tiistai 23. lokakuuta 2012

Arkivapaapäivän kootut ilta-aatokset
















Lasten syysloma päättyi ja minulla on heti kolme arkivapaata. Mutta ei voi mitään, semmoista se on tämä vuorotyöläisyys. En valita, itse halusin osastolle, eikä ainakaan vielä harmita yhtään (tai ehkä ihan vähän, kun mietin ja pohdin tulevaan joulunviettoon liittyviä aikataulutuksia).

Pihalla on yllättävän kauniita yksityiskohtia, joita ei jatkuvassa harmaudessa huomaa. Eilen onneksi iso A näyttäytyi pilvien lomasta ja houkutteli ulos, auttoi näkemäään lokakuun kauniita yksityiskohtia. Haravoin viimeiset isot lehtimäärät omenapuiden alta, käytännössähän se oli aikamoista rapakkotallustelua ja varsin hellävaraista haravankäyttöä. Mutta näyttääpä niin paljon paremmalta kun ikkunasta ulos vilkaisee...

Niin, ne ikkunat. Jos niistä jotain näkee läpi. En muista pesinkö niitä keväällä, Äiti taisi pestä ne vuosi sitten. Tänään sain urakan alkuun, pesin lastenhuoneen ja makuuhuoneen ikkunat. Palkitsevaa puuhaa. Kirppikseltä löytynyt kappa lastenhuoneen ikkunaan odottaa jo silityslaudalla, loput ikkunat jäävät huomiseen... tai hamaan tulevaisuuteen.

Pääsin ikkunanpesussa hyvään vauhtiin, mutta sitten olikin jo riennettävä viemään Hra Kuopusta rumputunnille. Samalla reissulla teimme isommat ruokaostokset ja kuinka ollakaan, Prismasta tarttui jälleen kerran mukaani alennuslaarista servettejä. Olen toivoton niiden suhteen, mutkunneoliniinnättejäjahalvallasain! Lisäksi ostin lopultakin uuden sähkövatkaimen, vanha on palvellut kohtalaisen kauan; sain sen lukioaikoina silloisen poikaystäväni äidiltä joululahjaksi. Kyllä se yhä toimii, mutta aika tehoton tapaus, eikä äänikään kuulosta kovin turvalliselta enää! Nyt kelpaa huristella vispipuuroa tenaville.









2 kommenttia:

  1. Jopas on kauniita kuvia! Kyllä syksy on ihan oikeasti upea vuodenaika.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Roz! Itse olen aina pitänyt syksystä paljon, tämä lokakuun loppu - marraskuu toki on melkoisen synkkää pahimmillaan. Kauniina harvemmin olen lokakuuta pitänyt, mutta itsekin melkein yllätyin kuvien kauneudesta :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!