sunnuntai 29. elokuuta 2010

Ikävä vai Kaipaus







Ainakin Odotus. Ikävä ja Kaipaus ovat kovin erilaisia. Suhteen alkuaikoina, palavassa rakastumisvaiheessa ikävöi kipeästi. Haluaisi olla koko ajan lähellä, ja niinhän sen kuuluukin olla. Nyt on arjessa niin paljon, että ikävän tunne ei tule niin helposti. Kaipaus on jotenkin parempi sana. Semmoinen pieni kaiherrus... kun jotain puuttuu.

Huomenna Hän palaa Erävaelluksen SM-kisoista. Viikko näköjään menee erillään, sitten alan kaivata. Tänään jo kovinkin. Kaivata sitä, että voin kertoa päivän tapahtumat, lasten sanomiset, tylsät työjutut... Kaivata puolikastani arjen pyöritykseen, lämmintä ihoa lähelleni. Huomenna Hän palaa, tuoksuu metsältä ja savulta. Pitkältä reissulta. Hoidan rakkoja jaloissa ja rapsutan, silitän illalla uneen.



(Kuvat kesällä -09 moporeissulla NAANTALISSA otettuja.)

Huomasin vasta pari päivää myöhässä jakaneeni väärää informaatiota!!! Naantalissahan me olimme noissa kuvissa. Samalla reissulla kävimme kyllä ensin Hangossa ja siksipä se tunki väkisin tekstiin :)!



lauantai 28. elokuuta 2010

Vapaalla








Ehtii tai on ehtimättä. Jälkimmäinen on minulle usein vaikeaa. Tänään kuitenkin onnistui molemmat. Ehdin kerätä pudonneet omenat, siivota pois viikko sitten leikkaamieni marjapensaiden oksat, leipoa omenapiirakan, lukea yhden kirjan ja aloittaa toisen. Toisaalta tuo lukeminen ehkä kuuluisikin tuohon olla ehtimättä osioon, koska se ei ole velvoite vaan mahdollisuus... :)

perjantai 27. elokuuta 2010

Niitä näitä












Neiti heräsi itsekseen eka kertaa kouluaamuna. Kuopus nukkui kiinni minussa, kuumotti ja melkein pudotti minut sängystä. Heräsi raukka liian aikaisin, kurkku kipeänä. Kun Neiti oli lähtenyt kouluun, kömmimme vielä Kuopuksen kanssa peiton alle hänen toiveestaan, ja pohdimme mm sitä miksi ihmisellä on leuka ja miltä mahan sisällä näyttää.

Hyytävän kylmältä tuntui lehdenhakureissulla, joten nyt kannoin ensimmäiset puut sisälle ja laitoin tulet keittiön lieteen. Ihana lämpö ja tuoksu. Liesimustaa vaan täytyy komeron perukoilta kaivella...

Syksyn tullen olemme kaivaneet taas pelit esille, kuopuksen suosikki on Huojuva torni. Sitä jaksaisi pelata loputtomiin.

tiistai 24. elokuuta 2010

Elämäni Kissat














Nämä karvanaamat tulivat meille vuosi sitten. Koska tarkasta syntymäajasta ei ole tietoa, on tarkoitus juhlistaa lähipäivinä lasten kanssa meille saapumisen vuosipäivää. Veljeksiä ovat nämä kattimukset. Mustia, mutta tietyssä valossa ruskehtavaa raitaakin näkyy. Ulkoilevat aktiivisesti vapaana, mutta ilmoittatutuvat aamuin illoin ja silloin kun olemme kotona, heitä näkee monta kertaa päivässä.

Elämässäni on melkein aina ollut kissoja; Mosse-kissa mummolassa kun olin ihan pieni, Lotta Iines, Piki, Rymy Elviira ja Piki Paukkunen kotona sittemmin kun saimme isän ylipuhuttua lemmikkiajatuksemme suhteen. Sen jälkeen Siiri sitten kun asuin jo omillani. Nyt Peksi ja Roope. Ihania, hassuja otuksia, joiden puttuminen talosta ja elämästä tuntuisi jo vuoden jälkeen oudolta.

Lukiossa kirjoitin aineistoaineen seuraavan runon pohjalta (samalla otsikolla muuten kuin tämä postaus), ja aikas hyvä sisältö tässä runossa onkin:

Oodi kissalle

”Eläimistä tuli susia,
millä liikaa häntää,
millä iso murheellinen pää.
Vähän vähältä ne alkoivat sopeutua,
kävivät maisemaan taloksi,
saivät täpliä, somistuivat,
joku lensi.

