Nyt oli vuorossa levoton yö, kuten niin usein työviikon alussa. Pitkästä aikaa koin hiipivää ahdistusta työasioista; haastavista, rehellisesti sanottuna rasittavista asiakkaista, paikallaan junnaavista asioista, ajoittain koetusta riittämättömyyden tunteesta... Oli ihanaa, kun mies oli kotona töistä tullessani. Viikonlopun hän oli työporukan pikkujoulureissussa, jo kaipasinkin häntä vetovuoroon. Yövuorojen lomassa (pystyy nukkumaan yötyössä jnkn verran) hän saa nyt pyöritettyä arkiaamuja/-päiviä paremmin kuin minä.
Lähdin heti lenkille, vaikka mittarilukema oli -17C (miten saa asteen merkin?) . Parikymmentä minuuttia kipitin hämärtyvässä pakkasillassa, jalat pysyivät lämpimänä polviin asti, reidet ja pakarat jäässä, yläkroppa hiestä märkänä. Talvijuoksu on uusi aluevaltaus, joten kerrospukeutumista täytyy vielä harjoitella. Mutta hyvää se teki pienikin lenkki!
Lapset halusivat otsalamppujen kanssa pihalle vielä ruoan jälkeen. Viihtyivät kylmässä melkein 1,5h, leikkivät viereisellä pellolla lumensekaisessa heinikossa. Posket ihanasti punoittaen tulivat glögille ja luumurahkalle. Joulukortit odottavat kirjoittamista tuossa tulostimen päällä, josko huomenissa aloittaisin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!