Teini-ikäisenä minä huristelin poikaystävän kirkkaankeltaisen Suzuki-mopon "takapenkillä" pitkin pikkukylän raitteja. Kevari-iän lähestyessä haaveilin ajoittain motskarikortin ajamisesta, mutta koska isäni ei oikein lämmennyt, niin ajatus unohtui yht'äkkiä kuin oli syntynytkin. Nyt jälkeenpäin tiedostan, että tuo ajatus taisi kummuta ensisijaisesti siitä, ettei siellä pikkukylällä ollut prätkämimmejä. Vähänkö olisi ollut siistiä olla eka lajissaan!!
Mies taas on aikanaan mopoillut Honda Monkey-merkkisellä pikku mopolla, muttei ollut sittemmin hinkunut kevarin tai isommankaan pyörän puikkoihin. Kunnes sitten jonkin sortin innostus iski yhdeksän vuotta sitten, ja hän ajoi Neiti Esikoisen syntymäkesänä kortin.
Moottoripyörä meille ilmaantui viitisen vuotta sitten, Mies ja appiukko kun päätyivät ostamaan kimppapyörän, mikä toki jonkin verran helpottaa tätä kohtalaisen kallista harrastusta. Joka kesä olemme koittaneet tehdä edes pienen retken yhdessä, viime kesänä taisin olla tosin vain kerran pyörän takapenkillä.
Tämän hetkinen "mopomme", niin kuin tuommoista isoakin pyörää tulee kutsuttua, on Suzuki Bandit merkiltään. Kuutiot, hevosvoimat yms ovat minulle rehellisesti sanottuna ihan hepreaa, enkä niistä jaksa paljoa kiinnostua. Pääasia, että on hyvät varusteet ja kaunis sää! Ja että käydään mielenkiintoisissa paikoissa, juodaan kahvit ja ehkä syödäänkin jossain uudessa paikassa.
Motskarin takapenkillä istuminen on yllättävän mukavaa (paitsi tällä hetkellä takapenkki ei ole paras mahdollinen, uusista lisävarusteluista huolimatta), voisin sanoa että parhaimmillaan jopa meditatiivista! Kauniilla säällä, pieniä maalaisteitä ajellessa sielu kirjaimellisesti lepää! Kaikki tuoksut/hajut haistaa paljon voimakkaammin kuin autosta käsin; saunanlämmityksen savu, mesiangervon vahva aromi, niitetty heinä, lehmänlanta... Kypärän sisällä on myös aikaa ajatella tai olla ajattelematta. Ajatukset vaihtuvat yleensä maisemien ja juuri noiden hajuelämystenkin myötä... Ja vietetään siinä aikaa yhdessä rakkaan kanssa, vaikka suurin osa matkasta ollaankin kommunikoimatta. Mutta se hiljaa oleminen on kyllä tälläiselle sosiaaliselle surinasussulle ihan terveellistäkin!
Tämän yhteisen kahden viikon lomamme aloitimme viime sunnuntaina ajelemalla Miehen tädin mökille Keski-Pohjanmaalle, jatken yöpymisen jälkeen Pohjois-Pohjanmaalle appivanhempien lapsuudenmaisemiin. Lapset tulivat heidän kanssaan jo edeltäkäsin autolla. Tätä samaa mallia kokeilimme jo muutama vuosi sitten, ja koska se havaittiin varsin toimivaksi, niin appiukko ehdotti tätä kun kahdenkesken ajelusta haaveilimme. Näin se onnistui mainiosti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!