Kissa, kissa yksin ilmaantui valmiina
ja ylpeänä: se oli heti syntyään täydellinen,
kulki yksin ja tiesi mitä tahtoi.
Ihminen haluaisi olla kala tai lintu,
käärme saisi mielellään siivet,
koira on pelkkä vikaan mennyt leijona,
insinööri soisi olevansa runoilija
kärpänen kokee lentävänsä
kuin pääskynen, runoilija
yrittää matkia kärpästä,
mutta kissa haluaa olla vain kissa
ja yhtä kissaa se on hännästä viiksiin,
harmaasta aavistuksesta elävään
hiireen, yön pimeydestä kultaisiin silmiin.


Ei ole sen veroista ykseyttä, ei kuu eikä kukka
ole rakennettu niin hyvin:
se on niin yksi kappale
kuin aurinko tai topaasi
ja sen joustava ääriviiva
on siro ja luja kuin laivan keula.
Sen keltaisista silmistä
jää yksi ainut viiru johon lentävät yön kolikot.


Oi pikkuinen keisari ilman keisarikuntaa,
isänmaaton valloittaja, salongin pieni tiikeri,
eroottisten taivaskattojen lemmensulttaani,
sinä komennat myrskyssä rakkauden tuulta
kun liikut ja painat maata vasten
neljä herkkää jalkaa, nuuhkit,
epäilet kaikkea mitä maa kantaa päällään,
sillä kaikki on saastaista
kissan tahrattomalle käpälälle.


Oi huoneiston joutilas peto, yön röyhkeä käpälänjälki,
laiska, jäntevä ja etäinen,
syöverinsyvä kolli, asumusten salainen poliisi,
jonkin kadonneen sametin tunnusmerkki,
varmaankaan et ole lajina arvoitus,
kaiketi et ole mysteerio, kaikki sinut tuntevat; kuulut ihan tavallisimpaan talonväkeen,
kaiketi kaikki luulevat niin, kaikki luulevat olevansa
kissansa isäntiä, omistajia, kissan enoja,
kavereita, virkaveljiä, oppilaita tai ystäviä.


Minä en. Minä luulen toisin. Minä en tunne kissaa.
Minulle on tuttua monenmoinen,
elämä ja sen arkipelaagi,
meri ja kaupungin laskemattomuus,
kasvitiede, naiset ja niiden kummat salat,
matematiikan kertotaulut ja miinukset,
maan vulkaaniset suppilot,
palokuntalaisten palkitsematon hyvyys,
pappien sinertävä atavismi,
mutta kissasta minä en saa selvää.
Minun järkeni liukastuu sen
välinpitämättömyyteen,
sen silmissä on kultaiset numerot.”


Pablo Neruda

On se täälläkin...

Marian luona se oli jo muutama päivä sitten. Minä tunnistin sen lopullisesti tänään töistä palatessani, kun koivuaidanteen puut olivat pudotelleet ensimmäiset lehtensä pihallemme. Asfaltti oli aivan keltapilkkuinen. Lämpötila putosi eilisestä melkein kymmenen astetta... työcaprit vaihtuivat pitkiin housuihin. Inkivääri-hunajavettä isossa mukissa, sillä kurkku tuntuu karhealta. Tänään jo hetken harkitsin tulen laittamista keittiön lieteen... mutta ei ihan vielä kuitenkaan...

maanantai 23. elokuuta 2010















Yritin ikuistaa kauniin kuumaiseman. Kissa halusi kuviin. Seuraa vailla oli, meinasin kompastua kun hän pyöri jaloissani.

Elokuun kuu, eikös se ole jotenkin erityinen? Tai tietenkin, alkaa olla niin hämärää ja pimeää, että se näkyy taas. Kaunis ja kirkas on taivaskin. Siitä tuli hyvä mieli.

