sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Jappuja vaan kaikille!






Neiti Esikoinen toivotteli vajaa kaksivuotiaana innokkaasti suu munkinsokereista suttuisena hauskaa jappua!  Itse olen huomisen aaton töissä normaalisti, isäntä ja lapset vapaalla. Tarkoitus on perinteisesti avata ulkosaunakausi, joten sitä silmällä pitäen kaikkien moninaisten ulkohommien lisäksi tänään jo saunan pukuhuonetta siivoilin. Itse löylyhuoneen pesu jää muulle perheelle huomiseksi.

Munkkeja lupasin paistaa, kun Neiti kovin niitä odottaa, ja perunasalaattitarpeetkin on hankittuna. Katsotaan mitä sitä sitten työpäivän päätteeksi saan aikaiseksi. Kaunista säätä on luvattu, joten ulkona puuhastelu jatkunee itse Valpurina, pitäisiköhän muuten tuulettaa ylioppilaslakkia haravoidessa :)!!?? Eli ei meillä ole sen suurempia vappuperinteitä tuon pihasaunan lisäksi. Tai no trampoliinin kokoaminen ajoittuu usein lähelle vappua, ja sen teimme jo tänään.

Foliopallot lupasin lapsille, kun eivät noita ole mankuneet joka vuosi nurkkiin pyörimään. AngryBirds-hahmot täytyi molempien saada, itse en niistä tolkkua oikein mitään. Vanhaksiko tulossa? Mutta "vanhapa" muisti muutaman twistnaruhypyn! Neiti on joskus saanut lahjaksi tai arvontapalkinnoksi värikkään twistnarun, jota ei ole vielä käytetty. Tänään verestin muistojani, ja näytin keittiössä ennen iltapalaa mallia lapsille. Hra Kuopus totesi, että tämähän on tosi kivaa. Joten ehkä jappuna hypimme myös twistiä, löysin nimittäin netistä ohjeitakin!

Joten eikun Iloista ja Aurinkoista Jappua kaikille! Ja malja keväälle!




6 kommenttia:

  1. Hauskaa jappua ja twistailua :)

    VastaaPoista
  2. Voi että tuo twistaaminen sitten oli suosittua muinoin! Meillä aina koulussakin välitunnilla ala-asteella kaivettiin twistinarut esiin ja hypittiin. En muista niiden nimiä, mutta vieläkin muistan miten suosittu sarja alkoi, varmaan selkäytimessäkin on nuo askelsarjat =). Jonkun hypyn nimi oli räpsy. Haah!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan joidenkin sarjojen nimiä, mutten itse hyppyjä juuri ollenkaan :)

      Poista
  3. Samansorttisia touhuja täälläkin... Juuri muistelin reippaita opiskelijavappuja, kuinka hauskaa olikaan! Mutta nyt on hyvä näin: Minua ei saisi kirveelläkään kaupungin ruuhkiin! Aika aikansa kutakin. HAUSKAA VAPPUA TEILLE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on niin totta, ettei minnekään ruuhkaan ja melskeeseen enää oikein jaksa. Tai jos semmoiseen eksyy joskus, niin sen tuntee sitten monta päivää jälkeen päin ;)!

      Poista

Kiitos ajatuksestasi!