Tuossa profiiliesittelyssä sanon, että pähkäilyä pääni sisältä. Sitä riittää, kun vain ehtisin kirjoittaa kaiken. Olen miettinyt jo monta postausta "valmiiksi". Eli ei tämä siinä mielessä ole päiväkirjan pitoa, ei kai kukaan etukäteen mieti tarkasti mitä päiväkirjaansa kirjoittaa. Tai se varmaan riippuu siitä, että kirjoittaako sitä muistikirjanomaisesti tallentaakseen päivien tapahtumat, vuodenajan ilmiöt, lasten kehityksen jne. Vai kirjoittaako vain puhdasta ajatuksen virtaa.
Omat päiväkirjani vuosien varrella ovat vaihtelevasti olleet sekoituksia edellisistä. Ensimmäiset päiväkirjamerkinnät alkavat aina viikonpäivän esittelyllä. Sen jälkeen lyhyesti kerrottuna päivän kohokohdat. Ala-asteen kahdella viimeisellä luokalla alkavat tekstit pidentyä. Sisältöön ilmestyvät ensin hevoset ja sitten pojat. Yläasteen merkinnät sitten ovatkin seurusteluvuodatusta ja ihastumiskertomuksia. Muistan miten halusin välillä kirjoittaa tarkasti kirjakielellä. Toisinaan taas kirjoitin aivan fiilispohjalta, ja puhekielellä. Lukioaikana kirjoitin kovin harvakseltaan, mutta sitten taas aktivoiduin opiskeluaikoina, varsinkin kun pitkä seurustelusuhde päättyi. Sen jälkeen kirjoitin ahkerasti ja nimenomaan täysin vapaasti ajatusten sekamelskassa...
Sitä sekamelskaa toki on senkin jälkeen riittänyt, mutta kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Facebookin muistiinpanomerkinnät havaitsin hyväksi kanavaksi, varsinkin kun siellä saa rajata halutessaan lukijakunnan mieleisekseen. Sain positiivista palautetta vähän etäisemmiltäkin tutuilta, ja se palkitsi. Siksipä blogin pitäminen alkoi kiinnostaa myös. Tästä olen toistaiseksi vinkannut valikoidulle joukolle, mielenkiinnolla toki odotan löytääkö tänne koskaan kukaan vieras... :)
Kirjoittamisesta kirjoihin. Lukeminen on varmaan ainoa pysyvä harrastukseni. En muista lukemaan oppimistani. Muistan kuitenkin sen, että isämme luki minulle ja sisarilleni paljon. Muistan myös, miten kiva oli kun isä luki vielä sittenkin kun jo osasin itse lukea. Ja senhän sanotaan olevan tärkeää. Neiti Esikoinen on eskarilainen, ja nyt alkuvuoden aikana päässyt pikkuhiljaa kiinni lukemiseen... ja hra Kuopus, kaksi vuotta nuorempi, yllättäen siinä rinnalla myös. Jännittävää aikaa! Odotan innolla sitä, että voin alkaa suositella nti Esikoiselle lukemiani kirjoja. Hiekkalan lapset, Mestaritontun seikkailut, Tiina-kirjat, Neiti Etsivät, Salaisuus-kirjat....
Lapsena ja nuorena luin mielestäni paljon, mutta muistan miten hieman kadehdin serkkupuoltani, joka luki ihan jatkuvasti. Hän kirjoitti kaikki lukemansa kirjat muistivihkoon. Se oli mielestäni upea juttu. Jostain syystä en kuitenkaan aloittanut itse samanlaista. Jonkin kirjan innoittamana aloin kyllä pitää päiväkirjan takasivuilla listaa lempi- ja inhokkiasioista. Lista vaihteli kovasti, ja siellä olivat suloisessa sekamelskassa mm. niin kaverit, ruoat, luonteenpiirteet, hajut, värit kuin vuodenajatkin :).
Meillä on kohtalaisen paljon kirjoja omana, lastenkirjoja varsinkin on alkanut kertyä aika tahtia. Kirjastossa toki käymme myös, mutta liian harvoin kuitenkin siihen nähden miten loistava paikka se on. Suuren suomalaisen kirjakerhon jäsen olen ollut jo pidempään ja aika ajoin otan vastaan kuukauden kirjankin. Kirjakerhon lehti on hyvä tapa pysyä ajan hermolla kirjauutuuksista. Siitä ja kirjojen omistamisesta on kehittynyt minulle pikkuhiljaa jonkinlainen arvokysymys. En ole kuitenkaan lukenut mitään maailmankirjallisuuden klassikoita. En lue erityisesti minkään tietyn tyylilajin kirjoja, mutta tällä hetkellä minua näyttäisivät kiinnostavan eniten kirjat, joissa päähenkilö etsii itseään, menneisyyttään, elämänsä tarkoitusta jne. (eipä ole yllättävää) Kiinnostavuutta lisää tietenkin se, jos tarinalla on yhteys oikeaan elämään.
Tunnen pari aikuista "himolukijaa", enkä voi kyllä nimittää itseäni sellaiseksi. Toisaalta miksipä pitäisikään. Lukukokemuksetkin kun ovat niin yksilöllisiä asioita, toisille riittää pari kirjaa vuodessa, kun toinen lukee kaiken vapaa-aikansa. Itse olen jotain siltä väliltä, jos kirja/kk pitäisi tavoitteena. Nyt kun lapset ovat jo tämänkin ikäisiä, pystyn lukemaan päivälläkin niin halutessani. Kun kohdalle sattuu sopivan kiinnostava teos, pystyn ihmeen hyvin keskittymään lukemiseen. Pienet keskeytykset lasten toimesta eivät haittaa, vaan palaan innolla kirjan maailmaan takaisin.
Tänään eksyin kirjakauppaan ja viimeisen lomapäivän kunniaksi törsäsin. Tai no oli lomapäivä tai ei ;). Eikä sinne palanut kuin reilu 50euroa. Kaikki ostamani kirjat olivat alennusmyynnissä. Mukaan tarttui pokkareita hintaan 3,90e/kpl, mm Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen ja Loppuunkäsitelty, sekä Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt. Avioerolasten kokemuksista kertova kirja Avioero ja lapsi on jäänyt mieleeni jostain esittelyistä... sen lukemiseen täytynee varata aikaa.
Jaahas, tämä postaus näyttää venyvän ja paukkuvan!!! Yhteenvetona lopuksi: tuohon otsikkoni bloginesittelytekstiin laitoin maininnan onnen pilkahduksistaa arjessa. Olen ajatellut ajoittain tänne listata niitä. Tai kuten nuorempana, laittaa muistiin lempiasioita. Asioita, joista tulee hyvä mieli ja oivallan sen hyvän olon, joka myöskin tuossa esittelytekstissä mainitaan. Inhokkiasioita en aio listata, keskityn hyvään :). KIRJAT ja LUKEMINEN siis kuuluvat minut hyvään olooni, tuovat onnen pilkahduksia arkeeni, sulostuttavat eloani. Niin lasten kanssa lukeminen kuin oma romaani aamuyön pikkutunneille luettuna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ajatuksestasi!