Hyvä mieli ja olo seurasivat myös reippaasta kävelylenkistä. Viime yön meni taas huonoilla unilla, silti olo tyyni. Pientä huolta tosin syntyy, jos pohdin tulevaa viikkoa, jonka olen erävaelluskisaleskenä. Miehen rakas harrastus vie hänen viikoksi Lappiin. Koulu-ja hoitoarki niin alussa, että vaatinee äidiltä ekstravoimia seuraavat päivät. Niitä toivon löytäväni.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Nyt just

tekis mieli kirjoitta mitä sylki suuhun tuo eli just mitä mieleen juolahtaa!!! Olen paahtanut koko päivän vapaaehtoishommissa, talkootöissä. Se on kivaa ja tykkään kyllä. Mutta väsyneenä ja kaksi siiiderituoppia nauttineena pistää ihmettelemään, että mikähän se ajaa ihmisen kaikkeen tämmöiseenkin. Että jos vaan oliskin omissa nurkissa, omalla väellä, omissa hommissa, ihan vaan keskenään....? Itseni jotenkuten tuntien (tai ainakin luulen niin?) en sitäkään loputtomiin jaksaisi. Jos vaikka asuttais kymmenen kilometrin päässä muista ihmisistä. Hulluksi kai tämmöinen yltiösosiaalinen ihminen tulisi. Jotenkin vaan olen enemmän näiden kaikkien kuvioitteni kautta. Ihmisteni. Verkostojeni. Kun täytin 30 vuotta, esittelin juhlissani ystävät ja toverit toisilleen diakuvasarjan avulla. Pitkäaikainen ystäväni totesi; mielenkiintoista, että hahmotan/tarkastelen/rakennan itseäni/oma kuvaani tms. niin paljon kanssaihmisten avulla/kautta. No miten muuten sitten? Mistä sitä itseään peilaa, jos ei muista ihmisistä?!

Päivänvalossa pieni muokkaus, ehkä vähemmilläkin huutomerkeillä pärjää :)

perjantai 20. elokuuta 2010

Haukotus


Väsynyt on olotilani juuri nyt. Olen nukkunut monta yötä jotenkin levottomasti. Mennyt toki liian myöhään nukkumaankin, kun lomalla kerta olen... ja kuitenkin herännyt ajoissa herättämään Neidin kouluun. En tiedä mikä uniani on sekoittanut, lapsen kouluko? En ole nähnyt painajaisia tai muutenkaan oikein mitään unia. Tai en ainakaan muista. Hra Kuopus on pitkästä aikaa useana yönä kömpinyt väliimme juuri kun olen päässyt syvempään uneen. Kissat jäivät eilen illalla sisälle nukkumaan, kun ulkomittarin lukemat laskivat alle +10 asteen! Sitten ne vuorotellen aamuyöstä pyysivät pihalle. Eikä niitä kukaan muu päästä ulos.... Nyt ulkona olisi kaunista ja lämmintä, marjapuskia pitäisi siistiä ja omenoita kerätä... ruohokin leikata. Taas iskee -isi vaihe päälle, tylsää.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kuhan jottain













Mikä on tuo ylimmässä kuvassa oleva kukka? Tietääkö joku? En ole sitä aiemmin pihaltamme bongannut. Se on köynnöstävä, kasvaa vanhan kompostiläjän päällä... ja kuten toisesta kuvasta näkyy, rempan jäljiltä yhdet tikkaat ovat maastoutuneet lahjakkaasti. Kati kirjoitti Kirahvilassa juuri aiheesta, näitä rytöläjiä totisesti piisaa... ;)!!! Salaatin ei kai pitäisi antaa kasvaa noin pitkäksi ja kukkia, mutta minusta on niin hauska seurata miltä sen kukat näyttävät! Haaleanvaaleankeltainen krassi ehti sittenkin kukkia, vaikka laitoin siemenet tosi myöhään tuohon yrttiammeeseen. Omppuja tulee huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna, ei luultavasti tarvitse tehdä mehuasemareissua... aika rupisia ovat reppanat.

Pohdin tässä päivänä muutamana blogiani; kovin laidasta laitaan mennään ja nimi voisi olla jotain ihan muuta. Joskus taannoisella nettitutulla oli osuva nimi blogissaan; Sikinsokin. Sitähän tämäkin on, elämääni monelta kantilta, ihan sikinsokin tai mullinmallin! Talvella kun tämän aloitin, en oikein tiennyt mistä kaikesta haluaisin täällä kirjoittaa. Seuraan hyvin monenlaisia blogeja, ja mietin kovasti mikä tästä piti tulla... huomaan kuvien osuuden lisääntyneen, kesäisin kun kamera on melkein joka paikassa mukana. Kuviani on kehuttu ja sehän lämmittää toki mieltäni kovasti. Puutarhaa ja lapsia, maisemia ja tunnelmia... sanoja enemmän tai vähemmän, fiiliksen mukaan. Näillä mennään. (kaikessa osuvuudessaan sattui olemaan uuden artistituttavuuteni, Johanna Iivanaisen ja 1N- bändin kappaleen nimi levyltä Valmis)

tiistai 17. elokuuta 2010

Napanuoran venytystä...







