ehtii miettiä monemoista, kun sinne sattuu pääsemään yksikseen. Kesken isänpäivän huomasin miettiväni äitiäni. Kuuntelin aikuisen tyttären ja hänen äitinsä keskustelua. Siitä ajatukseni kääntyivät siihen, etten muista koskaan saunoneeni äitini kanssa. Hän ei kertakaikkiaan ole saunaihminen ja ehkä joidenkin mielestä jopa kummajainen. Suomalainen, joka ei pidä saunomisesta! Mutta niin se on aina ollut. Toisaalta lapsuuteni kodeissa ei edes ollut saunaa ennen kuin vasta ollessani jo teini-ikäinen. Isäni, mummojeni ja ukkieni, serkkujeni ja tätini kanssa kyllä muistan ahkerat löylynheitot, hangessapyörimiset ja vastan kanssa kylpemisen.
Sinne uimahallin saunaan päädyin isänpäivänä siten, että ostin miehelleni isänpäivälahjaksi osallistumisen paikallisen lehden kerran kuussa järjestettävään puistojuoksuun. Osallistumismaksuun kuului sauna ja uintikin, jonka tosin jätimme väliin. Lapset lahjoivat isänsä aamusella, kortit olivat vähintään yhtä hellyttäviä kuin vuosi sitten. Itsekin ostin hänelle juoksun lisäksi kirjan... vaikkei hän isäni olekaan, mutta minusta on mukava antaa lahjoja, joten miksi jättää hyvä tilaisuus käyttämättä. Ja mieheni on niin hyvä isä, että ansaitsi joka paketin! Yläpuolella olevassa kuvassa mies ja lapset lokakuisella telttaretkellä ikuistettuna.
Oma isäni on reissussa Saksassa, soitimme hänelle tietämättä tätä. Havahduin siihen (jälleen kerran), että pitkän välimatkan takia emme tiedä toistemme arkielämän tapahtumista... isälläni kun ei ole tapana kovin tiuhaan soitella huvikseen kysyäkseen kuulumisia. Silti hän välittää lapsistamme kovasti, ja tavatessa ukki on heille mieluinen kaveri... toivottavasti hänen jäädessään eläkkeelle ensi keväänä, löytyisi tapaamisillekin useammin aikaa.
Isänisälle eli ukilleni en saanut soitetuksi, koska tiedän ettei hän muista minua. Muistisairaus on edennyt vauhdilla, viimeisen reilun kuukauden hän on asunut ryhmäkodissa. Käydessäni idän reissulla hänen luonaan, hän vain ihmetteli ikääni ja sitä että minulla on lapsia, kun olen itsekin niin lapsi vielä... Kuvassa ukki sitomassa vastoja nuoremman siskoni kanssa joskus 1980-luvun puolivälissä... Onneksi itsellä on vielä muistot, ja nimenomaan hyvät muistot ukista. Tai molemmista ukeista, myös kaksi vuotta sitten kuolleesta äitini isästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!