Tämän viikon viimeisenä työpäivänä eli torstaina liikutuin aivan suunnattomasti ja yllättäen katsoessani vanhaa, äreää miestä silmiin lähietäisyydeltä. Olin juuri esittänyt hänelle kysymyksen koskien kotiutumista, ja hän vastasi minulle vedet silmissä, ettei uskalla eikä halua mennä kotiinsa yksin koska puolison kuolemasta on hyvin vähän aikaa. Löysin oman liikutukseni keskeltä oikeat sanat, löysin sopivan palan inhimillisyyttä itsessäni oikeaan aikaan. Työssäni koen monenlaisia raskaitakin hetkiä, tämä jäänee mieleeni lähtemättömästi. Koko kotimatkan mielessäni soi vuorotellen Jipun Vanha kaunis mies ja Samuli Putron Olet puolisoni nyt.