keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Valivali... ja joku plussakin










+ Hra Kuopus kirjoitti kirjeen joulupukille, Legoja monenlaisia toivelistalla...
- kurkkuni on vieläkin kipeä, kipu säteilee välillä korviinkin ja olo on halju
-työni alkaa taas pitkästä aikaa maistua puulta, perustehtävä tuntuu kadonneen jonnekin epämääräisyyden keskelle
+sain toiset pitkät villasukat asiakkaaltani, ihan pyytämättä!
+ olen vähentänyt kahvinjuontia reilusti, teetä menee paljon, miten hyvää onkaan ihan perus Earl grey hunajan ja maidon kera
+glögikausikin on avattu, Marlin mustikkaglögi on uusi tuttavuus, josta Neidin kanssa pidämme erityisesti
+ toivon lunta ihan yhtä paljon kuin lapsena... tai lapseni
- pimeys ja harmaus meinaavat uuvuttaa minut, pimeästä pimeään-vaihe on raskasta
- en ole käynyt jumpassa tai liikkunut muutenkaan kahteen viikkoon, tautitilan takia asia nyt ihan jäissä
+ siitä huolimatta pikkuhiljaa alaspäin painuva kilomäärä on pysynyt balanssissa
- tekisi mieli vain valittaa, vaikka olenkin peruspositiivinen ihminen. En pidä tästä valittajaminästäni, enkä siitä, että meinaan lusmuilla työasioissa, en jaksaisi kantaa vastuutani...
+ haaveilen opiskelusta ja uudesta ammatista koko ajan enemmän.  Käsiäni voisin käyttää siinäkin ammatissa, mutta aivan eri tavalla kuin tähän asti...
+ luen Finlandia-ehdokasta, Laila Hirvisaaren Minä, Katariina-kirjaa ja viihdyn sen parissa



3 kommenttia:

  1. Saisi tosiaan tulla jo lunta, ahdistaa monin tavoin tämä märkä pimeys :/

    En ole tohtinut vielä maistaa tuota mustikkaglögiä, joskos viikonloppuna!

    VastaaPoista
  2. No on sulla sitkeä kurkkutauti... Saisi jo helpotta. Meillä isompi valittaa kurkkuaan ja lämpöäkin löytyy. Kiva.

    Ihanat sukat olet saanut. :) Kivoja yllätyksiä tuollaiset. Ja mustikkaglögi kuulostaa herkulliselta. Pitääkin tarkastaa ainesosaluettelo, josko vaikka olisivat tällä kertaa jättäneet pilaamatta sitä omenalla. ;)

    VastaaPoista
  3. Susa, kyllä sitä kannattaa maistaa :) hyvää on, vaikkei ihan oikean perusglögin voittanutta!

    Kati, ei näy omenaa ainesosaluettelossa, tarkistin heti kun luin kommenttisi. Juu, yskin ja köhin aika lailla. Tänään ei aamusta ollut kurkkukipua juurikaan, mutta nyt illasta taas :( Koita jaksaa sinäkin tautiaikaa!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksestasi!