Hyvä viikko

Samana iltana taivaalla oli kirkas kuu ja pihasaunalla pökkeröinen neitoperhonen, joka ehti laittaa siipensä suppuun hakiessani kameraa. 

Kalenterissani on lähiviikkoina monta kivaa asiaa tulossa, ja tosi monta on jo toteutunutkin. Tänään juhlistetaan eläkkeelle jäävää kollegaa hyvän ruoan ja teatterin parissa. Viikonlopulla työvuorojen välissä pääsen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin konserttiin, ensimmäistä kertaa livenä koen kyseisen orkesterin. Odotan innolla,  sillä olen tutustunut heidän tuotantoonsa syksyn aikana, ja täytyy sanoa, että olen ihastunut. Upeita rytmejä ja hienoja sanoituksia. 

Eilen virittelin pitkästä aikaa itseni lattarirytmeihin ohjatulla tunnella, ja se oli hauskaa. Illalla teimme vielä reippaan kävelylenkin pakkasessa hyvän työystävän kanssa. Tänään vapaapäivä on mennyt illan kekkereitä valmistellessa, kotihommia tehden ja taloa lämmittäen. Siinä sivussa olen seuraillut, sekä kommentoinut Kodin Kuvalehden bloggauskurssia joka alkoi maanantaina. Joskopa saisin uutta virtaa tähän touhuun.

Kiitollisena

Ensin oli edessä syysloma, jolle oli suunniteltu sopivasti sekä ohjelmallisia että ohjelmattomia päiviä. Sitten se loma tuli ja myös ohjelmattomat päivät täyttyivät, mukavilla asioilla. Sitten tuli flunssa, jonka kanssa mennä porskutin loput mukavat asiat, kohtaamiset ja elämykset, vaikka tuntui, ettei meinaisi jaksaa millään. Loma jäi taakse ja alkoivat työt, joiden ohessa meni muutamana päivänä kaikki vapaa-aika tyttären kisapukua koristellessa, liian vähillä yöunilla yskän ja kiireen takia. 

Eilen illalla tuntui, että tautitila alkaa väistyä. Kisapuku oli valmis ja hommat rullasivat muutenkin kaikesta hässäkästä ja säätämisestä huolimatta. Tunsin suunnatonta iloa ja kiitollisuutta siitä, että jaksoin tehdä työpäivän jälkeen kotihommia lähes normaalilla teholla. Ehdin käydä ruoanlaiton, kisaeväspakkailujen, ruokaostosten jälkeen, ennen lasten harrastusten päättymistä pienellä kävelylläkin yli viikon tauon jälkeen. Kostessa syysillassa olin pakahtua kiitollisuuden tunteeseen; olen terve, flunssa on ohimenevä pikkuvaiva kaikessa kurjuudessaan, jaksan ja voin kävellä ulkona pimeässä ja nauttia siitä. 

Kiitollisuus ja myönteinen ajattelu ovat asioita, joihin olen tietoisesti keskittynyt aiempaa enemmän viime kuukausina. Luen päivittäin 365 Ajatusta parempaan arkeen-sivuston päivityksiä Facebookista, saaden niistä vahvistusta perusajatteluuni ja arvomaailmaani. Omistan myös kirjan, johon kyseinen sivusto pohjautuu, ja sitä tulee myös luettua viikottain. Olen luonteeltani perusmyönteinen hyönteinen, mutta elämässäni on ollut aikakausia, jolloin marmatan helposti kaikesta, ja monet raskaat asiat lähipiirissä viimeisten vuosien aikana ovat painaneet mieleni synkkiin vesiin pitkiksikin ajoiksi. Joskus olen ehkä saattanut ajatella näiden kiitollisuusjuttujen olevan vähän hömppää, mutta en enää. Jotain on ehkä nupissani eri asennossa, mutta tämän syksyn aikana olen huomannut kiittäväni monesta aiemmin ns. itsestäänselvästä asiasta. Aiempaa kirkkaammin ymmärrän myös sen, että suurimpaan osaan omaan itseeni liittyvistä voin vaikuttaa ensisijaisesti minä itse.  

