sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Juoksentelu-/kevennyskatsaus



Eikös ole aika ihana kuva? Tai siis ihanat palkinnot?

Osallistuin tänään ensimmäistä kertaa Kaukjärven kierrokseen juosten 14km kauniissa maisemissa. Sää oli raikas, mutta kuitenkin varsin hyvä juoksemiseen. Osasin pukeutua aika lailla sopivasti, ja sain seurakseni tutun ihmisen, joten matka sujui hyvin. En ole vielä ihan näin pitkää lenkkiä juossut, ja Suvi-illan puolimaratoniin on enää vajaa kuukausi. Tämän päivän kokemuksen ja fiiliksen mukaan jatkan valmistautumistani hyvillä mielin. Ainoat asiat jotka vähän enemmän mieltäni askarruttavat, ovat lenkkarini ja ns penikkakivut, sekä oikean jalan ukkovarpaan/päkiän rasittuminen. 

Nykyiset tossuni taitavat olla käytössäni kolmatta elleivät jopa neljättä vuotta. Nuo jalkojen kipuilut toki johtuvat pitkälti kasvaneista juoksumääristä, painonnoususta sekä aina liian vähälle jäävästä venyttelystä. Mutta luultavasti myös osaltaan väsyneistä tossuista. Nyt vaan alkanee olla viimeisiä hetkiä ostaa uudet tossut, jos aikoisin niillä juosta tuon puolikkaan. Oli miten oli, marssin varmasti tulevalla viikolla Intersportiin ja ainakin katsastan valikoiman. Lisäksi minua kiinnostaisi kovasti teettää sellainen Footbalance-analyysi, ja hankkia pohjalliset. Minulla on nimittäin todella korkea holvikaari jaloissani, ja sen takia käsittääkseni kunnon pohjalliset olisivat minulle tarpeelliset. Olen asiaa miettinyt jo aiemminkin, mutta nyt nämä uudet kivut ovat vasta herättäneet minut kunnolla. Jos en panosta jalkoihini/kunnon kenkiin, niin juoksemiset voivat jäädä vähiin tulevaisuudessa!

Kevennysprojektini kanssa olen nyt ollut kaksi viikkoa taas vaihteeksi kohtalaisen hyvällä linjalla. Leivän, perunan ja pastan sekä niiden kahvipullien ym rajoittamisella, annoksien tarkkailulla ja syömiseen liittyvien tapojeni intensiivisemmällä pohdinnalla/tiedostamisella vaakalukema on laskusuuntainen. Ei isoja muutoksia, mutta pienin ja turvallisin askelin. Toki katselen uteliaana kaikkia "vippaskonsteja" painonpudottamiseen liittyen, mutta josko nyt ymmärtäisin edetä järkevästi. Asetin tavoitteekseni saada Suvi-iltaan mennessä pois 3 kiloa, ja ensimmäinen kilo on jo poissa toista viikkoa :). Itsensä hallinnan tunne esim koulutusiltapäivän kahvijonossa oli palkitseva, kun en ottanut tarjolla ollutta viineriä. Eikä edes oikeastaan tehnyt mielikään.

Viikonlopun kaupunkilomasella söimme ravintolassa useamman kerran. Nykyisin ruokalistoilla on onneksi mistä valita. Jälkiruoan perään haikailin hetkellisesti, mutta tunne meni ohi. Tokihan sitä tuli siideriä nautittua useampi tuopillinen, joten jälkkärit saivatkin mennä. Eilen iski pitkästä aikaa kuitenkin sitten paha mieli, itseinho ja ärsytys. Kävimme muutamassa vaatekaupassa, mies etsi itselleen farkkuja. Ajattelin ensin, etten sovita mitään, koska en aio ostaa mitään ennen kuin saan painoa alaspäin.

 Eräässä outlet-myymälässä sitten tuli vastaan tarjous ota 3 maksa 2 ja se koski kaikkia tuotteita. Mies kehotti minua katsomaan löydänkö jotain. No päädyin kuitenkin sovittamaan muutamaa puseroa, ja hermothan siinä meni. Näilläkin vähäisillä ylikiloilla sovituskopit tuntuvat helvetillisiltä paikoilta, joten voin vain kuvitella miten ikävää oikeasti ylipanoisten ihmisten on niissä "vierailla". ARGH, että olin vihainen itselleni ja muodoilleni! Hetki sitten olin ääneen haaveillut kesän ensimmäisestä irtojäätelöpallosta, mutta hautasin ajatuksen saman tien. Kiukkuisena jätin muun seurueen sovituskoppeihin ja lähdin etsimään viereisestä Sokoksesta vessaa.

