenevää, tiedän. 

Sanaton

Meidän perhepiiriämme kohtasi valtaisa, käsittämätön suru viikko sitten äkillisen kuolemantapauksen myötä. Pidän tietoista taukoa täältä. Sanoja olisi paljon kirjoitettavaksi, mutta tämä ei ole tällä hetkellä se oikea väylä. 

 Voi hyvin ja pidä huolta rakkaistasi, muista sano heille miten tärkeitä ja rakkaita he sinulle ovat.

Lohtuna Johannan ääni.

Meillä pelataan pukin tuomaa Ubongoa, sekä pleikalla Harry Pottereihin perustuvia pelejä Wonderbook-lisälaitteen kanssa; Book of Spells on kohta läpikoluttu. Potter-kirjoista pääsemme aloittamaan Puoliverisen prinssin tänään iltasaduksi, edellistä Feeniksin kiltaa luettiinkin kuukausitolkulla, kun joka ilta ei ehditä lukemaan.

. Vuosi vaihtui ystäväperheen luona ja vuoden ensimmäinen päivä pyörähti aamuvuorossa. Rakkaan ystävän perhe vieraili viikonvaihteessa ja minä lämmittelin välejä ujostelevaan kummipoikaamme. 11. hääpäiväkin vilahti ohi loppiaisaattona. Muut päivittävät ahkerasti facebookissa joulunsa pois raivaamista. Minä olen kasannut suurimman osan tarkkaan mietityistä joulukoristeista työhuoneeseen, mutten ole saanut laatikoitua ja vietyä yläkertaan varastoon. Kuusi lähti jo kyllä perjantaina, mutta muuten olen jotenkin jumissa. Mutta olenpa saanut vaikeahoitoiseksi sanotun atsalean hengissä, ihan uusi tuttavuus minulle tämä kukkanen. 

Piti tehdä viime vuodesta vuosikatsaus kuvineen kaikkineen, mutta ei sit vaan irronnut. Tyttären voimisteluun liittyvät kuviot täyttävät kalenteria ja lupauduinpa joukkueenjohtajaksikin kevään ajaksi. Ruokailu-ja liikunta-asiat on taas saatava ruotuun, sekä riittävät yöunet. Kaksi aamuvuoroa takana, ja olo on ihan nuutunut. Kun en vaan muka osaa mennä ajoissa sänkyyn ennen kuin olen ihan itkuväsynyt. Toivon totisesti, että viikonvaihteeseen ennustetut pakkanen ja lumi tulisivat piristämään tätä harmautta ja märkyyttä!