Ostin kortin itselleni

Oloni oli iltapäivällä kotiin ajellessa haavoittuvaisen haperoinen ja repaleisen riekaleinen. On se aika kuukaudesta, kun itku voi tulla vaikkapa iltalenkillä vastaantulevan vieraan eukon tokaisusta; "Koita olla tuikkimatta sillä valolla silmiin!!" (korjasin otsalamppua parhaillaan juuri siksi, etten sokaisisi vastaantulijoita...)

Se on myös se aika, kun tekee mieli syödä koko ajan ja mitä vaan. Se aika kun tekee mieli kääriytyä peiton alle ja vain sääliä itseään ja valittaa pienuuttaan. 

Ja sitten siihen samaan syssyyn kuitenkin tajuaa aivan kirkkaasti kaiken omassa elämässä olevan hyvin. Siitäkin huolimatta näidenkin aikojen täytyy antaa tulla ja olla. Vaikka jollakin toisella on jonkin asian kanssa enemmän painimista kuin minulla, ei se tarkoita, että minun pitäisi vähätellä sen takia omaa pahaa mieltäni tai alavireisyyttäni, eihän?

Ruokaostoksilla päädyin korttihyllylle, ja sieltä silmiini osui kuvassa olevan kortin teksti. Osuipas muutostarveaatoksiini oivasti! Lisäksi kaunis pakkassää ja iltalenkki lasten sekä kameran kanssa piristivät mieltäni (sitä eukkoa lukuunottamatta). Iltatoimien aikaan lapset saivat minut vielä nauramaan vedet silmissä, joten nyt on kaiken kaikkiaan parempi olo. Juon Uskollinen ystävä-teetä ja neulon ehkä pari riviä yhden pienen, pian nimen saavan lapsukaisen lahjaan...