Ensimmäinen lomapätkäni siis oli ja meni. Töihin palasin viikko sitten. Siellä on rauhallista. Liiankin rauhallista, kun ehdin pohtia taas kerran mitä sitä oikein isona haluaisin tehdä. Tämä on tosin erilaista kuin muutama vuosi sitten, en ole ylenpalttisen ahdistunut, mutta jotenkin on hetkittäin todella voimakas olo siitä, etten näitä töitä tule tekemään loppuikääni, vaikka vanhustyöstä pidänkin. Puhtaasti sairaanhoitajan töihin en osaa itseäni ajatella oikein muualle kuin vanhusten pariin.
Olin tänään jutuissa erään omaa unelmaansa toteuttavan, ihanan paikallisen keramiikkapajan omistajan kanssa. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat hypätä rohkeasti toteuttamaan itseään tuntiessaan paloa vaikkapa juuri käsityöläisyyteen. Ei mikään helppo homma nykypäivänä.
Sitä oman elämäntehtäväni kirkastumista siis tässä odottelen, tutkailen ja kuulostelen.
Kuvia, sanoja, elämäntarinoita, ihmisiä, kannustamista, tsemppaamista, voimavarojen löytämistä, luovuutta... siinä niitä asioita joiden kanssa haluaisin tehdä töitä. Toki nämä asiat ovat monella tapaa elämässäni sairaanhoitajanakin, mutta jotenkin enemmän, eri tavalla, syvemmin...
Noin, nyt kirjoitin sen "ääneen".
Maailmankaikkeus ottakoon kopin...
(Olen toki tutkaillut monenlaisia vaihtoehtoja, ja ottanut asioista selvää, en tietenkään oleta jotain vain tapahtuvan. )
Oih miten tunnistin itseäni. Kovasti olen hahmotellut "elämäntarkoitusta" :)
VastaaPoistaHei Katja, olen toistaiseksi ehtinyt vierailemaan blogissasi vain pikaisesti, mutta muistan lukeneeni jotain samankaltaista pohdintaasi :)
PoistaTaitaa kuulua naisilla johonkin ikään tämmöinen pähkäily...