Olen kiitollinen ja onnellinen jokaisesta uudesta päivästä.

" Talvi-iltoina ihmettelen tähtiä, lohdutuksen lamppujani.

Kevätiltoina taivaan kuulasta kantta.

Kesäiltaisin ihmettelen auringon hitaita hyvästejä.

Syyspimeällä taivaan sysimustaa turkkia.

Ja kaikkina öinä, aamuina ja päiviniä niiden välillä, 

en ihmettelemästä lakkaa.

Päivä päivältä piirtyy elämä."

-Annukka Tiitinen-

Tämän runon ja näiden kuvien avulla talletan tämän hetken hyvän fiiliksen tältä aamulta. Tai on se fiilis ollut monena muunakin päivänä. Paljon hyviä asioita ilmassa & tiedossa; kohtaamisia tärkeiden kanssa, musiikkia, innostavia tulevaisuudenvisioita töiden ja oman itseni kehittämisen suhteen.  Niiden innostamana ja voimaannuttamana kohti kaamosta!

Pakahtuva sielu sekaisin

Pitkään aikaan ei ole ollut kirjoittamisen tarvetta, vaikka isoja ajatuksia seilaa pitkin päätä melko usein. Arki on ollut hyvää ja tasaista, kaikista maailman suurista suruista ja murheista huolimatta. Olen keskittynyt pitämään mieleni normaaliakin avoimempana ja myönteisenä. Tehnyt töitä oman hyvänvointini eteen lisääntyvässä määrin.

Silti ajoittain alavire ja huoli tahtovat ottaa vallan, kun uutisvirta somesta, televisiosta ja lehdistä hyökyy päälle. Minulla on harvoin hyvin vahvoja mielipiteitä asioista, olen melko epäpoliittinen henkilö, enkä mielelläni ajaudu minkäänlaisiin vastakkainasetteluihin mielipiteitä jakavista aiheista keskusteltaessa. Kuuntelen kyllä mielelläni erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä, mutta toki pyrin olemaan aina pienen ihmisen puolella. Jo koulutukseni, työni ja ammatti-identiteettinikin puolesta.

Katja kirjoitti hiljakkoin blogissaan pakahtumisen tunteesta, jonka mm. kesän vaihtuminen syksyksi hänessä aiheuttaa. Minä tunnistan itsessäni tuon pakahtumisen tunteen; useinmiten se liittyy mieltäni koskettaviin asioihin, pääasiassa positiivisen liikkuttaviin. Suuriin asioihin tai nopeasti ohimeneviin, pieniin hetkiin, kauniisiin maisemiin, luonnon yksityiskohtiin, kirjoitettuihin tai lausuttuihin tärkeisiin sanoihin. Kun kuulen hoitamani vanhuksen elettyyn elämään liittyviä yksityiskohtia, jotka muistuttavat minua siitä, että hän todella on ollut täysin toimiva, kokonaisen elämän elänyt ihminen. 

Sielu sekaisin - siinä toinen oivallinen kiteytys tälle tietynlaiselle tunteelle, joka välillä valtaa mieleni. Sen opin eilen lukiessani Kodin Kuvalehden uuden bloggaajan, Sandra Lampun tekstiä. Sieluani sekoittavat näiden viime aikojen suurten yhteiskunnallisten keskustelunaiheiden lisäksi, tai oikeastaan niitäkin enemmän ne asiat joita kohtaan omassa työssäni; kuolemaa lähestyvän ihmisen tuska, niin fyysinen kuin henkinenkin. Kysymys miten kauan tätä vielä kestää? Tai muistisairaan ihmisen lukuisat hätääntyneet kysymykset.: "Tulethan sinä hakemaan minut, viethän sinä minut kotiin, nukkumaan...?" 

