Pakahtuva sielu sekaisin

Pitkään aikaan ei ole ollut kirjoittamisen tarvetta, vaikka isoja ajatuksia seilaa pitkin päätä melko usein. Arki on ollut hyvää ja tasaista, kaikista maailman suurista suruista ja murheista huolimatta. Olen keskittynyt pitämään mieleni normaaliakin avoimempana ja myönteisenä. Tehnyt töitä oman hyvänvointini eteen lisääntyvässä määrin.

Silti ajoittain alavire ja huoli tahtovat ottaa vallan, kun uutisvirta somesta, televisiosta ja lehdistä hyökyy päälle. Minulla on harvoin hyvin vahvoja mielipiteitä asioista, olen melko epäpoliittinen henkilö, enkä mielelläni ajaudu minkäänlaisiin vastakkainasetteluihin mielipiteitä jakavista aiheista keskusteltaessa. Kuuntelen kyllä mielelläni erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä, mutta toki pyrin olemaan aina pienen ihmisen puolella. Jo koulutukseni, työni ja ammatti-identiteettinikin puolesta.

Katja kirjoitti hiljakkoin blogissaan pakahtumisen tunteesta, jonka mm. kesän vaihtuminen syksyksi hänessä aiheuttaa. Minä tunnistan itsessäni tuon pakahtumisen tunteen; useinmiten se liittyy mieltäni koskettaviin asioihin, pääasiassa positiivisen liikkuttaviin. Suuriin asioihin tai nopeasti ohimeneviin, pieniin hetkiin, kauniisiin maisemiin, luonnon yksityiskohtiin, kirjoitettuihin tai lausuttuihin tärkeisiin sanoihin. Kun kuulen hoitamani vanhuksen elettyyn elämään liittyviä yksityiskohtia, jotka muistuttavat minua siitä, että hän todella on ollut täysin toimiva, kokonaisen elämän elänyt ihminen. 

Sielu sekaisin - siinä toinen oivallinen kiteytys tälle tietynlaiselle tunteelle, joka välillä valtaa mieleni. Sen opin eilen lukiessani Kodin Kuvalehden uuden bloggaajan, Sandra Lampun tekstiä. Sieluani sekoittavat näiden viime aikojen suurten yhteiskunnallisten keskustelunaiheiden lisäksi, tai oikeastaan niitäkin enemmän ne asiat joita kohtaan omassa työssäni; kuolemaa lähestyvän ihmisen tuska, niin fyysinen kuin henkinenkin. Kysymys miten kauan tätä vielä kestää? Tai muistisairaan ihmisen lukuisat hätääntyneet kysymykset.: "Tulethan sinä hakemaan minut, viethän sinä minut kotiin, nukkumaan...?" 

Näitä miettiessä toivoo itselleen vain voimia olla tukena, sopivan herkkänä ja vahvana yhtä aikaa. Minä en voi maailman isoille asioille mitään, enkä ihan hirveän paljon koe voivani vaikuttaa isojen herrojen päätöksiinkään. Mutta sille voin paljonkin, miten olen noissa edellä kuvaamissani hetkissä läsnä, miten kohtaan ihmisen. Tämä lienee tärkeämpää kuin se, että minulla olisi tiukka mielipide asiaan kuin asiaan.

Huomenna leveämpiä raiteita pitkin itään. Yli puolen vuotta edellisestä vierailusta. Hurjaa tämä ajan kuluminen.

Iltavuoron jälkeen pääsin suoraan lomanaloittajaissaunaan. Ilta oli epänormaalin tyyni ja hämärä, saunassa poltin jo kynttilöitä. Istuin jälkijäähyillä pitkään lepakoita bongaillen ja siilin rapistelua kuunnellen. Pellon takana naputeltiin talon laajennusosan katolle aluskatetta ja jossain toisaalla soi suomimusa sopivalla volyymilla. 

Jotenkin tuntuu hyvältä lomanaloitukselta. 

Kuulumisia

Hra Kuopuskin vanheni, täyskymppiä juhlittiin heinäkuun alussa. Niin se aika rientää. Jotenkin Nti Esikoisen 12v otti äiti-ihmisen näkökulmasta lujemmalle kuin kuopuksen täysi vuosikymmen. Hassua.

Tähänastisesta kesän säästä en tässä nyt valita tai viitsi edes kirjoittaa sen enempää, kuin että toki olisi voinut olla vähän kuivempia ja aurinkoisempia päiviä. Silti on uusia kesäkokemuksia kertynyt, kuten vaikkapa Aulangon näkötornin maisemat ja kotiseutuajelu resiinalla, lisäksi paikallisen harrastajataiteilijaporukan vuotuisessa kesänäyttelyssä on mukana valokuviani. Tosin tuo sana taiteilija ei oikein istu omaan suuhuni, mutta koska kyseessä monen eri tekniikan tekijöitä, niin ehkä se on ihan ok yleisnimitys meille kaikille. Samaisen porukan mukana päädyin kesäretkelle Uutenkaupunkiin, joka niin ikään oli täysin uusi kokemus minulle. Suosittelen erityisesti Taidetalo Pilvilinnaa ja Ravintola Pookia kaikille siihen suuntaan eksyville.