Kuinka ollakaan, mieleni piristyi hetkessä! Tapahtui nimittäin mielestäni aivan uskomaton yhteensattuma; kyseisessä Sokoksessa, juuri siinä aulassa, johon minä alakuloisena astuin, oli Neiti X työnsä puolesta tekemässä  mallikampauksia. Oli aivan puulla päähän lyöty! Ei voi olla totta, juuri kun olen aivan kuopassa näiden ruoka/painoasioiden takia, "törmään" yhteen blogistaniassa "tutuksi tulleeseen" ihmiseen, jonka laihdutusprojektia olen seurannut ja ihaillut vuoden! Tokihan minun oli aivan pakko käydä esittäytymässä ja muutama sana vaihtamassa. Oli kiva tavata livenä Neiti X :D!!

Loppupäivä menikin paremmalla mielellä, myöhäisellä lounaalla valitsemani runsas lohisalaatti maistui mainiolta reiluine hedelmälisukkeineen. Illalla kotona kyllä sitten herkuttelimme jäätelöllä koko perheen voimin ja karkkiakin söin jonkin verran. Mutta hyvällä omalla tunnolla. Tämän päivän juoksusuoritukseni jälkeen minulla on ollut koko ajan nälkä... tai mieliteko... tai tarve syödä. Ja toki söinkin.

 Tuleva viikko on juoksukoulun treeniohjelmani mukaisesti lepoviikko eli vain kaksi lenkkiä+lihaskuntotreenit. Noista "vippaskonsteista" kun tuossa aiemmin mainitsin, niin yhtä kyllä aion kokeilla; Detox-puhdistuskuuria viikon ajan. Ei siis mitään paastoa tms, vaan aamuisin juotava tehojuoma, jonka pitäisi kiihdyttää aineenvaihduntaa. Katsotaa miten ämmän käy! ;)

 Happoradion Ihmisenpyörän myötä toivotan hyvää, energistä ja reipasta viikkoa teille kaikille!

5 kommenttia:

  1. Tuo footbalance analyysi löytyy täältäkin harkinnasta. Saanko udella, että paljonko kyseisellä hankinnalla mahtaa nykyisin hintaa olla? Uudet juoksutossut olisi myös hankintalistalla. Kesätossut varmaan vielä toimii, mutta talven juoksugoret on kyllä pakko uusia. Ne on vaimennusten puolesta loppuun juostu.

    VastaaPoista
  2. 14 km....siis WAU!!!! ( Näin vaan pikaisesti jääkiekkopelin lomasta ;D)

    VastaaPoista
  3. Vauhtimamma, en yhtään tiedä mitä pyytävät Intersportissa. Hiljakkoin olis ollut ilmainen analyysi, mutta en päässyt silloin.

    Susa, kyllä vain. Aika jäi kirjoittamatta, se oli 1.33.52. Kuukauden päästä pitäis hilipasta sitten vielä 7kilsaa enemmän!

    VastaaPoista
  4. Heippa Mie!

    Oli tosiaan huippuhauskaa tavata, kiva kun tulit esittäytymään. Itselläni Remington-kiertueviikko verotti sen verran, että vaaka näyttää jälleen samaa lukemaa kuin pari viikkoa sitten uuden raivarointipuuskan saadessani. Eilen veteli vähän mustiin siitäkin syystä, että viime keväänä, melko tasan vuosi sitten ostamani ihanat kesäshortsit eivät tulleet reisien yli. Tarkoittaa siis sitä, että tuota ympärystä on tainnut kertyä ainakin 10 cm ylimääräistä. (prkl!) No, nyt alkaa uusi viikko ja uusi tsemppi.

    Ihanaa viikkoa!!!

    t. Mä, eli Neiti X :)

    VastaaPoista
  5. tsemptsemp sisko tsemppaa, ja lähettää kannustushalauksen! <3

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!