Eilen se sitten alkoi. Neiti Esikoisen koulu. Pakollisten ovella filmaamisten jälkeen hän pyrähti matkaan, kun naapurissa asuva ystävä tuli jo porttia kohti. Toki olimme hra Kuopuksen kanssa saattamassa koululle asti. Vastaan ei tarvinnut mennä, ja tänään hän meni jo ystävänsä kanssa kahdestaan.

Ekan koulupäivän tunnelmat olivat hyvät. Iltapäivällä jatkui kesätauon jälkeen kuvataidekoulu. Siellä meinasikin sitten nousta seinä eteen, kun sekä opettaja että luokkahuone olivat vaihtuneet. Opettajan vaihtuminen oli toki saatu tiedoksi jo kesällä, mutta kun se vaihtui vielä toistamiseen eli tästä viimeisimmästä vaihdosta ei ollut ennakkotietoa ... puolen tunnin pehmittelyn jälkeen Neiti suostui jäämään. Kun menin hakemaan, vastassa oli onneksi hymyileväinen tyttö. Jonglööraava, rastatukkainen miesopettaja oli saanut voitettua palasen hitaasti uusille asioille lämpiävän tyttäreni luottamuksesta :). Tokihan oli paljon asioita pienellä ihmisellä yhden päivän aikana...

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Korteniemeä värikuvina



Parkkialueella ihmeteltiin pihlajaa, joka kasvoi valtavalla siirtolohkareella.







Maisema oli kovin harmaa ja sateinen, mutta pääsimme sateensuojaan eli riiheen töihin; tässä meidän miehet tappavat lyhteitä. Riihessä kuvaaminen meikäläisen kameralla ja taidoilla ei onnistunut, joten sieltä ei sen enempää kuvia. Tämän lyhteiden tappamisen tarkoitus oli siis irrottaa jyviä. Kuten myös seuraavassa "huoneessa" eli luuvassa sitten irrotettiin loput siemenet varstoilla. Siihen osallistuimme molemmat miehen kanssa. Korteniemessä siis eletään 1910-luvulla, talon askareisiin ja tapahtumiin saa kuka vaan osallistua talkoolaisena. Edellisessä postauksessani on linkki, jossa tarkempaa tietoa paikasta.



Sää alkoi kirkastua onneksi melko pian. Lapset uivat matalassa hiekkarannassa evästauon jälkeen. Tuvassa oli myytävänä kaalikeittoa ja uudispuuroa, sekä kahvia valtavankokoisten ja herkullisten kahvileipien kanssa. Savusaunaan pääsee talkoopäivinä vapaasti kylpemään, isäntä ja lapset testasivat sen. Minä kiersin kameran kanssa ympäri tilaa :).







Päärakennuksen tunnelmia...











Itse tehtyjä saippuoita, joita neiti luuli juustoiksi :) ja siltä ne kyllä näyttivätkin. Säilytyspaikka kuitenkin paljasti, ettei ole elintarvikkeesta kyse!




Tähän kukkaan en ole 12 vuoden aikana törmännyt täällä Hämeessä. Enkä ole varma, onko se juuri Ruusuruoho vai Purtojuuri, joka on hyvin samannäköinen (luontokirjamme mukaan). Ruusuruohon muista lapsuudestani, ja viime kesänä näin niitä pitkästä aikaa mummolan pihalla. No nytpä muutama yksilö kukki hevoslaitumen lähettyvillä. Niiden lisäksi teimme syyskesän ensimmäiset sienilöydöt; eväsrasiallinen mustia torvisieniä!!! Nam!


lauantai 14. elokuuta 2010

Mie ite suosittelen...










kaikille historiasta, perinteistä ja luonnonmukaisuudesta kiinnostuneille käyntiä Korteniemen perinnetilalla Tammelassa. Tänään siellä oli ohjelmassa Aunuksenrukiin puintia perinteisin menetelmin. Eipä ole heikkoselkäisen hommaa! Oiva muistutus siitä, mitä työ ennen vanhaan oli. Tässä mustavalkotunnelmia muutama, huomenissa kuvia värien kera ja ehkä enemmän fiiliksiä. Sen voin kyllä todeta, että minun yksi tämän kesän parhaista päivistä :).