Pitkästä aikaa olen saanut myös kaaoksen kesytysvaihteen päälle, kiitos Fcebookissa toimivan Minimalismipelin. Tavaraa on siirtynyt kahdelle kirppispöydälle, kollegan lapsille ja UFF:lle. Jotain on ollut pakko laittaa roskikseenkin. Lomapäiviä on edessä vielä kahden viikon verran, alkaen ensi sunnuntaista, jolloin suuntaamme lasten kanssa itään sukuloimaan muutamaksi päiväksi. 

Kroatian reissulla

Ilmassa on ehkä hiukan ikäkriisin poikasta Neiti Esikoisen täytettyä eilen 12 vuotta. Siis äidillä, ei tyttärellä. Neitokaisen huoneesta on ulkoistettu kuluneen vuoden aikana pienemmän tytön tavaroita, ja tällä viikolla sisustus muuttui uuden seinämaalin sekä pienen ostosmatkan myötä selvästi ison, hyvän tyylitajun omaavan nuoren neidin huoneeksi. Kaverisynttäreiden menun hän suunnitteli ystävänsä kanssa, ja toteutti pääasiassa itsenäisesti kaikki valmistelutkin. Iloisena, ylpeänä ja ihmetellen seuraan neitokaisemme kasvua. 

Skorpioni

Mahdollisuudet:

"Syvällisyys ja oivaltava sielukkuus eivät synny ilman kontrasteja. Intensiivisyys vaatii rinnalleen annoksen kepeyttä ollakseen karismaattista. Voimakkaana tunnistat oman särkyneisyytesi etkä häpeä sitä."

Haasteet:

"Vähävaraiselta puuttuu paljon, mutta ahneelta kaikki. Keskity siihen mitä osaat ja omistat, ja kehitä niitä ennen kuin ahmit kasapäin uutta."

Löysin  tämän tekstin Voi hyvin- lehdestä joskus alkuvuodesta. Leikkasin sen talteen ja liimasin töissä henkilökohtaisen laukkulokeroni oven sisäpuolelle.  Luen sen melkein päivittäin. Mahdollisuudet kohdasta tunnistan itseäni. Kuten haasteistakin. Innostun niin helposti niin monesta asiasta, mutta innostus voi lopahtaa yhtä nopeasti kuin alkoikin. 

Horoskoopit, siis luonnekuvaukset ja -analyysit ovat kiinnostaneet minua murrosikäisestä alkaen. Nyt niitäkin on taas tullut lueskeltua itsetutkailun merkeissä pitkästä aikaa enemmän. Aurinkomerkkini on siis skorpioni, nousumerkkini vaaka. Tunnistan itsessäni yleensä vaakaa paljon enemmän kuin skorpionia, ja jostain muistan lukeneeni, että nousumerkki vaikuttaa aikuisiällä enemmän kuin aurinkomerkki.

 Muutoksen tarve on kuitenkin tyypillisintä skorpionia; nahkansa uudelleen luominen, totaalisetkin elämänmuutokset. Kuten myös tuo edellä kertomani uusista jutuista innostuminen, ja innostuksen sammuminen. Vaakamaista minussa on diplomaattisuus, muiden huomioiminen ja ajoittainen päättämättömyys (mikä on ihan muuta kuin johtajatyypiksi luonnehdittu skorppari!). 

Pohtii hän...

Ensimmäinen lomapätkäni siis oli ja meni. Töihin palasin viikko sitten. Siellä on rauhallista. Liiankin rauhallista, kun ehdin pohtia taas kerran mitä sitä oikein isona haluaisin tehdä. Tämä on tosin erilaista kuin muutama vuosi sitten, en ole ylenpalttisen ahdistunut, mutta jotenkin on hetkittäin todella voimakas olo siitä, etten näitä töitä tule tekemään loppuikääni, vaikka vanhustyöstä pidänkin. Puhtaasti sairaanhoitajan töihin en osaa itseäni ajatella oikein muualle kuin vanhusten pariin. 

Olin tänään jutuissa erään omaa unelmaansa toteuttavan, ihanan paikallisen keramiikkapajan omistajan kanssa. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat hypätä rohkeasti toteuttamaan itseään tuntiessaan paloa vaikkapa juuri käsityöläisyyteen. Ei mikään helppo homma nykypäivänä. 

Sitä oman elämäntehtäväni kirkastumista siis tässä odottelen, tutkailen ja kuulostelen. 

Kuvia, sanoja, elämäntarinoita, ihmisiä, kannustamista, tsemppaamista, voimavarojen löytämistä, luovuutta... siinä niitä asioita joiden kanssa haluaisin tehdä töitä. Toki nämä asiat ovat monella tapaa elämässäni sairaanhoitajanakin, mutta jotenkin enemmän, eri tavalla, syvemmin...

Noin, nyt kirjoitin sen "ääneen".

Maailmankaikkeus ottakoon kopin... 

(Olen toki tutkaillut monenlaisia vaihtoehtoja, ja ottanut asioista selvää, en tietenkään oleta jotain vain tapahtuvan. )

Sinne ja takaisin

Siellä oli jo täysi kesä. Tässä muutama maistiainen, kivisiä kuvia. Otoksia on taas kerran niin paljon, että niiden käsittely ja lajittelu kestää kotvasen. 

Hieno maa, hieno loma.