Näitä miettiessä toivoo itselleen vain voimia olla tukena, sopivan herkkänä ja vahvana yhtä aikaa. Minä en voi maailman isoille asioille mitään, enkä ihan hirveän paljon koe voivani vaikuttaa isojen herrojen päätöksiinkään. Mutta sille voin paljonkin, miten olen noissa edellä kuvaamissani hetkissä läsnä, miten kohtaan ihmisen. Tämä lienee tärkeämpää kuin se, että minulla olisi tiukka mielipide asiaan kuin asiaan.

Huomenna leveämpiä raiteita pitkin itään. Yli puolen vuotta edellisestä vierailusta. Hurjaa tämä ajan kuluminen.

Iltavuoron jälkeen pääsin suoraan lomanaloittajaissaunaan. Ilta oli epänormaalin tyyni ja hämärä, saunassa poltin jo kynttilöitä. Istuin jälkijäähyillä pitkään lepakoita bongaillen ja siilin rapistelua kuunnellen. Pellon takana naputeltiin talon laajennusosan katolle aluskatetta ja jossain toisaalla soi suomimusa sopivalla volyymilla. 

Jotenkin tuntuu hyvältä lomanaloitukselta. 

Kuulumisia

Hra Kuopuskin vanheni, täyskymppiä juhlittiin heinäkuun alussa. Niin se aika rientää. Jotenkin Nti Esikoisen 12v otti äiti-ihmisen näkökulmasta lujemmalle kuin kuopuksen täysi vuosikymmen. Hassua.

Tähänastisesta kesän säästä en tässä nyt valita tai viitsi edes kirjoittaa sen enempää, kuin että toki olisi voinut olla vähän kuivempia ja aurinkoisempia päiviä. Silti on uusia kesäkokemuksia kertynyt, kuten vaikkapa Aulangon näkötornin maisemat ja kotiseutuajelu resiinalla, lisäksi paikallisen harrastajataiteilijaporukan vuotuisessa kesänäyttelyssä on mukana valokuviani. Tosin tuo sana taiteilija ei oikein istu omaan suuhuni, mutta koska kyseessä monen eri tekniikan tekijöitä, niin ehkä se on ihan ok yleisnimitys meille kaikille. Samaisen porukan mukana päädyin kesäretkelle Uutenkaupunkiin, joka niin ikään oli täysin uusi kokemus minulle. Suosittelen erityisesti Taidetalo Pilvilinnaa ja Ravintola Pookia kaikille siihen suuntaan eksyville.

Pitkästä aikaa olen saanut myös kaaoksen kesytysvaihteen päälle, kiitos Fcebookissa toimivan Minimalismipelin. Tavaraa on siirtynyt kahdelle kirppispöydälle, kollegan lapsille ja UFF:lle. Jotain on ollut pakko laittaa roskikseenkin. Lomapäiviä on edessä vielä kahden viikon verran, alkaen ensi sunnuntaista, jolloin suuntaamme lasten kanssa itään sukuloimaan muutamaksi päiväksi. 

Kroatian reissulla

Ilmassa on ehkä hiukan ikäkriisin poikasta Neiti Esikoisen täytettyä eilen 12 vuotta. Siis äidillä, ei tyttärellä. Neitokaisen huoneesta on ulkoistettu kuluneen vuoden aikana pienemmän tytön tavaroita, ja tällä viikolla sisustus muuttui uuden seinämaalin sekä pienen ostosmatkan myötä selvästi ison, hyvän tyylitajun omaavan nuoren neidin huoneeksi. Kaverisynttäreiden menun hän suunnitteli ystävänsä kanssa, ja toteutti pääasiassa itsenäisesti kaikki valmistelutkin. Iloisena, ylpeänä ja ihmetellen seuraan neitokaisemme kasvua.