 |
| Nainen junassa 6/14, Gdansk, kälyn ottama kuva(tus) |
Istun junassa matkalla Joensuuhun. Minulla ei ole koskaan ollut läppäriä mukana junamatkoilla, joita on toki kertynyt vuosien varrella jokunen matkatessani kotipuoleen milloin yksin, milloin lasten kanssa. Nyt otin sen mukaani, koska koin pakottavaa kirjoittamisen tarvetta. Kirjoitin ensin muistikirjaan työhön liittyviä ajatuksia talteen. Nykyisin poikittaisliikenne junaillen on hankalampaa kuin vaikkapa kuusitoista vuotta sitten, jolloin kuljimme Miehen kanssa "riiuureissuilla". Jouduin tällä kertaa vaihtamaan junaa kolme kertaa eli olen nyt neljännessä kulkupelissä samalla reissulla. Kolme ensimmäistä väliä olivat niin lyhyitä, etten viitsinyt kaivaa konetta esille. Mutta sitten hakkasinkin näppistä oikein urakalla toista tuntia putkeen kun alkuun pääsin. Kyllä helpotti, ajatukset lopettavat kehän kiertämisen, ja voin aloittaa neljän vuorokauden vapaat eli pienen syyslomasen rauhassa.
Olen siis matkalla yksin. Lapsillakin alkoi kyllä syysloma ja myös Mies on alkuviikon vapailla, mutta perheemme aloittaa näköjään tänä vuonna tämän viikon lähtemällä eri suuntiin. Nti Esikoinen on kummitätinsä luona vierailulla ja perheen miehet metsäretkellä ystäväisän ja -poikien kanssa. Minä päätin jo pari viikkoa sitten, että teen pikapyrähdyksen kotinurkille tässä kohtaa. Paluukyyti järjestyy Isäni kyydissä, kun hän tulee vaimonsa kanssa vierailulle meille päin. Suurin syy reissulleni on äidinäidin tapaaminen. Pikkumummon vointi ja kunto ovat kuluneen vuoden aikana heikentyneet sen verran paljon, että koin sisäistä tarvetta lähteä häntä tervehtimään. Vanhempi kollegani sanoi hienosti, että joskus on ihan hyvä lähteä ilman lapsia näille reissuille;"Saat olla rauhassa se lapsenlapsi." Miten hyvin sanottu... koin ehkä hiukan omantunnon kolkutuksia alkuun, ettemme mene koko porukka, mutta tosiaan; minä tarvitsen tämän reissun nyt ihan vaan itseni takia. Toisaalta, lapset eivät olisi oikein jaksaneetkaan lähteä. Arki on aika hektistä, joten lomalla saavat he valita ainakin osittain mitä tapahtuu.
Mitä muuta sitten kuuluu Minulle? Voimauttavan valokuvauksen ammatilliset perusteet opinnot alkoivat reilu viikko sitten, ja olen siitä hyvin, erittäin onnellinen. Luovan kirjoittamisen kurssi sulautui elämäntarinakirjoitusryhmän kanssa yhteen, mikä oikeastaan sopii ihan hyvin minulle, koska sekin kiinnostaa. Luovan kirjoittamisen tekniikkaa ja tehtäviä siltä pohjalta joka tapauksessa hyödynnetään jatkuvasti. Tämän matkakirjoittamisen lisäksi olen pari kertaa kirjoittanut heti töiden jälkeen ahdistaneet ajatukset ulos, ja se on auttanut. Eli tätä lisää. Töissä on edelleen aika raskasta ja hetkittäin todella turhauttavaakin. Ei itse potilastyö niinkään, mutta monta epäkohtaa ja huonosti toimivaa asiaa systeemissä. Niihin yritän oman taitoni, rohkeuteni ja ymmärrykseni puitteissa paneutua, joskus ehkä vähän liikaakin. Mutta jos vaikka kuitenkin voisin saada jotain aikaiseksikin...
Tämmöisissä tunnelmissa tänään, lokakuisena lauantaina olen Mie ite...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!